Tili-instituuttisäätiön tulevalla TNT-pätevyydellä voi osoittaa osaamisensa talouden suunnittelun ja yritysneuvontapalveluiden tehtävissä. Tuloillaan oleva pätevyys vastaa taloushallintoalan uusiutuviin ja laajeneviin osaamistarpeisiin.
Taloushallintoalalla vahvan jalansijan saaneiden KLT- ja PHT-pätevyyksien rinnalle on tulossa TNT-pätevyys (talouden suunnittelun ja yritysneuvontapalveluiden tutkinto). Taloushallintoliiton koulutusjohtaja Juha Sihvosen mukaan pätevyys on suunnattu niille asiantuntijoille, jotka haluavat osoittaa erikoisosaamisensa talouden suunnittelussa ja konsultointityössä.
– Taloushallintoala muuttuu vauhdilla. Manuaalisen työn vähentyessä alan asiantuntijoille jää yhä enemmän aikaa asiakkaiden konsultointiin ja neuvontaan. Tällaista konsultoivaa työtä tekeville ammattilaisille ei ole aiemmin ollut tarjolla pätevyyttä. Halusimmekin synnyttää ”laatuleiman”, jolla tämä ammattikunta voi osoittaa oman osaamistasonsa. Vastaavat pätevyydet ovat olleet nousussa jo muualla maailmassa, naapurimaista esimerkiksi Norjassa, Sihvonen kertoo.
Ensimmäinen TNT-tentti ensi keväänä
Tili-instituuttisäätiön suunnitelmissa on toteuttaa ensimmäinen TNT-tentti keväällä 2022. Sihvosen ja Taloushallintoliiton jäsenpalveluiden johtaja Ari Lahdenkaupin mukaan tentin rakennetta ja sisältöjä suunnitellaan parhaillaan.
– Sisältöjä ei ole vielä lyöty lukkoon. Tentillä halutaan kuitenkin mitata osaamista muun muassa sisäisen laskennan, talouden suunnittelun, projektinhallinnan, tiedolla johtamisen sekä yritystoiminnan muutostilanteiden osa-alueilla. Osa teemoista on laaja-alaisesti liiketoimintaan liittyviä, mutta tentissä korostuu talousosaamisen rooli, Sihvonen sanoo.
Lahdenkaupin mukaan TNT-tenttiin osallistuminen asettuu hinnaltaan samalle tasolle KLT- ja PHT-tenttimaksujen kanssa. Tänä vuonna KLT- ja PHT-tentteihin osallistuminen maksaa 245 euroa, ja pätevyyden ylläpidon vuosikustannus on 75 euroa.
Valmennuksia tulossa
TNT-tentin tutkintovaatimuksia ei ole vielä julkaistu. Sihvonen ja Lahdenkauppi kuitenkin painottavat, että tentin suorittaminen hyväksytysti edellyttää vahvaa ja laaja-alaista osaamista talouden suunnittelusta ja neuvontatyöstä. Tutkintoon tarvittava osaaminen on voinut karttua opintojen tai työtehtävien kautta.
Tentin suorittaminen hyväksytysti edellyttää vahvaa ja laaja-alaista osaamista talouden suunnittelusta ja neuvontatyöstä.
Sopiva tausta voi olla esimerkiksi yliopistotutkinto tai taloushallinnon YAMK- tai AMK-tutkinto yhdistettynä talouden suunnittelu- ja konsultointitehtävistä saatuun työkokemukseen. Esimerkiksi talouspäällikön, tilitoimistojohdon, vaativan asiakasvastuullisen kirjanpito- ja neuvontatyön, controllerin tai liiketoimintakonsultin toimenkuvat tuovat soveltuvaa osaamispohjaa.
– Loppuvuodesta ja ensi keväänä Taloushallintoliitto alkaa järjestää TNT-tenttiin valmistautuville suunnattuja valmennuksia. Myös TNT-pätevyyden ylläpitoon sopivia koulutuksia on jo nyt tarjolla ja tulossa lisää. Nykyisistä koulutuksistamme esimerkiksi 1,5 vuotta kestävä Business Advisor -valmennusohjelma sekä sisäisen laskennan kurssitarjonta perehdyttävät osaltaan TNT-tentin tematiikkaan. Lisäksi esimerkiksi ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen avoimista opintojaksoista ja erikoistumisohjelmista voi löytyä hyviä koulutusvaihtoehtoja tarvittavan osaamisen kartuttamiseen, Sihvonen kertoo.
Teksti: Tuomas Lehtonen Julkaistu Tilisanomien koulutusliitteessä
Kilpailu- ja kuluttajavirasto on saanut päätökseen Taloushallintoliittoa koskeneen tutkinnan. Tutkinnassa ei tullut ilmi kilpailulain 5 pykälän rikkomuksia tai SEUT 101 artiklan mukaista kiellettyä kilpailijoiden välistä menettelyä tilitoimistopalveluiden markkinoilla Suomessa.
Kysyimme kahdelta tradenomiopiskelijalta ja yhdeltä merkonomiopiskelijalta, miten työharjoittelu on vaikuttanut heidän osaamisensa ja ammatti-identiteettinsä kasvuun. Taloushallinnon työharjoittelukirjoitussarjan kolmannessa osassa ääneen pääsevät alan opiskelijat.
Kyselyn perusteella on selvää, että ongelma on merkittävästi pahentunut. Aiemmin ongelma vaikutti koskevan pääasiassa ulkomaalaistaustaisia asiakkaita ja asiakkaita, joilla oli maksuhäiriömerkintä. Nyt ongelma voi osua lähes mihin tahansa aloittavaan pk-yritykseen.
Tili-instituuttisäätiön hallitus on muuttanut TNT-pätevyyden ylläpitovaatimuksia. TNT-vaatimukset on nyt yhdenmukaistettu KLT- ja PHT-pätevyyden vaatimusten kanssa.
Pääomasijoittajat ry julkaisee vuosittain listan suomalaisten pääomasijoittajien kohdeyrityksistä, jotka ovat sijoittajien mukaan potentiaalisia pörssiin listautujia seuraavan viiden vuoden aikana. Tämän vuoden listalla on yhteensä 54 yritystä, jotka edustavat eri toimialoja ja kokoluokkia. Mukana on myös useita taloushallintoalan yrityksiä.
Taloushallinnon opintoihin sisältyvä työharjoittelu tarjoaa yrityksille erinomaisen tavan uusiutua ja hankkia uutta, osaavaa työvoimaa. Harjoitteluihin liittyvän kirjoitussarjan toisessa osassa katsomme asiaa työnantajan näkökulmasta. Monetra, Rantalainen, Mediatili, Azets
Verohallinto on päivittänyt ohjeistusta yritystoiminnan keskeyttämisestä. Uusi ohjeistus löytyy Verohallinnon verkkosivuilta. Tässä artikkelissa pääkohdat ohjeesta.
Kiinteistöjohtamisesta ja isännöintipalveluistaan tunnettu Retta liittyi Taloushallintoliiton auktorisoiduksi jäseneksi elokuussa. Talouspalveluiden johtaja Mikael Strannin mukaan auktorisointiprosessi validoi hienosti yhtiöissä viimeisten vuosien aikana tehdyn työn ja lukuisat järjestelmäuudistukset. Strannin mukaan henkilökunta aikoo myös palata auktorisoinnin työkaluihin tasaisin väliajoin.
Työharjoittelu kuuluu usein taloushallintoalan tutkintokoulutusten opintovaatimuksiin. Parhaimmillaan harjoittelujakso kehittää sekä työharjoittelijan että harjoittelupaikan osaamista ja edistää alan työmarkkinoiden toimivuutta. Taloushallintoliitto selvitti oppilaitosten, työnantajaorganisaatioiden ja opiskelijoiden näkemyksiä taloushallintoalan työharjoitteluista.
Työntekijäkokemus ja työntekijöiden tyytyväisyys työhönsä ovat entistä tärkeämpiä asioita taloushallintoalan yrityksissä samaan aikaan, kun ala kehittyy ja digitalisaatio kiihdyttää vauhtia.
Taloushallintoliitto on 1. syyskuuta julkaissut uudet taloushallinnon sekä palkka- ja henkilöstöhallinnon osaamispolut. Osaamispolut ovat koulutuksista muodostuvia kokonaisuuksia, jotka tukevat taloushallinnon sekä palkka- ja henkilöstöhallinnon ammattilaisten osaamisen kehittämistä suunnitelmallisesti.
Taloushallintoliiton hallitus on jälleen kokouksessaan vahvistanut uusia auktorisoituja jäseniä osaksi liittoa. Taloushallintoliitossa on nyt reilut 570 auktorisoitua tilitoimistojäsentä, yli 50 yritystä yhteistyöjäsenenä, 25 talousosastojäsentä ja 30 alan oppilaitosta jäsenenenä.
Yritysten vaikeudet saada pankkipalveluja ovat näkyneet julkisuudessa kesän aikana. Taloushallintoliitto tiedustelee kyselyllä tilitoimistojen asiakasyritysten kohtaamia haasteita pankkipalvelujen tai pankkitilin saamisessa.
Teemme kyselyn ongelman laajuuden selvittämiseksi ja ongelmien ratkaisumallien kartoittamiseksi. Kysely on avoinna elo–syyskuun vaihteen ajan.
Tilastokeskuksen mukaan heinäkuussa 2023 pantiin vireille 224 konkurssia, mikä on 76 konkurssia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Henkilötyövuosien määrä…
Olemme julkaisseet uuden verkkokoulutusalustamme 14. elokuuta. Uusi verkkokoulutusalusta tuo mukanaan muutoksia verkkokoulutusten ostamiseen, koulutusten katsomiseen sekä suoritusmerkintöihin.
