Uratarina

Pirkko Hautamäki: Kun muutos ei pelota, syntyy pitkä uteliaisuuden johdattama ura

pirkko hautamäki

Pirkko Hautamäki nauraa herkästi. Sellaisella mutkattomalla tavalla, joka rikkoo heti ajatuksen siitä, että vastassa olisi vakava ja etäinen taloushallinnon asiantuntija. Hän itse kuvaa olevansa ihan tavallinen ihminen” ja juuri se tekee hänestä erityisen kiinnostavan. Pitkän uran taloushallinnon ja verotuksen parissa tehnyt Hautamäki ei puhu muutoksesta huokailun tai huolen kautta.

Hautamäen äänestä kuuluu aito kiinnostus:

”Taloushallinnon ala ja erityisesti verotus ovat hurjan mielenkiintoisia, koska ne muuttuvat koko ajan. Juuri siksi tällä alalla on niin upeaa työskennellä,” Hautamäki sanoo.

Uteliaisuus vei sivupoluille ja rakensi uran

Pirkko Hautamäen ura ei ole rakentunut tarkasti piirretyn suunnitelman mukaan. Ura on kulkenut kaupan alan, pankin ja sihteerityön kautta Verohallintoon, asiantuntijatehtäviin, koulumaailmaan ja takaisin yrityskenttään. Urapolku eteni mutkitellen, kiinnostuksesta toiseen. Yhteistä kaikille vaiheille on ollut halu ymmärtää lisää, oppia uutta ja rohkeus kokeilla myös sellaista, mikä ei ollut ennalta tuttua.

Tällä hetkellä Hautamäki työskentelee Talenomilla johtavana asiantuntijana. Hän keskittyy kirjanpidon ja verotuksen osaamisen kehittämiseen. Pirkko on myös tunnettu Taloushallintoliiton kouluttajana ja kirjoittaa artikkeleita Tilisanomiin säännöllisesti.

Monessa kohdassa uraa valinta syntyi puhtaasti uteliaisuudesta. Kun Verohallinnossa perustettiin harmaan talouden torjuntaan keskittynyt viranomaisyhteistyöryhmä, Hautamäki halusi mukaan nähdäkseen, millaista työ on silloin, kun asioita tarkastellaan usean viranomaisen näkökulmasta. Kun mahdollisuus opettajan työhön avautui, hän tarttui siihen. Ei siksi, että olisi tiennyt sen olevan lopullinen suunta, vaan koska halusi kokeilla, miltä tuntuu keskittyä täysipainoisesti opettamiseen.

Ja kun bisnesmaailma alkoi jälleen vetää puoleensa, hän palasi.

”Ajattelin, että kokeillaan nyt. Jos en kokeile, en saa koskaan tietää,” Hautamäki kuvaa valintojaan.

Juuri tämä asenne on kuljettanut Hautamäkeä eteenpäin. Uteliaisuus on vienyt välillä sivupoluille, mutta jälkikäteen katsottuna ne ovatkin muodostaneet kokonaisen uran. Sellaisen uran, jossa jokainen vaihe on tuonut mukanaan jotain, mitä seuraavassa vaiheessa on voinut hyödyntää.

Opettaja sydämeltään, asiantuntija arjessa

Kouluttaminen on kulkenut Hautamäen mukana läpi uran, usein silloinkin, kun hänen varsinainen työnsä on ollut jotakin muuta. Jo varhain herännyt haave matematiikan opettajan ammatista johti lopulta ammatillisen opettajan pätevyyteen, ja opettaminen on saanut vuosien varrella monia muotoja: luokkahuoneita, koulutuksia, seminaareja, paneelikeskusteluja ja suuria lavoja satojen kuulijoiden edessä.

Silti Hautamäki ei tee itsestään numeroa.

”Olen ihan tavallinen ihminen. Me kaikki opimme koko ajan ja erehdymme välillä. Kouluttaminen on siitä niin mielenkiintoista, että silloin tajuaa aina uudestaan, kuinka vähän itsekin osaa. Jokaiseen koulutukseen täytyy valmistautua huolella ja opetella lisää.”

Uran varrelle on mahtunut myös tilanteita, joissa mittakaava on yllättänyt. Yhdessä harmaata taloutta käsitelleessä paneelikeskustelussa Hautamäki huomasi vasta paikan päällä, että keskustelu televisioidaan ja esitetään ajankohtaisohjelmassa. Nuorena asiantuntijana tilanne oli jännittävä, mutta samalla opettavainen kokemus siitä, miten oma osaaminen kantaa myös odottamattomissa tilanteissa.

Yksi uran mieleenpainuvimmista hetkistä liittyy kuitenkin Tili- ja veropäiviin ja Finlandia-taloon. Nuorena verotarkastajana Hautamäki oli istunut yleisössä samassa tapahtumassa ja miettinyt, että olisipa upeaa joskus seistä itse lavalla puhumassa. Vuosia myöhemmin ajatus konkretisoitui yllättävällä tavalla.

