Kaikkien organisaatioiden, joiden järjestelmissä henkilötunnuksia käytetään, pitää valmistautua muutoksiin hyvissä ajoin, muistuttaa Digi- ja väestövirasto.
Työnantajan on hyvä käydä olemassa olevat kilpailukieltosopimukset siirtymäajan kuluessa läpi. Samalla on hyvä varmistaa, että erityinen syy, jonka vuoksi sopimus on aikanaan tehty, on edelleen olemassa.
Maiju Niemen kiinnostus palkanlaskentaa kohtaan alkoi Tampereen ammattikorkeakoulussa, vaikka aiheesta järjestettiin vain yksi kurssi. "Palkanlaskennassa minua viehättää ratkaisujen hakeminen hyvin monenlaisiin ongelmiin."
Viestintäyrityksen toimitusjohtaja: "Kun pk-yritys haluaa kehittää henkilöstön hyvinvointia ja järjestelmällistä henkilöstöhallintaa, kannattaa vakavasti pohtia ulkoistettua palvelua."
Annina Koskinen kiri vuoden 2021 PHT-tentin priimukseksi. Koskisen taloushallinnon asiantuntijuus on kehittynyt monipuolisissa työtehtävissä. Myös PHT-tenttiin valmistautuminen antoi palkka- ja henkilöstöhallinnon osaajalle lisää itsevarmuutta ja ymmärrystä alasta.