Minna-Maria Alestalo työskentelee Rantalaisella palkkajärjestelmien kehitystehtävissä. Tässä palkkablogitekstissä ja -podcastin jaksossa saamme Minna-Maria kertoo muun muassa harjoittelupaikkojen saamisesta, projektityön palkitsevuudesta ja palkka- ja henkilöstöhallinnon työnkuvien muutoksesta.
Verohallinto sai huhtikuussa eduskunnan oikeusasiamieheltä ratkaisun, jonka mukaan verotuksen oikaisuvaatimusten käsittelyajat ovat joissakin tapauksissa liian pitkiä. Oikeusasiamiehelle kantelun tehneen henkilön tapauksessa oikaisuvaatimusten käsittelyaika oli kaksi vuotta.
Palkka- ja HR-asiantuntija Eini Allegren elää aktiivista ja kiireistä elämää, jonka täytyy olla yhdistettävissä saumattomasti työhön. Tässä blogitekstissä ja podcast-jaksossa…
Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen hallitusohjelma julkaistiin 16. kesäkuuta. Kokosimme tähän artikkeliin hallitusohjelmassa mainitut merkittävimmät verotukseen ja yritysten taloushallintoon vaikuttavat linjaukset.
Verohallinto on julkaissut 6. heinäkuuta päivitetyn ohjeen Julkisesti noteeraamattoman osakeyhtiön osakkeen matemaattisen arvon ja vertailuarvon laskeminen.
Korkein hallinto-oikeus on antanut ratkaisun arvonlisäverokäsittelystä yrityssaneeraustilanteessa. Ratkaisun KHO 2023:41 mukaan velallisyhtiön ei tarvinnut oikaista ostosta tekemäänsä arvonlisäverovähennystä tilanteessa, jossa myyjän myyntisaatavaa leikattiin velallisen yrityssaneerauksessa lopullisesti siltä osin, kun tämä ei käyttänyt mahdollisuutta muuntaa saatavansa velallisyhtiön osakkeiksi.
Tämän vuoden tammi–kesäkuussa asetettiin konkurssiin 1 325 yritystä. Vuosi sitten vastaavana aikavälinä asetettiin konkurssiin 1 092 yritystä, joten konkurssien määrä…
Taloushallintoliitto järjestää webinaarin maaseudun yritystuista ja niiden hakemisesta 16. toukokuuta. Webinaari tähtää taloushallinnon ammattilaisen perustietojen lisäämiseen maaseudun yritysrahoituksesta. Tavoitteena on, että webinaarin myötä tilintoimisto pystyy tuottamaan parantuneella talousneuvonnalla ja ohjaamisella lisäarvoa asiakkaalle osana tilitoimiston palveluja
Lyhennysvapaat ovat olleet kuluneen kevään aikana näyttävästi esillä mediassa. Uutisoinnissa on kerrottu yhtiövastikkeiden hurjista korotuksista, jotka näyttäisivät perustuvan korkojen nousun sijaan pikemminkin taloyhtiölainojen lyhennysvapaiden päättymiseen.
Satu Auvinen ajautui töihin henkilöstöhallintoon hiukan vahingossa. HR:stä hän on löytänyt oman paikkansa: työssä saa auttaa asiakkaita, käyttää kielitaitoaan ja luovuuttaan sekä vaikuttaa siihen, miten asioita tehdään yrityksissä.
Joka toinen vuosi toteutettava jäsenraportointi on edessä kaikilla liiton jäsenyrityksillä elokuussa. Raportointi on osa liiton sääntöihin perustuvaa auktorisointivalvontaa ja samalla toimintaraportti auktorisoinnin uusimiseksi seuraaville kahdelle kalenterivuodelle (vuosille 2024–2025). Jäsenraporttiin vastaa jäsenyrityksen vastuuhenkilö.
Työntekijäkokemus (EX eli employee experience) voidaan jakaa viiteen päätekijään: työympäristöön, työn tekemiseen, vuorovaikutukseen ja luottamukseen, tasapainoon ja hyvinvointiin sekä tulevaisuuteen ja kehittymiseen.
Taloushallintoliiton, Elinkeinoelämän keskusliiton, Suomen Yrittäjien ja Veronmaksajien keskusliiton ajama uudistus veronkantolain selkeyttämiseksi on edennyt pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitusohjelmaan.
Maatalousosakeyhtiön verotuksellinen nettovarallisuuslaskenta tuo päänvaivaa taloushallinnon ammattilaisille. Miksi näin? Meillähän on oma laki varojen arvostamisesta verotuksessa, jonka säännöksiä seuraten osakeyhtiön nettovarallisuus ja…
Taloushallintoliiton ja Verohallinnon aktiivisen vuoropuhelun tuloksena Omaverossa oleva valtuutettujen käyttäjien suosikkilistauksen pituus kasvoi 100 valtuutetusta 300 valtuutettuun. Suosikkilistan kasvattaminen on hyvä ominaisuus kirjanpitäjille, jotka haluavat saada listaan näkyviin mahdollisimman monta asiakasyritystä.
Taloushallintoliiton verotarkastuskyselyyn tuli toukokuussa 126 vastausta. Kyselimme tilitoimistoilta, ovatko ne kohdanneet verotarkastuksissa tarkastajan suunnalta epäasiallista käytöstä. Kyselyn liikkeelle panevana voimana…
Liiton kevätkokous järjestettiin Kesäpäivien yhteydessä Seinäjoella keskiviikkona 7. kesäkuuta. Kevätkokouksen asialistalla oli erityisesti kaksi kiinnostavaa asiaa, jotka herättivät kokouksessa myös keskustelua: auktorisoinnin laadun parantaminen sekä uudenlainen tilitoimistoyhteistyöjäsenyys.
Taloushallintoliitto auktorisoi 23 taloushallinnon yritystä viimeisen toimintakauden aikana. Auktorisointi on talous- ja palkkahallinnon palveluja tarjoavalle yritykselle merkittävä saavutus ja vahva todiste alan osaamisesta. Taloushallintoliiton myöntämä auktorisointi takaa, että asiakasyrityksen taloushallinnon palvelut hoitaa luotettava, vakavarainen ja osaava ammattilainen.
Kirjanpitolautakunta julkaisi perjantaina 9. toukokuuta uuden lausunnon yhtiölainallisten asunto-osakkeiden käsittelystä asuntosijoittajan tilinpäätöksessä. KILA ottaa kantaa asunto-osakesijoittamista harjoittavan yhtiön omistamien yhtiölainallisten asunto-osakkeiden hankintamenojen tasearvon päivittämiseen sekä tilinpäätöksessä annettaviin liitetietoihin.
Taloushallintoliitto on jälleen saanut uusia auktorisoituja tilitoimistoja jäsenekseen. Liitossa on jäsenenä nyt noin 580 auktorisoitua jäsentilitoimistoa ja 56 talousosastojäsentä.
Verottaja on julkaissut uuden päivitetyn ohjeen "Työmatkakustannusten korvaukset verotuksessa". Uudessa ohjeessa on useita päivityksiä työmatkakustannuksiin ja niiden korvaamiseen liittyen.
Pitääkö sijoitetun vapaan oman pääoman eri rahastoja seurata osakeyhtiön kirjanpidossa omilla erillisillä tileillä? Verohallinto vastaa kyllä ja hyvää kirjanpitotapaa ohjeistava kirjanpitolautakunta vastaa, että ei tarvitse.
Taloushallinnon toimialanyleiset sopimusehdot TAL2018 päivitetään tämän vuoden aikana uusiin TAL2023-ehtoihin. Päivitystarpeen taustalla ovat alan liiketoiminnan kehityksen ja lainsäädäntöuudistusten tuomat muutokset, jäsenten esittämät tarpeet sekä jäsenneuvontatapauksissa esiin tulleet käytännön haasteet nykyisten sopimusehtojen soveltamisessa.
Taloushallintoliitto haluaa selvittää kyselyllä, ovatko tilitoimistot ja tilitoimistojen asiakasyritykset kohdanneet verotarkastuksissa epäasiallista toimintaa viimeisen kahden vuoden aikana.
Palkkahallintoon työllistymistä ei estä puuttuva kokemus, toisen alan pohjakoulutus tai tarkkaavaisuushäiriödiagnoosi. Tämän todistavat pohjanmaalaiset siskokset Anna ja Hanna Liljekvist. He…
Kevytyrittäjien määrä jatkaa tasaista kasvuaan, kertoo Tilastokeskus. Vuonna 2022 aktiivisia kevytyrittäjiä oli jo yli 60 000 kappaletta. Tilastokeskuksen määritelmän mukaan "aktiivinen kevytyrittäjä" tarkoittaa henkilöitä, jotka ovat saaneet palkkaa tai työkorvausta laskutuspalvelun kautta vähintään kerran kalenterivuoden aikana.
Vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä asetettiin konkurssiin yhteensä 687 yritystä. Vuonna 2022 vastaavana aikana luku oli 523, joten kasvua on tullut yli 30 prosenttia. Konkurssiasiamies Terhi Maijalan mukaan viime vuoden luku on kuitenkin tavallista alhaisempi. Konkurssien määrä on noussut syksystä lähtien.
Maaliskuun alussa hyväksytty laki automaation hyödyntämisestä viranomaisten päätöksenteossa ei tuo nopeutta siihen, mihin sitä taloushallinnon näkökulmasta paljon tarvittaisiin eli erilaisten ilmoitusten ja oikaisuvaatimusten käsittelyaikoihin.
Maanantaina 24. huhtikuuta järjestettyä Junior KLT -tasotestiä oli tekemässä yli 200 osallistujaa. Osallistujista 65 prosenttia oli taloushallintoalan opiskelijoita ja 35…
Keskiviikkona 19. huhtikuuta järjestetty Taloushallinnon työ ja tulevaisuus -virtuaalitapahtuma veti lähes 2 000 ilmoittautunutta tilaisuuteen mukaan. Tilaisuus koostui paneelikeskusteluista, keynote-puheenvuoroista ja yhteistyökumppanien "huoneista", joihin sai pistäytyä keskustelemaan.