”Yhtenä päivänä huomasin seisovani itse siellä Finlandia-talon lavalla. Muistan ajatelleeni, että tällaistako tämä nyt on,” hän nauraa.

Kun on nähnyt mistä on lähdetty, muutos ei pelota

Hautamäki on nähnyt taloushallinnon murroksen läheltä ja elänyt sen mukana. Uransa alkuvaiheessa kirjanpitoa tehtiin ruutuvihkoon kynällä, kuitteja tutkittiin paikan päällä ja tietoa etsittiin mappeihin kertyneistä paperipinoista. Työ oli konkreettista, hidasta ja vaati läsnäoloa. Juuri siksi myöhemmät teknologiset harppaukset eivät ole tuntuneet uhkilta, vaan luonnolliselta jatkumolta.

Automaatio, reaaliaikaisuus ja tekoäly ovat muuttaneet työtä perusteellisesti, mutta Pirkon mukaan kehitys ei ole muuttanut tarvetta osata ja ymmärtää taloushallintoa.

”Teknologia helpottaa ja nopeuttaa, mutta ei poista tarvetta ymmärtää. Pitää osata kysyä ja arvioida, onko vastaus järkevä.”

Juuri tässä uteliaisuus nousee ratkaisevaan rooliin. Uudet ilmiöt, kuten automaatioiden tai tekoälyn hyödyntäminen, eivät hänen mukaansa tarkoita sitä, että substanssiosaamisesta voisi luopua. Perusymmärrys luo pohjan. Yhä tärkeämpää on kyky hahmottaa laajempia kokonaisuuksia ja ymmärtää, missä kontekstissa asioita tarkastellaan. Uteliaisuus johtaa kysymään, perehtymään ja oppimaan lisää.

”Vaikka jokin asia tuntuisi aluksi vieraalta, se alkaa kiinnostaa, kun siihen vähän perehtyy. Kun lähtee penkomaan, huomaa aina oppivansa jotain uutta. On niin ihanaa innostua uusista asioista.”

Pitkä kokemus antaa perspektiiviä myös muutoksen rytmiin. Kun on nähnyt, mistä on lähdetty ja miten nopeasti asiat voivat muuttua, uusi ei tunnu pelottavalta.

Uteliaisuus tarvitsee myös hiljaisuutta

Kaiken kiinnostuksen ja innostuksen vastapainoksi Hautamäki hakee tietoisesti rauhaa. Pitkään tietotyöhön liittyvä jatkuva ajattelu, havainnointi ja uuden omaksuminen vaativat myös hetkiä, joissa mieli saa levätä. Pyhätunturin mökki, hiljaisuus ja ympäröivä luonto tarjoavat siihen tilan: paikan, jossa ei ole aikatauluja eikä vaatimuksia.

”Siellä ajatukset lepäävät. Ei tarvitse hötkyillä.”

Arjessa vastapainoa tuo musiikki. Kuorolaulu on Hautamäen henkireikä, jossa huomio siirtyy hetkeksi pois työstä ja keskittyy täysin siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Nuotit, hengitys ja yhteinen sointi pakottavat olemaan läsnä juuri siinä hetkessä.

Myös työn rytmittäminen omalle luonteelle sopivaksi on Hautamäelle tärkeää. Hän on iltavirkku, ja joustava työ mahdollistaa työn tekemisen silloin, kun ajatus kulkee parhaiten. Kun työ saa rytminsä luonnollisesti, innostus säilyy ja uteliaisuuskin jaksaa kantaa pitkälle.

Tulevaisuudesta kysyttäessä Hautamäki kertoo, ettei ole tehnyt suuria suunnitelmia seuraavista askelista. Hän tietää vain tietävänsä vielä liian vähän ja pitää sitä hyvänä asiana.

”Tällä alalla riittää aina uutta. Ja se on oikeastaan aika ihanaa.”

Pirkko Hautamäki toimii Talenomilla johtavana asiantuntijana vastaten kirjanpidon ja verotuksen osaamisen kehittämisestä. Lisäksi hän kouluttaa Taloushallintoliiton tilaisuuksissa ja kirjoittaa artikkeleita Tilisanomiin.

Kirjoitussarjan tekijä Linda Paasikallio on liiketoiminnan kehittämisen ammattilainen, joka on työskennellyt verkkokoulutuksen ja mikro-oppimisen edistämisessä Suomessa kansainvälisen koulutusyhtiön maajohtajana. Hänellä on vuosien kokemus talousammattilaisten rekrytoinneista sekä IT- ja talousalan koulutusohjelmien kehittämisestä. Nykyään yrittäjänä Linda keskittyy yritysten arvokkaimman voimavaran – ihmisten – kehittämiseen, integroimalla henkilöstön osaamisen johtaminen tiiviisti osaksi liiketoiminnan strategiaa.