Uutiset ja tiedotteet

Taloushallinnon AI:sta uusi versio – kehitystä erityisesti palkanlaskijoille ja Kirjuri-ohjeistusta

Julkaisimme Taloushallinnon AI:n uuden version 11. maaliskuuta 2026. Taloushallinnon AI osaa entistä paremmin löytää kysymyksiinne oikeat lähteet tuhansien lähteiden tietokannasta. Erityisesti muutos näkyy työehtosopimusten ja Verohallinnon syventävien ohjeiden käsittelyssä.

Kehitystä työehtosopimusten osaamisessa

Kuten olemme tiedottaneet ja muistuttaneet, Taloushallinnon AI:lla on ollut hankaluuksia löytää oikeaa työehtosopimusta, ja sen antamat vastaukset ovat saattaneet perustua väärään työehtosopimukseen. Asia on käynyt käyttäjälle ilmi siitä, että lähteen nimi ja linkki viittaavat väärään työehtosopimukseen.

Olemme kehittäneet palvelun toimintaa niin, että se varmistaa ensin oikean työehtosopimuksen ja sitten antaa käyttäjän pyytämät tiedot, kuten lomarahan laskentaperiatteet ahtausalan teknisten toimihenkilöiden työehtosopimuksessa. Myös Taloushallinnon AI:n kyky tulkita työehtosopimusten kiemuroita on parantunut. Mutta älkää odottako ihmeitä. Koukeroisimpia TES-klassikoita ei osaa tulkita ydinfyysikko eikä tekoäly, vaan siihen tarvitaan palkanlaskennan ammattilaista.

Oikeat Verohallinnon ohjeet

Verohallinnon syventäviä ohjeita on yli 1 700 kappaletta ja lisää tulee koko ajan. Ohjeissa on osin päällekkäistä sisältöä ja saman tyyppistä terminologiaa. Tämän vuoksi tekoäly saattaa joskus kaapata lähteeksi väärän ohjeen, jolloin sen antama vastaus voi olla väärä tai harhaanjohtava. Oikean vero-ohjeen löytäminen ja sitä myötä laadukas vastaus on usein riippunut siitä, miten täsmällisesti ja oikein termein käyttäjä on kysymyksensä ilmaissut.

Tekemämme tuotekehitys auttaa tekoälyä löytämään oikean ohjeen paljon varmemmin. Ja kun se oikean ohjeen löytää, vastaus on yleensä oikein ja ymmärrettävä. Kaikkia vero-opin kiemuroita ja soveltamistilanteita tekoäly ei ymmärrä eli jatkossakin tieto täytyy varmistaa ohjeista.

Kirjuri-ohjeistus nyt mukana lähdeaineistossa

Suurin osa suomalaisista yrityksistä käyttää tilikarttanaan Liikekirjuri-tilikarttaa, jonka viralliset tiliöintiohjeet ovat Kirjuri-palvelussa. Nyt nuo tiliöintiohjeet ovat Taloushallinnon AI:n lähdeaineistona.

Kun kysyt vaikkapa, mille Liikekirjurin tilille kirjaan tutkimusmenot, saat vastaukseksi tilin nimen tai vaihtoehtoja. Lähdelinkin kautta pääset Kirjurin sivuille, jossa näet kyseisen tilin tiliryhmän ja tiliryhmän muut tilit. Näin voit varmistaa, että kyseinen tili on vaihtoehdoista juuri se sopivin.

Jos sinulla on Kirjuri-lisenssi, pääset lähdelinkistä lukemaan kaikki alkuperäiset tiliöintiohjeet yksityiskohtineen ja lähdeviitteineen. Tältä osin käyttö muistuttaa kuin lähdeaineistona olevan Tilisanomien tilausta. Keskeinen tieto on Taloushallinnon AI:ssa, mutta palvelun koko sisällön saat hankkimalla käyttöösi Kirjurin.