Verohallinto tiedotti huhtikuun puolessa välissä, että se valvoo tehostetusti sosiaalisesta mediasta saatuja tuloja tänä vuonna. Verottaja muistutti tiedotteessaan, että verot pitää maksaa paitsi rahapalkasta, myös ilmaiseksi saaduista tuotteista ja poikkeavista alennuksista.
Huoltovarmuuskeskus ja Taloushallintoliitto kehittävät yhdessä koko taloushallintoalalle suunnatun tietoturva-, tietosuoja- ja kriisitilannevalmiuskoulutuksen. Koulutuskokonaisuuden lisäksi laaditaan taloushallintopalvelualan yrityksille räätälöity tietoturva-auditointimalli. Huoltovarmuuskeskus…
YTJ-palvelussa otetaan 3. toukokuuta käyttöön uusi osakeyhtiön perustamisilmoitus. Uudella perustamisilmoituksella voi jatkossa perustaa osakeyhtiön sähköisesti tilanteissa, joissa tällä hetkellä täytyy ilmoittaa paperilomakkeilla.
Ura palkkahallinnossa ei välttämättä ole ensimmäinen työpaikka, vaan tie tilitoimistoon voi käydä myös aikuisiällä muutaman mutkan kautta. Näin kävi Nina Pohjolaiselle.
Työllisyysrahaston myöntämä aikuiskoulutustuki on hyvä keino kouluttautua työn ohessa tai kehittää omaa ammattitaitoaan. Aikuiskoulutustuki on rahaston myöntämä rahallinen tuki, jota työelämässä olevat yrittäjät ja palkansaajat voivat saada koko- tai osa-aikaiseen kouluttautumiseen.
Huhtikuun alusta voimaan tulleen lainmuutoksen mukaan henkilöstörahastojen perustaminen on mahdollista entistä pienemmissä yrityksissä. Henkilörahaston voi nyt perustaa, jos henkilöstöä on vähintään viisi ja yrityksen liikevaihto on vähintään 100 000 euroa. Nykyisin henkilöstörahaston perustaminen edellyttää vähintään kymmentä työntekijää ja yli 200 000 euron liikevaihtoa.
Yrityksen hakeutumista yrityssaneeraukseen yksinkertaistetaan lakimuutoksilla, jotka astuvat voimaan kesäkuun ensimmäinen päivä 2023. Samalla saneerausmenettelyä sujuvoitetaan ja yksinkertaistetaan menettelyyn liittyviä vaiheita karsimalla.
Uudistettu kaupparekisterilaki tulee voimaan 1. kesäkuuta 2023. Lakia aletaan soveltaa vaiheittain. Osa uusista säännöksistä tulee voimaan vuosina 2025–2026.
Taloushallintoliitto on jälleen saanut uusia auktorisoituja tilitoimistoja jäsenekseen. Talousosastoja on liittynyt mukaan viisi kappaletta. Tämän lisäksi olemme saaneet kaksi uutta oppilaitosta mukaan työelämäyhteistyön rinkiin.
Pohjoismaisten taloushallintoliittojen Nordic Accounting Federation (NAF) kokoontui 28.–29. maaliskuuta Helsinkiin. Suomi on vuonna 2023 NAF:n puheenjohtajamaa. Sekä Suomi, Norja, Ruotsi ja Tanska olivat samaa mieltä: alallamme on eri maissa samat haasteet ja samat mahdollisuudet.
Verojen maksujen ja palautusten käsittely aiheuttaa vuositasolla 500 000 tarpeetonta työtuntia ja lähes 15 miljoonan euron edestä turhaa työtä tilitoimistoissa ja yrityksissä, selviää Taloushallintoliiton helmikuussa tekemästä kyselytutkimuksesta. Tutkimukseen vastasi yli 600 taloushallinnon ammattilaista tilitoimistoista ja yritysten talousosastoilta.
Kirjanpito- ja tilinpäätöspalveluiden liikevaihto kasvoi 7,3 prosenttia vuonna 2022., selviää Tilastokeskuksen uusimmista tilastoista. Vuoden 2022 tammi–kesäkuussa liikevaihto kasvoi 7,6 prosenttia…
Yhdistelmävähennys muodostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen osa on yleinen lisävähennys, joka on 50 prosenttia yhdistelmävähennykseen oikeuttavista menoista. Yleisen lisävähennyksen verovuosikohtainen vähimmäismäärä on 5 000 euroa ja enimmäismäärä 500 000 euroa. Yleisen lisävähennyksen voi tehdä ensimmäisen kerran verovuonna 2023.
Viime joulukuussa järjestettyyn Junior KLT -tasotestiin osallistui ennätykselliset 235 henkilöä. Tasotesti on otettu ilolla vastaan taloushallinnon oppilaitoksissa ja tilitoimistoissa.
Eduskunta hyväksyi 3.3.2023 muutoksia rahanpesulakiin. Uuden säädöksen myötä pakote- ja jäädytyslistoja koskevan lainsäädännön noudattaminen tulee selkeämmin osaksi asiakkaan tuntemisen kokonaisuutta ja AVI:n valvonnan piiriin.
Muuta vuosi sitten aloimme saamaan ympäri Suomen tilitoimistoilta hätähuutoja, että heidän asiakasyrityksensä eivät saa pankkitiliä tai pankkitili lopetetaan pankin toimesta. Keskustelimme asiantuntijoiden kanssa, mikä ratkaisuksi ongelmaan.
Miltä kuulostaisi, jos joku muu hoitaisi puolestasi taloushallinnon töissä usein toistuvat rutiinit, kuten tiedostojen lataamisen, taulukoiden muokkaamisen, tietojen syöttämisen järjestelmästä toiseen tai aineistopyyntöjen lähettämisen sähköpostilla? Heli Kortesalmi ja Anna Sivonen Haaga-Helian Älykkään automaation osaamiskeskus -hankeesta kertovat, miten toistuvia töitä voi automatisoida ja säästää työaikaa.
Tili-instituuttisäätiön hallitus on muuttanut useampaa taloushallintoalan pätevyyttä ylläpitävien koulutusvaatimuksia. Jos asiantuntijalla on enemmän kuin yksi taloushallintoalan pätevyys, ylläpitovaatimus on 6…
Jokaisen asiantuntijan työnkuvaan kuuluu olennaiselta osalta omien töiden järjestely niin, että käytettävissä olevan työajan voisi käyttää tehokkaasti ja kehittyen, mutta samalla liikaa itseään kuormittamatta.
Tilitoimiston on rahanpesulain vaatimuksesta tunnistettava asiakkaidensa tosiasialliset edunsaajat ja kerättävä näistä rahanpesulain edellyttämät tiedot. Tämä velvoite koskee organisaatiomuodosta riippumatta kaikkia asiakkaita lukuun ottamatta pörssiyhtiöitä. Mutta ketkä ja missä roolissa toimivat luonnolliset henkilöt ovat edunsaajia eri yhteisömuodoissa?
Vaikka yrityksellä olisikin vain yksi nimenkirjoittaja, on aina mahdollista, että toinen henkilö olisi antanut valtuuden käytettävissä olevan valtuutusoikeuden nojalla. Henkilöllisyyden todentamisen tarkoitus on varmistaa yksiselitteisesti, että henkilö on se, joka hän väittää olevansa ja asia voidaan todistaa myös jälkikäteen.
Alkuvuoden aikana Palkkablogissa tutustutaan erilaisiin rooleihin ja työnkuviin palkka- ja henkilöstöhallinnossa. Haluamme nostaa esiin monipuolisia tarinoita sekä harjoittelijan näkökulmasta että kokeneiden konkareiden suusta. Mitkä ovat ne asiat, jotka saavat päivä toisensa jälkeen innostumaan ja toisaalta mitkä asiat saivat alun perin kiinnostumaan työstä taloushallinnon parissa?
Tietosuojavaltuutetun päätöksen mukaan laivayhtiö Viking Line on saanut 230 000 euron seuraamusmaksun useista tietosuojalainsäädännön rikkomuksista. Entisen työntekijän mukaan yhtiö säilytti hänen terveystietojaan henkilöstöhallinnon järjestelmässä yli 20 vuoden ajan tarpeettomasti. Asia selviää tietosuojavaltuutetun päätöksestä 8492/163/20.
Helmikuun alussa muuttunut yhdistyslaki tuo helpotuksia yhdistysten päätöksentekoon, jäsenasioiden käytännön hoitamiseen ja pienten yhdistysten kirjanpitoon. Lisäksi muutoksia tuli muun muassa selvitysmenettelyyn ja vahingonkorvausvelvollisuuteen. Muutosten hyödyntäminen voi edellyttää yhdistyksen sääntöjen päivittämistä.
Valvonnan painopisteitä tänä vuonna ovat ainakin rahoituspalveluala, pantti- ja tavarakauppa, autoliikkeet, välitysliiketoiminta, perintätoimistot ja oikeudellisia palveluja tarjoavat yritykset. Tarkastuksia tehdään yhteensä useita kymmeniä vuoden aikana, tilitoimistoja tarkistetaan noin yksi per kuukausi.
Junior KLT on tasotesti, jolla voi uran alkuvaiheessa mitata osaamistaan ja osoittaa kiinnostusta ja harjaantuneisuutta taloushallinnon alaa kohtaan. Tasotestin ilmoittautuminen…
Haemme työkaveriksemme tarkkaa ja toimeentarttuvaa koulutuskoordinaattoria! Koulutuskoordinaattorina vastaat Tili-instituuttisäätiön ylläpitämien asiantuntijapätevyyksien (KLT-, PHT- ja TNT-pätevyydet) tentti- ja ylläpitoprosesseista. Tehtävässä on…
KLT-tentti järjestettiin vuonna 2022 ensimmäistä kertaa sähköisenä etätenttinä 3.–4. lokakuuta. Tuoreet KLT-asiantuntijat Elisa Knuuti, Satu Nissinaho ja Harri Kangasniemi menestyivät tentissä erinomaisesti. Heille kaikille oli selvää, että kahden päivän tiukkaan koitokseen on syytä valmistautua suunnitelmallisesti ja huolella.
