Rauhallinen varmuus verokysymysten äärellä – Petri Salomaa tekee arvonlisäverotuksesta ymmärrettävää
Arvonlisäverotuksen pariin ei yleensä päädytä siksi, että se olisi ollut lapsuuden haave. Petri Salomaalle siitä tuli ammatti hieman sattumalta.
Opiskeluaikana liikevaihtoverotus tuntui niin kuivakkaalta, että tenttikirja jäi lähes koskemattomaksi. Muutamaa vuotta myöhemmin hän kuitenkin istui Nokian vero-osastolla ja huomasi olevansa konsernin arvonlisäveroasiantuntija.
”En alun perin ajatellut, että alv olisi minun juttuni. Mutta kun siihen kerran päädyin, se vei mennessään”, Salomaa naurahtaa.
Se, mikä yliopistossa vaikutti teoreettiselta ja etäiseltä, osoittautui käytännössä aivan muuksi. Arvonlisäverotus on jatkuvassa liikkeessä: juridiikka, liiketoiminta ja tulkinta kietoutuvat yhteen tavalla, joka vaatii tarkkuutta ja kokemusta.
Matka veroasiantuntijaksi

Petri Salomaan urapolku on yhdistelmä kiinnostusta, sattumaa ja rohkeutta tarttua vastuuseen. Hän opiskeli ensin kauppatieteitä laskentatoimen suuntautumisella ja täydensi osaamistaan oikeustieteellisellä tutkinnolla 1990-luvun alkupuolella. Verotus alkoi vähitellen vetää puoleensa, erityisesti sen juridinen puoli.
Ensimmäinen työpaikka vei Salomaan vuonna 1995 Nokian vero-osastolle. Alkuperäinen työnkuva liittyi siirtohinnoitteluun, mutta jo puolen vuoden kuluttua tehtäväkenttä muuttui: konsernissa tarvittiin arvonlisäveroasiantuntijaa, ja nuori juristi tarttui haasteeseen. Vastuuta tuli nopeasti, ja sen mukana syvä perehtyminen alaan. Nokia-vuosien jälkeen Salomaa siirtyi konsultointialalle ja toimi asiantuntijaroolin lisäksi pitkään myös esihenkilö- ja johtotehtävissä Deloittella. Viimeiset vuodet hän on keskittynyt vaativiin arvonlisäveroasioihin, kouluttamiseen ja kirjoittamiseen. Taloushallintoliitolla Salomaa on kouluttanut yli kahden vuosikymmenen ajan.
Rauhallinen varmuus ja käytännönläheinen ote
Haastattelutilanteessa Salomaa on rauhallinen ja harkitseva. Vuosien kokemus näkyy seesteisenä varmuutena. Yksi hänen ammatillisen identiteettinsä kulmakivistä on periaate, jonka hän oppi varhain urallaan:
”Kun koulutustilanteessa tulee vaikea kysymys, pahin virhe asiantuntijalle on yrittää arvata vastaus. On paljon parempi sanoa, että en osaa suoralta kädeltä vastata, mutta selvitän asian.”
Periaate kertoo ammattietiikasta, mutta myös itseluottamuksesta. Kokemus tuo vapauden myöntää rajat ja kyvyn ylittää ne huolellisella valmistautumisella. Käytännönläheinen koulutustyyli juontaa juurensa Salomaan uran alkuvuosiin. Seuratessaan kokeneempia asiantuntijoita hän huomasi nopeasti, ettei pelkkä pykälien referointi riitä. Parhaat konsultit tekivät juridiikasta ymmärrettävää. He kertoivat asiakkaalle, mitä säädökset tarkoittavat arjessa ja miten tilanteessa tulisi toimia.
“Pahin virhe asiantuntijalle on yrittää arvata vastaus. On paljon parempi sanoa, että en osaa suoralta kädeltä vastata, mutta selvitän asian.”
”Siinä oppi nopeasti, että ihmiset tarvitsevat käytännön esimerkkejä ja soveltamista.”
Sama ajatus ohjaa Salomaan koulutuksia tänä päivänä. Vaikeat arvonlisäverokysymykset puretaan vaihe vaiheelta ja sidotaan talousammattilaisen arkeen: mitä riskejä tilanteeseen liittyy, mitä vaihtoehtoja on, mitä tästä seuraa käytännössä. Hän kuuntelee yleisöä tarkasti, reagoi kysymyksiin ja rakentaa vuorovaikutuksesta osan oppimista. Parhaimmillaan koulutustilanteet etenevät kouluttajan ja koulutettavien vuorovaikutuksessa ”flown” lailla.
