EU:n palkka-avoimuusdirektiivi tuo työnantajille uusia velvoitteita palkkauksen läpinäkyvyyteen, rekrytointiin, työntekijöiden tiedonsaantioikeuksiin ja palkkaerojen raportointiin.
Vuodenvaihteessa tuli monia uudistuksia verotukseen, verokantoihin ja esimerkiksi ennakonpidätyksen toimittamiseen. Tässä artikkelissa kertaamme pääasiat muistutuksena vuodenvaihteen muutoksista.
EU:n palkka-avoimuusdirektiivin tavoitteena on varmistaa, että naisille ja miehille maksetaan sama palkka samasta tai samanarvoisesta työstä. Palkka-avoimuus koskee kaikenkokoisia työnantajana toimivia.
Kansainväliset työtilanteet tuovat mukanaan verotukseen, sosiaaliturvaan, työlupiin ja työnantajavelvoitteisiin liittyviä kysymyksiä, joita ei voi sivuuttaa.
Vuoden vaihtuessa palkanlaskennassa on jälleen ylläpidettävä tietoja, jotka on huomioitava ennen alkavan vuoden palkkojen laskemista. Tässä kooste keskeisimmistä muutoksista ja linkkejä ohjeisiin.
EU:n palkka-avoimuusdirektiivi astuu Suomessa voimaan viimeistään kesällä 2026. Mitä etuja palkka-avoimuudesta on työntekijän kannalta? Entä millaisia haasteita työntekijät voivat kohdata työpaikoillaan, kun direktiivin vaatimuksia lähdetään toteuttamaan?
Euroopan unionin palkka-avoimuusdirektiivi on merkittävä askel kohti läpinäkyvämpää ja tasa-arvoisempaa työelämää. Mitä se käytännössä tarkoittaa työnantajille, ja miten yritysten tulisi valmistautua tulevaan muutokseen?
Parhaimmat pisteet vuoden 2024 PHT-tentissä pokkasivat Laurentia Raudaskoski ja Marko Salminen. Priimukset viihtyvät palkkahallinnon vastuullisissa ja monipuolisissa tehtävissä. PHT-tenttiin he kehottavat valmistautumaan suunnitelmallisen aikataulun puitteissa – työn ja arjen lomassa opiskelu voi muutoin olla haastavaa.
Alan päätapahtuma Tili- ja veropäivät pidettiin viiden vuoden tauon jälkeen taas Finlandia-talolla. Perinteisesti joulukuussa pidetyt Palkka- ja henkilöstöhallinnon päivät siirrettiin nyt osaksi tapahtumaa. Suurtapahtuman yhteydessä jaettiin myös todistukset uusille KLT- ja PHT-asiantuntijoille sekä juhlittiin 45-vuotiasta Tilisanomat-lehteä.
Kalle Antila, yrittäjä ja KLT-kirjanpitäjä, on luonut itselleen jalansijan liiketoimintakentällä hyödyntämällä sosiaalista mediaa verkostoitumisen ja myynnin tukena. Tilitoimisto Älyn tarina kertoo, miten LinkedIn toimii Antilan kanavana ammatilliselle kasvulle ja yritystoiminnan laajentamiselle.