Vuoden 2022 PHT-tentin parhaat pisteet ennakkoperinnästä ja sosiaalivakuuttamisesta koppasi Kaarinassa asuva Maria Montonen. Työoikeuden ja palkanlaskennan tenttiosiosta parhaiten suoriutui Paula Hakola. Esittelemme PHT-tentin parhaimmiston.
Verohallinto tiedottaa, että sen valvontatoimet kohdistuvat tänä vuonna erityisesti sosiaali- ja terveysalan yritysten sekä ravintola-alan toimintaan. Ravintola-alalla toteutetaan kevään aikana tehostettuja valvontatoimenpiteitä.
Taloushallintoliitto selvittää kyselyllä paljonko taloushallinnon ammattilaisilla menee kuukausitasolla aikaa OmaVero-palvelussa tehtävien maksujen ja palautusten täsmäyttämisen ylimääräiseen työhön.
Asiakkaan taseen tunteminen ja tase-erittelyjen tekeminen tuovat lisää asiantuntemusta tilitoimiston asiakkaiden hoitamiseen. Taloushallintoliiton kirjanpidon ja verotuksen työryhmän asiantuntijat, kouluttaja Kari Alhola, tilitoimistoyrittäjä Elmeri Linnera ja tilintarkastajanakin toiminut Marja-Liisa Lohtander Vismalta keskustelivat aiheesta webinaarissa Mira Merikannon johdolla.
KLT-webinaari järjestetään kello 10.00–11.00 ja PHT-webinaari iltapäivällä kello 13.00–14.00. Molemmissa webinaareissa perustietoa pätevyyksien pääsyvaatimuksista, kokemuksia sähköisen tentin tekemisestä sekä annetaan vinkkejä siihen, miten tenttiin kannattaa valmistautua.
Verohallinto on palannut maksujärjestelyjen myöntämiskriteereissä niin sanotusti normaaliin, koronapandemiaa edeltävään aikaan. Helpotettuja maksujärjestelyjä ei tehty enää vuoden 2022 aikana. Myös maksujärjestelyharkinnassa on palattu noudattamaan jo ennen pandemiaa voimassa olleita käytäntöjä.
EU-maiden välillä toimiva sähköinen tiedonvaihtojärjestelmä EMCS-järjestelmä (Excise Movement and Control System) siirtyy Omaveroon. Siirto tapahtuu viikonlopun yli 10.–13. helmikuuta.
Taloushallintoalalle on hyväksytty uusi työehtosopimus. Alalla uhkasi alkaa lakko perjantaina 10. helmikuuta, mutta tes:n hyväksynnän myötä lakko ei ala. Myös 25. tammikuuta alkanut liukumasaldojen kerryttämiskielto päättyy.
Taloushallintoliitto tuottaa uuden uraoppaan, jossa kerrotaan taloushallintoalan tarjoamista työmahdollisuuksista ja urapoluista. Opas on tarkoitettu pitkäikäiseksi työkaluksi opiskelijaviestintään ja alalle hakeutuville…
Onko uupuminen sitä, että heittäytyy maahan reporankaksi. Vai onko tuo ilmaisu vain nautintoa. Ja oliko meistä joku, joka uupui Tili- ja veropäivien ihanaa raskasta tietomäärää kantaessaan. Enemmän viihdelinjalla oleva tuttavani uupui aamuyöllä baarissa ja taksijonossa, kun oli juopotellut koko yön.
Toimihenkilöliitto ERTO ja Ammattiliitto Pro antoivat torstaina 26. tammikuuta lakkovaroituksen taloushallintoalalle. Työseisaus alkaisi perjantaina 10. helmikuuta ja päättyisi maanantaina 13. helmikuuta 2023.
Taloushallintoliitto osallistuu kymmeniin alan oppilaitosten ja opiskelijoiden tapahtumiin vuosittain. Kierrämme yhdessä jäsenyritystemme kanssa kertomassa taloushallinnon työmahdollisuuksista ja tutustumassa tuleviin taloushallinnon ammattilaisiin.
Etelä-Karjalan Yrittäjät ja Taloushallintoliitto järjestävät yhteisen webinaarin yritysten omistajavaihdoksista. Webinaari pidetään keskiviikkona 1. helmikuuta kello 8.30–10.30.
Toivomme työmarkkinaosapuolilta malttia ja joustoa, jotta ainakin kriittisimmät taloushallinnon palvelut – kuten palkanlaskenta, ostolaskujen käsittely ja maksatukset – saadaan hoidettua.
Vuonna 2022 järjestetyn KLT-tutkinnon on suorittanut 147 taloushallinnon ammattilaista. Osaamistaan ylläpitäviä KLT-asiantuntijoita on tällä hetkellä noin 3200 ympäri Suomea.
Taloushallintoliiton työelämäyhteistyön verkostossa ovat mukana kaikki alan merkittävimmät oppilaitokset. Opiskelijat tarvitset uralleen hyvän harjoittelupaikan, josta ponnistaa eteenpäin.
Palkkahallinnossa vuodenvaihde on edelleen kiireistä aikaa, vaikka aikaisempien vuosien vuosi-ilmoitusrumba onkin jäänyt historiaan tulorekisterin myötä.
Päättyneet työehtosopimukset, joita ei voi käyttää enää vuoden 2023 maksupäivällä olevissa tulorekisteri-ilmoituksissa, koska koodien voimassaolo on päättynyt 31.12.2022.
Eduskunta hyväksyi torstaina 15. joulukuuta tutkimus- ja kehittämistoiminnan verovähennyksen toisessa täysistuntokäsittelyssään. Lain on tarkoitus tulla voimaan heti vuodenvaihteessa.
Maksukyvyn heikkeneminen tavanomaista suurempien tulonhankkimiskulujen kuten työmatkakustannusten nousun vuoksi on lisätty laissa todetuksi ulosmittauksen määrän pienentämisen perusteeksi.
YEL-vakuutus on lakisääteinen. Yrittäjän on vakuutettava itsensä yrittäjän eläkelain edellytysten täyttyessä, kun yrittäjä: on 18–69-vuotias ja arvioitu työtulon määrä on vähintään 8 575,45 euroa vuodessa (vuonna 2023).
Miten hitsata henkilöstöä yhteen, kun kaksi tilitoimistoa yhdistää toimintonsa? Eräs vaihtoehto on laittaa koko henkilöstö suunnittelemaan miltä näyttää työ tilitoimistossa vuonna 2032. Näin toimivat kumppanuuden aloittaneet Pluscom taloushallinto Oy ja Eliko Oy.
Vuoden 2023 alusta alkaen TyEL-vakuutusmaksuissa on eroja eri eläkevakuutusyhtiöissä ja myös kussakin eläkevakuutusyhtiössä olevien asiakasryhmien osalta.
Konkurssilain 16:2,2 §:n on tarkoitus suojata tilitoimiston saatavia työstä, joka on tehty kahden kuukauden aikana ennen asiakasyrityksen asettamista konkurssiin. Pykälä sanoo: "Konkurssipesä vastaa myös velallisen kirjanpidon laatimisesta aiheutuneesta, konkurssin alkamista edeltäneiden viimeisten kahden kuukauden aikaan kohdistuvasta kohtuullisesta saatavasta."
Sekä kuluvan vuoden 2022 että tulevan vuoden viimeinen päivä ajoittuu viikonloppuun. Tällä on vaikutusta tilinpäätöksiin, jos yrityksen lainanlyhennyspäivä on joulukuun loppu.
Kokosimme yrittäjälle ja hänen kirjanpitäjälleen tärkeitä linkkejä, päivämääriä, raja-arvoja ja muistutuksia. Lista päivittyy sitä mukaa, kun uusia lukuja ja päivämääriä julkaistaan.
Kaikkien aikojen ensimmäiset TNT-asiantuntijat saivat todistuksensa keskiviikkona 7. joulukuuta. Taloushallintoliitto ja Tili-instituuttisäätiö juhlistivat uusia ammattilaisia Taloushallintoliiton toimistolla.
Taloushallintoliitto kerää yhteen tulevia ammattilaisia kouluttavat alan oppilaitokset ja harjoittelupaikkoja tarjoavat yritykset. Tuletko esittelemään, minkälaisia työmahdollisuuksia yrityksesi voisi tarjota?
Voiko maksuliikennettä hoitavan kirjanpitäjän tai palkanlaskijan rekrytoinnissa pyytää työnhakijalta häntä itseään koskevaa rikosrekisteriotetta tai Suojelupoliisin laatimaa turvallisuusselvitystä?
Nyt voit ilmoittaa tilinpäätöksen kaupparekisteriin sähköisesti YTJ-palvelussa. Sähköpostilla voi ilmoittaa tilinpäätöksen vielä tämän vuoden loppuun eli 31.12.2022 asti. Sen jälkeen kaupparekisteri ei enää ota vastaan tilinpäätöksiä sähköpostitse.
Lakialoite laeiksi tutkimus- ja kehittämistoiminnan menoihin perustuvista lisävähennyksistä verotuksessa etenee eduskunnassa. Lakialoite oli keskiviikkona 30. marraskuuta eduskunnan verojaoston käsittelyssä. Taloushallintoliitto jätti lakialoitteesta oman lausuntonsa. Lausunnot on koottu eduskunnan verojaoston verkkosivuille
Luottotietolaki muuttuu 1.12.2022 alkaen. Mitä muutoksesta täytyisi tietää? Asiasta Juha Sihvosen kanssa keskustelevat Jaana Jussila ja Kati Matinaho Intrumilta.