”Yritän pitää koulutuksen elävänä. Ei käsikirjoitettuja vitsejä, mutta kevennyksiä ja osallistujien kysymyksiin, kommentteihin ja eleisiin reagoimista kyllä, koska se auttaa oppimaan ja pitää koulutustilanteen kiinnostavana.”
Uran varrelle mahtuu myös hetkiä, jotka ovat jääneet mieleen aivan muusta kuin verotulkinnasta. Eräässä varhaisessa koulutuksessa Petri kumartui laittamaan johtoa pistorasiaan ennen koulutuksen alkua ja aivan yllättäen housut repesivät takaa näyttävästi. Silloin tilanne ei naurattanut.
”Siinä kohtaa mietin lähinnä, miten tästä selvitään. Ja kyllähän siitä vähän kankeampi koulutus tuli, kun piti miettiä, miten liikkua koulutustilassa jäämättä kiinni housujen repeämisestä”, Petri muistelee.
Nykyisin hän osaisi jo keventää tilanteen huumorilla. Vuosien kokemus on tuonut varmuutta sekä substanssiosaamiseen että esiintymiseen. Rauhallisuus, selkeys ja tilanteessa syntyvä huumori tekevät vaikeistakin aiheista helpommin lähestyttäviä.
Muuttuva ala vaatii syvyyttä
Salomaan mukaan taloushallintoala on muuttunut viime vuosikymmeninä merkittävästi. Sääntely on lisääntynyt, oikeuskäytäntö tarkentunut ja asiakkaiden osaaminen ja sitä kautta odotukset kasvaneet. Samalla teknologinen kehitys ja tekoäly muuttavat työn luonnetta.
”Kun rutiinit automatisoituvat ja “äly” hoitaa perusluokittelua, korostuu syvällisempi osaaminen ja erikoistuminen.”
Hän puhuu muutoksesta luonnollisena kehityksenä. Ammattimaisuus lisääntyy ja se tarkoittaa entistä korkeampaa vaatimustasoa. Asiantuntijan työ ei katoa, mutta sen painopiste siirtyy tulkintaan, kokonaisuuksien ymmärtämiseen ja vastuullisiin ratkaisuihin.
Tasapaino työn vastapainona
Vapaa-ajalla Salomaa hakee vastapainoa asiantuntijatyölle liikkumisesta, matkustamisesta ja ystävyyssuhteista, jotka ovat säilyneet läpi vuosikymmenten. Liikunta on kulkenut mukana eri vaiheissa elämää: aiemmin viikkoihin mahtuivat salibandypelit ja juoksulenkit, nykyisin arkea rytmittää säännöllinen salitreeni. Fyysinen tekeminen tuo selkeän kontrastin analyyttiselle työlle ja auttaa irrottautumaan päivän pykäläviidakosta.
Ruoka ja ravintolakulttuuri ovat Petrille ja hänen puolisolleen mieluisa yhteinen harrastus. Uusia ravintoloita kokeillaan jatkuvasti niin kotimaassa kuin matkoillakin. Salomaa on myös intohimoinen erikoisoluiden maistelija ja hän onkin mukana osaomistajana pienpanimotoiminnassa. Ystäväpiirin perinteet kantavat vuosikymmenestä toiseen. Esimerkiksi itsenäisyyspäivän illallinen ja mökkiviikonloput ovat kalenterissa joka vuosi. Ne ovat yhteisiä hetkiä, joissa maailma rajautuu saunan, keskustelujen ja hyvän musiikin, ruoan ja juoman ympärille.
Petri Salomaa on arvonlisäverotuksen kokenut asiantuntija ja Taloushallintoliiton pitkäaikainen kouluttaja ja kirjoittaja. Hänen vahvuuksiaan ovat selkeys, käytännönläheisyys ja kyky tehdä monimutkaisista asioista ymmärrettäviä – rauhallisesti, huumoria unohtamatta.

Kirjoitussarjan tekijä Linda Paasikallio on liiketoiminnan kehittämisen ammattilainen, joka on työskennellyt verkkokoulutuksen ja mikro-oppimisen edistämisessä Suomessa kansainvälisen koulutusyhtiön maajohtajana. Hänellä on vuosien kokemus talousammattilaisten rekrytoinneista sekä IT- ja talousalan koulutusohjelmien kehittämisestä. Nykyään yrittäjänä Linda keskittyy yritysten arvokkaimman voimavaran – ihmisten – kehittämiseen, integroimalla henkilöstön osaamisen johtaminen tiiviisti osaksi liiketoiminnan strategiaa.
