Taloushallintoliitto ja Kirjuri ovat sopineet yhteistyöstä, jonka myötä Kirjurin kirjausohjeiden tietosisältö liitetään osaksi Taloushallinnon AI:n lähdemateriaalia.
Ulkoistustutkimus tehdään uudelleen vuonna 2026. Näkyykö esimerkiksi digitalisaatio, tekoäly ja tuottavuusvaatimusten kasvu organisaatioiden käytännön valinnoissa?
Taloushallinnon AI:sta julkaistiin uusi päivitetty versio 29. lokakuuta. Palvelussa on taas uusia käyttöä helpottavia ja vastausten laatua parantavia ominaisuuksia, jotka on esitelty tässä artikkelissa.
Kerroimme aiemmassa tiedotteessamme EU:n pikamaksuasetuksen pankeille asettamasta velvoitteesta tarjota asiakkailleen niin sanottua maksunsaajan tarkistusta (Verification of Payee eli VoP).
Taloushallintoliiton toimikausi 2024–2025 oli varsin menestyksekäs. Liitto teki historiansa parhaan tuloksen. Syyskokouksessa äänestettiin myös yhdistyksen viime toimikaudella syntyneen ylijäämän käytöstä jäsenten hyväksi.
Taloushallintoliiton edunvalvonnan tavoitteena on, että taloushallinnon yrityksillä ja ammattilaisilla on selkeä, ennustettava ja oikeusvarma toimintaympäristö. Liitto edistää edunvalvonnallaan koko toimialan kehittymistä kokonaisuutena.
Tilitoimistoilla tulisi olla merkittävä rooli niin yritysvastuun vetureina kuin asiakkaiden auttajina. Tilitoimistot ovat asiakkaidensa luotettavia ja strategisia kumppaneita. Tilitoimistot voivat auttaa asiakkaita navigoimaan yritysvastuun ja kestävyysraportoinnin vaatimuksissa ja mahdollisuuksissa.