Pikkujoulukausi on vilkkaimmillaan, joten on hyvä palautella mieleen henkilökunnan virkistystilaisuuksien verotuskysymyksiä niin tuloverotuksen kuin arvonlisäverotuksen näkökulmasta.
Kaikkien organisaatioiden, joiden järjestelmissä henkilötunnuksia käytetään, pitää valmistautua muutoksiin hyvissä ajoin, muistuttaa Digi- ja väestövirasto.
Joskus käy niin onnellisesti, että yrittäjä saa myytyä yrityksensä ja saa siitä jopa rahaa. Lopullinen raha on usein varattu yrittäjän eläkepäivien tueksi. Meistä jokainen tietää, että eläkevakuutusmaksut on maksettu ehkä hieman niukkoina ja eläkettä ei juurikaan ole. Tuon verotiedon ilmitulo seuraavan syksyn loppukuukausina onkin sitten joillekin yllätys. Jos haluttaisiin keksiä keinoja, joilla tuota ilmiötä estettäisiin, on kekseliäs kirjanpitäjä hahmotellut vaihtoehtoja.
Luottotietolakiin tulee muutoksia 1. joulukuuta. Maksuhäiriömerkinnät poistuvat lakiuudistuksen jälkeen luottotietorekisteristä 30 päivän kuluttua siitä, kun tieto velka on maksettu ja tieto maksamisesta on rekisteröity luottotietoyhtiöön.
Sähkön myyntiin sähköön sovellettava arvonlisävero alenee määräaikaisesti 24 prosentista 10 prosenttiin joulukuun ensimmäinen päivä ja on voimassa huhtikuun loppuun 2023. Lisäksi kotimaan henkilökuljetusten arvonlisävero muuttuu nykyisestä 10 prosentista nollaverokannan alaiseksi vuoden 2023 alusta huhtikuun loppuun.
Suomessa on jo yli 600 auktorisoitua Taloushallintoliiton jäsenyritystä. Meillä on ilo toivottaa tervetulleeksi uusia auktorisoituja jäseniä ja myös uusia oppilaitos- ja talouosasto -yhteistyöjäseniä!
Hallitus on päättänyt olla edistämättä kymmentä suunniteltua lakihanketta, mm. tutkimus- ja kehitystoiminnan verovähennys, taloudellinen työnantaja, arvonnousuvero ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan euroistaminen.
Suuri ohjelmistokyselymme selvittää, mitä palkkaohjelmistoja Suomessa juuri nyt käytetään. Vastaa kyselyyn marraskuun loppuun mennessä, voit voittaa Palkkahallinnon tehopäivä -etäkoulutuksen!
Uudet työryhmät täydentävät entisestään liiton laajaa asiantuntijatyöryhmäverkostoa. Uudet ryhmät pohtivat esimerkiksi taloushallintoalan sekä liiton myöntämien pätevyyksien relevanssia ja kehittämistä. Vastuullisuusryhmän pöydällä ovat luonnollisesti vastuullisuuteen liittyvät teemat.
Tili-instituuttisäätiön hallitus on muuttanut KLT- ja PHT-pätevyyksien ylläpitokoulutusvaatimuksia. Pätevyyksien ylläpitokoulutuksen vaatimusten muuttamisella pyritään vastaamaan ennen kaikkea alan osaamisvaatimusten muutoksiin.
Polttonesteiden hinnannousua kompensoiva polttoainetuki tulee haettavaksi marraskuun ajaksi. Polttoainetukea haetaan Yritysrahoituksen hakeminen-valtuudella eli samalla kuin aiemmin haettavissa ollutta kustannustukea.
Työelämälähtöisiä, käytännön kysymyksiä sisältävä tasotesti antaa hyvät askelmerkit ammattilaisuralle ja tasoittaa polkua käytännön työtehtäviin. Joulukuun tasotestiin ilmoittaudutaan marraskuun aikana.
KHO:n päätöksen mukaisesti hallinto-oikeuden, verotuksen oikaisulautakunnan ja Verohallinnon päätökset on kumottava optikoiden maksuttomiin näöntarkastuksiin käytettäviin tavaroihin ja palveluihin liittyvän arvonlisäveron vähennysoikeuden ja veronkorotuksen osalta. Asia palautuu Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi.
Talous- ja palkkahallinnon ulkoistustutkimuksen perusteella ulkoistamisen määrä kasvaa tulevaisuudessa lähes varmuudella. Taloushallintonsa jo ulkoistaneista yrityksistä ja kunnista noin viidesosa olisi valmis vaihtamaan nykyistä palveluntarjoajaansa. Kolme neljäsosaa vastaajista on jo ulkoistanut taloushallintonsa joko osittain tai kokonaan.
Työnantajan on hyvä käydä olemassa olevat kilpailukieltosopimukset siirtymäajan kuluessa läpi. Samalla on hyvä varmistaa, että erityinen syy, jonka vuoksi sopimus on aikanaan tehty, on edelleen olemassa.
Taloushallintoliiton asiantuntijaryhmien uusi kausi käynnistyi. Ryhmien kokoonpanoa ja toimintaa esitellään myöhemmin syksyllä, kurkkaa tästä keitä mukana!
Maataloudenharjoittajat voivat hakea tilapäistä kiinteistöverotukea maatalouden tuotantorakennuksille. Muistutuksena, että tuen hakuaika päättyy lokakuun lopussa.
Strategisen oppimisen peruskysymykset ovat yksinkertaiset: mitä ja miten meidän kannattaa oppia? Viisi asiantuntijaa ja alan konkaria avaa kysymyksiä erityisesti taloushallinnon näkökulmasta.
Taloushallintoliitto vieraili Visit Kamk -rekrytapahtumassa kertomassa alan työmahdolisuuksista, erilaisista urapoluista sekä Junior-KLT -tasotestistä.
Taloushallintoliiton aktiiviset ja vireät, jo usean vuoden ajan toimineet Henkilöstö ja palkkahallinnon sekä Kirjanpidon ja verotuksen asiantuntijaryhmämme saavat täydennystä. Yritysvastuun sekä Osaamisen ja oppimisen asiantuntijaryhmien kausi käynnistyy joulukuussa 2022. Hae mukaan lokakuun loppuun mennessä!
Vaatimus tilitoimistojen sisäisestä ilmoituskanavasta on jo sisältynyt rahanpesulakiin, joten ns. whistleblowing-laki esitetyssä muodossaan ei tuo tilitoimistolle varsinaisesti uusia velvoitteita.
Mikäli säädettävänä oleva lakimuutos toteutuu, muuttuu peitelty osinko kokonaan ansiotuloksi. Samalla hallituksen esityksellä on tarkoitus jatkaa käyttöomaisuuden korotettuja verotuspoistoja vuosille 2024-2025.
Millaiset säästö tilitoimisto saisi eKuitista? Syyskuun lopussa keskustelimme eKuitin tilanteesta ja tulevaisuudesta. Katso tästä tilaisuuden tallenne ja tutustu materiaaliin.
Taloushallintoalalla osaamisen painotus on perinteisesti lakisääteisissä teemoissa ja koulutuksissa. Murros on kuitenkin tapahtumassa: Jatkossa tarvitsemme monenlaisia osaajia, spesialisteista kokonaisuuksien hallitsijoihin, peruspalveluiden tuottajista uusien liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntäjiin.
Tänä vuonna Tili-instituuttisäätiö myönsi stipendejä 18 tutkielmalle. Stipendin suuruus on pro gradu-tutkielmasta 500 euroa ja ammattikorkeakoulun opinnäytetyöstä 350 euroa.
Ohjelmistorobotiikan hankintaa siirretään usein hektisen työarjen vuoksi. Virheellisesti uskotaan, että robotiikan käyttöönotto olisi monimutkaista ja veisi hurjasti aikaa.
EU:n asetusmuutoksessa on taloushallintoalaan kohdistuvia kiristyksiä koskien muun muassa kirjanpito- tai veroneuvontapalveluita ja yritys- ja liikkeenjohdon konsultointipalveluita. Kiristykset kohdistuvat Venäjälle rekisteröityihin yhtiöihin, olivatpa ne pakotelistalla tai ei.
Yrityssaneerauslaki muuttui heinäkuussa. Päivämme tältä osin myös TAL2018 -sopimuksen yleiset sopimusehdot, koska haluamme pitää sopimusehdot selkeinä ja laadukkaina.
Ensi vuoden alusta alkaen pelkkää henkilötunnusta ei saa enää käyttää henkilöllisyyden todentamisvälineenä. Samalla muuttuu myös henkilötunnuksen muoto.
Taloushallinnon ammattilaisverkostossa on järjestetty tapaamisia ja webinaareja. Vähitellen käynnistyvät paikalliset tapahtumat, joissa alueaktiiveilla on iso rooli.
Kirjanpitäjällä on hyvät mahdollisuudet ottaa säännöllisin väliajoin asiakkaidensa kanssa puheeksi yrityksen omistajanvaihdos (vrt. tilinpäätöskeskustelu).
Taloushallintoalan houkuttelevuuden nostaminen ja osaavan työvoiman saaminen edellyttää Taloushallintoliiton, yritysten ja oppilaitosten yhteisiä ponnisteluita. Onnistunut työelämäyhteistyö on kolmen kauppa, joka hyödyttää myös tulevaisuuden ammattilaisia.
Pauliina Tujula on työskennellyt puhtaan energiantuotannon ratkaisuihin keskittyneessä KPA Unicon Groupissa. Konserniin kuuluu useita tytäryhtiötä ympäri maailmaa. Taloushallintoalan Tujula löysi vasta aikuisiällä, uuden työpaikan myötä.
Maiju Niemen kiinnostus palkanlaskentaa kohtaan alkoi Tampereen ammattikorkeakoulussa, vaikka aiheesta järjestettiin vain yksi kurssi. "Palkanlaskennassa minua viehättää ratkaisujen hakeminen hyvin monenlaisiin ongelmiin."
Teen tuhannen palan talouspalapeliä asiakasyritysten kanssa. Voisi sanoa, että etsin heille päivittäin rahaa. Se tarkoittaa työtä muun muassa myyntikatteiden, laskutusten ja ennusteiden parissa, kiteyttää Ulla Soikkeli työtehtäviään.
Jäsenyrityksen työntekijät pääsevät hyväksynnän jälkeen käsiksi jäsenille tarkoitettuihin ohjeisiin, uutisiin sekä laatumalleihin. Nimetyt henkilöt voivat tämän lisäksi saada erilaisia lisäoikeuksia.
Sisältöä, jota et muualta saa! Jokainen taloushallintoalasta, alaa koskevista uutisista tai taloushallinnon tapahtumista ja koulutuksista kiinnostunut henkilö voi rekisteröityä ja kirjautua sivuillemme.
Sairasvakuutuslain väliaikainen muutos mahdollistaa tartuntatautipäivärahan saamisen muidenkin lääkäreiden kuin tartuntatautilääkärin antamalla todistuksella.
Taloushallintoliiton kultainen ja hopeinen ansiomerkki myönnetään henkilölle, joka on merkittävällä tavalla edistänyt liiton toimintaa ja tavoitteita sekä jäsenistön yhteisiä etuja.
Taloushallintoliiton jäsenet kokoontuivat kevätkokoukseen Kesäpäivillä Lappeenrannassa 7.6.2022. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa sääntömuutoksia. Taloushallintoliiton jäsenet hyväksyivät hallituksen ehdottamat muutokset yhdistyksen sääntöihin. Sääntömuutokset on hyväksyttävä myös toisessa jäsenkokouksessa…
Finn Recycling Oy:n talousjohtaja Maarit Nissisen ydintiimiin kuuluu toimitusjohtaja, kaksi ”pellepelotonta” ja kaksi kansainvälisen liiketoiminnan osaajaa.
Rahanpesuilmoituksen tekeminen asiakasyrityksen epäilyttävässä toiminnasta auttaa osaltaan suojaamaan myös tilitoimiston ja sen työntekijöiden oikeusturvaa.
Toukokuussa muuttuivat sekä pysyvä perintälaki, että yrityssaneerauslain ja yksityishenkilön velkajärjestelystä annettu laki. Mitä yrittäjän on hyvä niistä tietää?
Palkansaajan pitää heinäkuussa tai loppuvuoden aikana itse hakea muutosta verokorttiinsa OmaVerossa, jos matkakuluvähennykset omavastuun jälkeen ylittävät kuluvalta vuodelta 7 000 euroa.
Viestintäyrityksen toimitusjohtaja: "Kun pk-yritys haluaa kehittää henkilöstön hyvinvointia ja järjestelmällistä henkilöstöhallintaa, kannattaa vakavasti pohtia ulkoistettua palvelua."
Talouden suunnittelun ja yritysneuvonnan parissa työskentelevä: Tee osaamisesi näkyväksi ja hanki uusi TNT-pätevyys! Hakuaika päättyy 30.4.2022. Tänä vuonna järjestetään ensimmäistä…
Toukokuussa voimaan astuvan lakimuutoksen tavoitteena on korjata Suomessa keskenään kilpailevien ja sisällöltään samankaltaisten MBA-koulutusohjelmien epäneutraali verokohtelu.
Huolensa pahoittaja ylpeänä esittelee: Yhdistyksemme on saanut seminaariesiintyjäkseen järjestömme keskuudessa tunnetun ja erinomaisen alustajan, Keino Ketkulaisen.
Tarvittaessa Verohallinnosta voi hakea lisäaikaa yhteisön veroilmoituksen jättämiseen. Lisäaikaa voidaan myöntää perustellusta syystä, esimerkiksi sairastumisen vuoksi.
Pandemian jälkeisessä ympäristössä taloushallintoalan yrityksien on astuttava nopeasti esiin ja tehtävä muutoksia pysyäkseen elinkelpoisina, järjestäytyneinä ja auttaakseen muita, jotka kamppailevat näiden ongelmien kanssa.
Taloushallintoalaa opiskelevat Ronda Raappana ja Ellinora Kasvi kertovat, miten he kiinnostuivat kirjanpidosta ja mitä odotuksia heillä on pian häämöttävän työelämän varalle.
Muutos, teknologia ja osaaminen puhuttavat taloushallintoalaa. Näitä teemoja käsitellään maksuttomassa Taloushallinnon työ ja tulevaisuus -tapahtumassa 1.4.2022.
Selvitämme laajalla tutkimuksella, miten suomalaiset organisaatiot ovat järjestäneet taloushallinnon toimintonsa ja miten taloushallinnon ulkoistamiseen Suomessa suhtaudutaan.
Oletko Suomen kovimpia KLT-kirjanpitäjiä, HT-tarkastajia tai muuten kokenut taloushallinnon käytännön ja teorian ammattilainen? Haluatko kasvaa Suomen kirjanpidon keulakuvaksi?
Tutkintotavoitteista alan koulutusta tarjoava oppilaitos voi maksutta liittyä Taloushallintoliiton yhteistyöjäseneksi ja osaksi taloushallintoalan merkittävää verkostoa.
Tilitoimisto tai palvelukeskus joutuu raportoimaan auktorisointiedellytystensä täyttymisestä kahden vuoden välein. Viiden vuoden välein edessä on uusi tarkastus.
Yritys voi saada nykyisen kirjanpitolain säännösten nojalla rahoitusleasingilla vuokraamansa koneen, laitteen tai ajoneuvon sujautettua taseeseensa, mikäli se kykenee noudattamaan tilinpäätöksen laatimisen yhteydessä kansainvälisten tilinpäätösstandardien vaatimuksia.
Jotkut osakeyhtiön saamista korona-avustuksista ovat aiheuttaneet yritykselle rajoituksia varojenjakoon. Rajoitus on voimassa vain yhden tilikauden ajan.
Pankkien täytyy varmistua siitä, että ne eivät välitä maksuja pakotteiden piirissä olevien henkilöiden pankkitileille. Tämä aiheuttaa viiveitä maksuliikenteeseen.
Jos yritys havaitsee asiakkaansa olevan jäädytys- tai pakotelistalla, mahdollinen käynnissä oleva liiketoimi on syytä keskeyttää, eikä tällaiselle henkilölle tai yhteisölle saa luovuttaa varoja.
Huolensa pahoittaja miettii, pitäisikö meidän kirjanpitäjinä luokitella omia asiakkaitamme eri ryhmiin ja siten yrittää ymmärtää heidän erilaisia piirteitään?
Verohallinnon päivitetyssä ohjeessa kerrotaan, että osakeyhtiön harjoittamaa arvopaperikauppaa voidaan yleensä pitää yhtiön elinkeinotoimintana, jos sitä harjoitetaan muun elinkeinotoiminnan ohella.
Uudistimme brändimme ja tunnuksemme. Uusi ilme tukee entistä paremmin vahvaa tahtoamme kehittää taloushallintoalaa eteenpäin ja kasvattaa alan kiinnostavuutta esimerkiksi työpaikkana.
Annina Koskinen kiri vuoden 2021 PHT-tentin priimukseksi. Koskisen taloushallinnon asiantuntijuus on kehittynyt monipuolisissa työtehtävissä. Myös PHT-tenttiin valmistautuminen antoi palkka- ja henkilöstöhallinnon osaajalle lisää itsevarmuutta ja ymmärrystä alasta.
KLT-tentin oikeustieteen osion parhaat pisteet kerännyt Jari Latokartano ei keskittynyt pänttäämään lakeja, vaan luotti työkokemuksen ja opintojen tuomaan osaamiseen.
Vuoden 2021 KLT-tentin laskentatoimen priimus Hilkka Toivonen muistuttaa, että KLT-tentissä voi pärjätä taustasta ja iästä riippumatta. Tärkeämpää on panostaminen opiskeluun.
Tilitoimistosta saa apua niin liiketoiminnan aloittamiseen, talouden suunnitteluun kuin yrityksen kehittämiseen. Näin on kokenut myös imatralainen Viljami Mehiläinen.
Yritys, jolla on hyvä työnantajakuva, houkuttelee alan parhaimmat työntekijät. Pelkkä mielikuva yrityksestä ei kuitenkaan riitä, vaan työnantajakuvan tulee aina pohjautua totuuteen.
Kirjanpitolautakunta on antamassaan lausunnossa ratkaissut monia askarruttaneen kysymyksen siitä, miten varainsiirtovero kirjataan osakeyhtiön omien osakkeiden hankintatilanteessa.
Oletko suunnittelemassa liiketoiminnan aloittamista? Ja sen vuoksi olet harkitsemassa yrityksen perustamista? Tästä kirjoituksesta löydät tietoa, mistä kaikkialta löytää tietoa, opastusta ja ideoita.
Huolensa pahoittaja haluaa alleviivata, että rytöpesät ovat kaikkien tuntemia ongelmatapauksia, jotka ykskaks tipahtavat pöydälle ja joista kukaan ei tunnu tietävän missä mennään.
Silver Senior Oy on kotimainen henkilöstöpalvelualan yritys, joka vuokraa ammattilaisia toimialoille, jotka arvostavat osaamista ja työvuosien tuomaa kokemusta.
Asiakastöiden ostaminen alihankintana toiselta tilitoimistolta tai ammatinharjoittajalta on yleistynyt. Olemme koonneet listaa alihankintasopimuksessa huomioitavista asioista.
Pienissäkin yrityksissä tietoturvan perusasiat ovat tärkeässä roolissa, sillä niiden laiminlyönti voi aiheuttaa paitsi tietoturvariskin, myös liiketoimintariskin. Tässä koostettuna pienyrityksen tietoturvan muistilista.
Koronapandemia on saanut aikaan olennaisia muutoksia työelämässä ja vaikka moni haaveileekin vielä pysyvästä paluusta konttorille, on hybridityö tullut jäädäkseen.
Taloushallintoalan KLT-tutkinto ja palkkahallinnon PHT-tutkinto ovat erinomainen sijoitus omaan työuraan. Tutkimusten mukaan asiantuntijapätevyys mahdollistaa monipuolisemmat ja haastavammat työtehtävät sekä paremman palkan.
Pilvityökalut ovat taloushallintoalallakin tietotyön keskiössä. Niiden jatkuvasti kehittyviä ominaisuuksia kannattaa kokeilla ja käyttökokemuksia jakaa.
Verkkokoulutukset antavat asiantuntijoille hyvät mahdollisuudet ylläpitää ja lisätä omaa ammattiosaamista työn ohessa. Kouluttautua voi itselleen sopivana ajankohtana ja omalle oppimiselle otollisimmassa paikassa.
Viimeisen vuosikymmenen aikana digitalisaatio, tekoäly ja robotiikka ovat tulleet tilitoimistomarkkinalle kiihtyvällä tahdilla, ja tämä on muuttanut liiketoiminnan perusluonnetta.
Kyselytutkimuksen mukaan tilitoimistoissa etätyön mahdollisuuksia hyödynnetään vielä melko vähän, vaikka taloushallinnon digitalisoituminen sekä tietoliikenneyhteyksien laadun ja nopeuden kehittyminen ovat parantaneet mahdollisuuksia merkittävästi.
Tilitoimistossa-lehden viimeinen numero on 5/2021. Jatkossa aiemmin Tilitoimistossa-julkaistut artikkelit julkaistaan Tilisanomat-lehdessä tai Taloushallintoliiton verkkosivuilla.
Viime syksynä tilitoimistotarkastus toteutettiin osin etänä kaikkiaan 143 toimistossa. Toimistot ovat yleisesti ottaen erinomaisessa kunnossa, ja tarkastukset saivat myös toimistoilta kiitosta.
Verotuksessa sallitaan vuosina 2020–2023 normaalia suuremmat poistot uutena ostetuista koneista ja kalustosta. Kuulostaa hyvältä, mutta asia ei ole välttämättä aivan näin.
Poikkeusaika teki etätöistä uuden normaalin. Etätyön laajamittainen ja äkillinen esiinmarssi nosti kuitenkin pintaan kysymyksiä, joihin meillä ei ole vielä vastauksia.
Syksyllä 2020 järjestetyn KLT-tentin priimus oli Antti Vuorinen. Johanna Sivonen puolestaan kiri PHT-tentin parhaaksi. Molempien menestys perustuu pitkäjänteiseen ja määrätietoiseen opiskeluun.
Huolensa pahoittaja havaitsee kaikenlaisia alansa pikkuongelmia sekä noukkii sopivia keinoja niiden ratkaisemiseen. Vastuu näiden pohdintojen noudattamisesta jää aina lukijalle.
Taloushallintoalasta kiinnostuneille suunnattu Junior KLT-tasotesti antaa osoituksen omasta ammattitaidosta sekä hyvät askelmerkit kohti vaativampaa KLT-tutkintoa.
Tilitoimiston asiantuntijalle voisi olla hyvä ratkaisu tehdä urakierto Verohallinnossa, jolloin Verohallintoon välittyisi ymmärrystä tilitoimistoalan tarpeista ja tunteista.
Tulevaisuudessakin useimman tilitoimistoammattilaisen ydinosaamista ovat kirjanpito, palkanlaskenta, arvonlisäverotus ja tuloverotus – höystettynä kiinnostuksella yhtiöoikeuteen tai vaikkapa työoikeuteen.
Huolensa pahoittaja havaitsee kaikenlaisia alansa pikkuongelmia sekä noukkii sopivia keinoja niiden ratkaisemiseen. Vastuu näiden pohdintojen noudattamisesta jää aina lukijalle.
Knapsu nalkuttaa, jäkättää ja marmattaa alan ilmiöistä ja välillä muustakin. Vaikka nimimerkin taakse kätkeytyvän pakinoitsijan annetaan (toistaiseksi) olla työsuhteessa Taloushallintoliittoon, hänen näkemyksensä eivät kaikilta osin vastaa liiton ja sen toimielinten virallista näkemystä.
Huolensa pahoittaja havaitsee kaikenlaisia alansa pikkuongelmia sekä noukkii sopivia keinoja niiden ratkaisemiseen. Vastuu näiden pohdintojen noudattamisesta jää aina lukijalle.
Hyvä taloushallintopalvelualan tapa on Taloushallintoliiton, siis alan itsensä kehittämä ja vakiinnuttama kuvaus menetelmistä, jota noudattamalla taloushallintopalvelulalan voi tuottaa asiakkailleen ja näiden sidosryhmille luotettavaa ja oikeaa tietoa ja palvelua.
Kysyimme jäsentoimistojen johtajilta mitä he arvostavat liitossa ja miten tyytyväisiä he ovat palveluihimme. Jäsenet antoivat liitolle yleisarvosanaksi 4,2/5.
Tilitoimistot ovat raportoineet meille siitä, että asiakasyritykset eivät saa pankkitiliä mistään pankista tai jo olemassa olevia tilejä suljetaan syytä ilmoittamatta.…
Henkilöstöhallinto on yhä kysytympi palvelu tilitoimistoasiakkaiden keskuudessa. Se tarkoittaa myös HR-osaajien kasvavaa tarvetta. Erityisesti palkkahallinnon osaajien kouluttautuminen HR-neuvojiksi tai -asiantuntijoiksi käy näppärästi ja lisää alan ammattilaisten asiantuntijuutta.
Taloushallinnon asiantuntijoiden ei pidä kätkeä kynttiläänsä vakan alle. Sosiaalisessa mediassa voi helposti rakentaa sekä omaa että yrityksen brändiä.
Oletko koskaan kuulunut huipputiimiin? Jos olet, muistat sen varmasti. Kokemus siitä, että kaikki toimii ja mikään ei ole mahdotonta, jättää lähtemättömän jälkensä.
Asiakaspalaveri verkossa, etätyötä kotona, yhdenvertainen pääsy tietoihin, toimivia yksinkertaisia tietoverkkoja; tätä on tämän päivän tietotyö. Yhtenäiset pelisäännöt ja työtavat pitävät kaikki mukana kehityksessä.
Taloushallinnon työtehtävissä on erilaisia rooleja ja osaamista. Henkilön osaamiseen vaikuttavat muun muassa koulutus, työkokemus, henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet, asiakkaat ja muut elämän varrella hankitut tiedot ja taidot.
Yritykset ja yrittäjät ovat kokeneet hyvin hankalaksi nykyisen verojen maksu- ja palautusjärjestelmän, jossa eri viitteillä tehdyt maksut kohdistuvat verojen maksuksi eri järjestyksessä.
Kirjoituksessa käsitellään TAL2018-toimeksiantosopimuksen soveltamista asiakkaan kriisitilanteessa ja tilitoimiston omien toimintaedellytystensä varmistamiseksi.
Taloushallintoliiton hallituksen päätöksen mukaan kaikilla liiton jäsenillä tulee olla kaikkien talous- ja palkkapalveluasiakkaiden kanssa hyvän tilitoimistotavan mukainen voimassa oleva kirjallinen toimeksiantosopimus.
Huolensa pahoittaja havaitsee kaikenlaisia alansa pikkuongelmia sekä noukkii sopivia keinoja niiden ratkaisemiseen. Vastuu näiden pohdintojen noudattamisesta jää aina lukijalle.
Linda Paasikallio, Mirka Marttunen ja Miisa Vierikko ovat Suomen Taloushallintoliiton uusimpia työntekijöitä. Mitä heidän työnkuvaansa kuuluu ja kuinka he voivat auttaa liiton jäseniä?
Taloushallintoliiton yhteistyöjäsenet ovat tavalla tai toisella taloushallintoalaan liittyviä palvelutuottajia, kuten ohjelmisto- tai vakuutusalan toimijoita. Kutsumme jäseniksi myös alan oppilaitoksia ja talousosastoja.
Olemme saaneet Taloushallintoliittoon jo useita yhteydenottoja siitä, että oikaisuvaatimusten käsittelyajat verotuksessa ovat hyvin pitkiä. Yhteydenottojen mukaan käsittely voi kestää vuoden ja pitempäänkin. Viimeisimmässä tapauksessa oikaisuvaatimusta on käsitelty nyt jo puolitoista vuotta.
Yhä useamman yrityksen yrittäjän tai työntekijän työsähköpostitili on kaapattu huijaussähköpostin avulla.
Rikollisten tarkoituksena on todennäköisesti erehdyttää yrityksiä maksamaan huijauslaskuja. Lue, miten näihin voi varautua ja miten toimia, jos vahinko pääsee tapahtumaan.
Kuitti- ja matkalaskusovellus eTasku on suosittu kirjanpitäjien keskuudessa. Sovellusta kehitetäänkin tilitoimistoilta saadun palautteen perusteella ja myös loppuvuodesta 2019 julkaistu automaattinen kuvantunnistus (OCR) syntyi kirjanpitäjien toiveiden pohjalta.
Hyvä tilitoimistotapa on alan itsensä kehittämä ja vakiinnuttama kuvaus menetelmistä, jota noudattamalla tilitoimisto voi tuottaa asiakkailleen ja näiden sidosryhmille luotettavaa ja oikeaa tietoa ja palvelua.
Korhonen Oy Tili- ja kiinteistötoimisto on ollut Suomen Taloushallintoliiton jäsen jo 1970-luvun alkupuolelta. Perheyritykselle liitto luo selkärangan toimimalla alan edunvalvojana ja kouluttajana.
Huolensa pahoittaja havaitsee kaikenlaisia alansa pikkuongelmia sekä noukkii sopivia keinoja niiden ratkaisemiseen. Vastuu näiden pohdintojen noudattamisesta jää aina lukijalle.
Kysyimme Taloushallintoliiton jäsentoimistoilta kokemuksia siitä, onko niiden asiakasyrityksillä ollut ongelmia pankkitilin saamisessa. 150 tilitoimistoa vastasi kyselyyn. 45% vastaajista kertoi asiakkaillaan olleen ongelmia.
Taloushallintoliiton tuoreen jäsentutkimuksen mukaan pienten yritysten arki on edelleen paperinen. Sähköistyminen etenee kuitenkin hitaasti, mutta varmasti.
Viranomaisilla on selkeä poliittinen mandaatti ja paine kehittää prosessejaan digitaalisiksi ja samalla myös digitalisoida sitä, miten yritysten taloushallinto asioi ja ilmoittelee julkishallinnon kanssa.
Kun puhutaan talouden ennustamisesta ja vieläpä sen tekemisestä rullaavasti, puhutaan ketterästä prosessista, josta hyötyvät yrityspäättäjät ja eri sidosryhmät.
Automatisoimalla asiakkaan tuntemisprosessi saadaan riskiluokituksien ja riskiasiakkaiden seurannan työtaakkaa ja kustannuksia merkittävästi kevennettyä.
Leinonen Group on kansainvälisesti toimiva kirjanpitotoimisto, joka tuottaa räätälöityjä asiantuntijapalveluja Baltiassa, Itä-Euroopassa sekä Pohjoismaissa.
Taloushallintoliiton tiloihin Helsingin Kamppiin, kattojen ylle, avautui uusi koulutustila, jota myös jäsenet ja yhteistyöjäsenet voivat vuokrata käyttöönsä.
Oululainen Tilitervo Oy haluaa palvella asiakkaitaan parhaalla mahdollisella tavalla. Siihen heidän tärkein välineensä on reaaliajassa toimivat taloushallinnon sovellukset – ja asiakkaan parhaan ajatteleminen.
Taloushallintoliiton kevätkokouksessa Turun linnassa valittiin uusia jäseniä liiton hallitukseen. Hallitukseen valittiin tiettävästi historian ensimmäinen Verohallinnon edustaja, yritysveroyksikön ylijohtaja Ari Mäkelä.
Taloushallintoliiton hallitukseen valitut ensikertalaiset Jussi Uotila, Anu Tieaho ja Elmeri Linnera uskovat tilitoimistojen menestykseen ja alan arvostuksen kasvuun.
Maailman monimutkaistuminen, asiantuntijuuden lisääntyminen, välineiden kehittyminen ja sääntelyn määrä on johtanut yhä suurempaan erikoistumiseen. Myös taloushallinnossa sääntelyn ja monimutkaisuuden lisääntyminen on johtanut erikoistumiseen.
Tilipalvelu Sirpa Koponen Oy on hoitanut kuopiolaisen panimon RPS Brewingin taloushallintoa parisen vuotta. Tilitoimiston kannalta erikoisemmallakin alalla toimivat samat lainalaisuudet kuin millä tahansa.
Hyvinkääläisen Profitaksen esimerkki kertoo, että pienen tilitoimiston kannattaa korostaa henkilökohtaista palvelua ja tehdä siitä kilpailuvaltti. Asiakkaiden valinta ja työtapojen tehostaminen jättävät aikaa myös vapaa-aikaan.
Konkurssipesällä on oikeus sitoutua velallisen eli konkurssiin asetetun yrityksen sopimukseen, esimerkiksi tilitoimiston kanssa solmittuun toimeksiantosopimukseen.
Tilitoimistotarkastus selvittää tilitoimiston nykytilanteen, sparraa ja opastaa eteenpäin. Parhaan hyödyn tarkastuksesta saa, kun yrittäjä valmistautuu siihen hyvin ja keskittyy keskusteluun tarkastajan kanssa.
Fennoa halusi toteuttaa ALV-yhteenvetoilmoitusten toiminnallisuuden mahdollisimman suoraviivaiseksi. Tarkoitus on vähentää kaikkien Fennoaa käyttävien tilitoimistojen rutiinityötä ja hiuksien harmaantumista tälläkin osa-alueella.
Fredrik Lönnqvist oli viimeisimmän KLT-tentin paras ja Anton Nurmiainen PHT-tentin priimus. Tutkinnot merkitsivät molemmille oman osaamisen testaamista ja yhtä etappia jatkuvan oppimisen virrassa.
Gylling Accountingin toimitusjohtajan Max Gyllingin mukaan taloushallintoalan yritysten pitäisi luovia ulos transaktiokeskeisestä tekemisestä ja palauttaa taloushallintolle sen ainutlaatuinen arvo.
Tilitoimistot Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa ovat edellä muita eurooppalaisia tilitoimistoja, sillä ne ovat valmiimpia edessä olevaan taloushallinnon työnkuvien murrokseen.
Taloushallintoliitto alkaa syksyn aikana tuottaa jäsenyrityksilleen osaamiskartoituksia. Tavoitteena on auttaa taloushallintoalan yrityksiä kehittämään henkilöstönsä osaamista liiketoiminnan tarpeista käsin.
Taloushallintoliiton hallitus on päättänyt Tarkastuslautakunnan esityksen pohjalta muutoksista tilitoimistotarkastuksen toimintamalliin ja hyväksynyt laaditun kehityssuunnitelman.
Sähköinen taloushallinto on tullut jäädäkseen, eikä kehitys ole pysähtymässä. Uudet ohjelmistot eivät kuitenkaan viesti itsestään keskenään, jolloin tarvitaan integraatioita.
Kunnat ulkoistavat vähitellen talous- ja palkkahallinnon toimintojaan. Voisiko kunta olla potentiaalinen ja kannattava asiakas yksityiselle tilitoimistolle?
KLT-tutkinnon raskasta hakuprosessia päätettiin virtaviivaistaa. Nyt myös merkonomit voivat osallistua KLT-tenttiin kolmen vuoden työkokemuksella yhdessä yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden kanssa.
Tietosuoja-asetuksen mukaan 25.5.2018 alkaen asiakkaan ja tilitoimiston on tehtävä kirjallinen sopimus, jos tilitoimisto käsittelee asiakkaan puolesta henkilötietoja.
Taloushallintoliitto haluaa osoittaa jäsenistölle ja eri sidosryhmille liiton olevan relevantti ja lisäarvoa, osaamista sekä työkaluja tarjoava organisaatio nyt ja tulevaisuudessa.
Tietokirjailija, blogisti ja viestintäkouluttaja Katleena Kortesuo käy läpi kolme vinkkiä, joiden avulla verkko muutetaan tilitoimiston uhkasta ystäväksi.
Lappeenrannan teknillisen yliopiston yhdessä Itä-Suomen yliopiston kanssa tekemän tutkimuksen mukaan tilitoimistot ovat jakautuneet erilaisiin ryhmiin sähköisen taloushallinnon soveltamisen suhteen.
Keskisuomalainen tilitoimisto Dextili päätti investoida isosti henkilöstön osaamispääoman varmistamiseen ja kartuttamiseen. Yrityksessä lähdettiin kehittämään omaa akatemiaa, jonka toiminta on tarkoitus istuttaa osaksi yrityksen arkea.
EU:n tietosuoja-asetuksen myötä yrityksen henkilötietoja sisältävien tiedostojen käsittely, kansioiden käyttöoikeuksien hallinta ja käyttöhistoriatietojen saatavuus korostuvat.
Kun edellinen Taloushallintoliiton järjestämä PHT-koulutusohjelma alkoi, päätettiin Kunnan Taitoassa ottaa PHT-koulutusohjelma henkilöstön kouluttautumissuunnitelmaan.
Taloushallintoliitto sai riveihinsä vahvan liiketalouden ja pk-sektorin osaajan, kun Ari Lahdenkauppi aloitti työnsä liiton tarkastuspäällikkönä syyskuun alussa.
Tilitoimiston asiakkaat tarvitsevat lakisääteisen kirjanpidon ja palkkahallinnon lisäksi taloudellista neuvonantoa. Se on helppo kytkeä osaksi tilinpäätöspalaveria.
Taloushallintoliiton uuden puheenjohtajan Antti Rantalaisen mielestä liiton on kohennettava alan arvostusta ja tuettava jäsenyritysten digitalisoitumista.
Taloushallintoliiton puheenjohtajana vuosina 2014-2017 toiminut Vuokko Mäkinen muistelee liiton toimintaa, jonka ytimessä on aina ollut edunvalvonta ja koulutus.
Janne Fredman on uusi kasvo Taloushallintoliiton tiimissä. Hän aloitti huhtikuussa liiton kolmantena johtavana asiantuntijana ja vastaa prosessien sekä järjestelmien kehittämisestä.
Maksuperusteisesta arvonlisäverotuksesta on julkisuudessa käyty paljon keskustelua viimeisen vuoden ajan. Mistä uudistuksessa on kyse ja miten se käytännössä tulee vaikuttamaan yrityksissä ja niiden kirjanpidoissa?
Taloushallintoliiton tuore toimitusjohtaja Antti Soro uskoo, että tilitoimistoilla on paljon mahdollisuuksia kehittyä asiakkaidensa monipuoliseksi neuvonantajaksi ja sparraajaksi.
Viron kirjanpitäjien yhdistyksen ERK:n hallituksen puheenjohtaja kertoo yhdistyksen toiminnasta sekä kirjanpitoalan tulevaisuudennäkymistä teknologian kehittymisen myötä.