Uutiset ja tiedotteet

TNT-tutkinnon suoritti 26 yritysneuvonnan asiantuntijaa vuonna 2023

Vuoden 2023 talousohjauksen ja yritysneuvonnan TNT-tutkinnon on suorittanut 26 asiantuntijaa. Tutkinto järjestettiin tänä vuonna toista kertaa. Uusia TNT-asiantuntijoita juhlistettiin ´todistustenjaossa Syysseminaarin yhteydessä 26. lokakuuta.

TNT-asiantuntijat ovat yritystoiminnan suunnittelun ja kehittämisen ammattilaisia. Saavutettu TNT-pätevyys kertoo laajasta ja monipuolisesta taloushallinnon ja yritysneuvonnan osaamisesta sekä kokemuksesta alan tehtävissä.

Tili-instituuttisäätiön lanseeraama TNT-tutkinto (talouden suunnittelun ja yritysneuvontapalveluiden tutkinto) vastaa suomalaisen taloushallintoalan muuttuviin osaamistarpeisiin. Tutkinto on tarkoitettu asiantuntijoille, jotka haluavat osoittaa erikoisosaamisensa taloushallintoalan konsultatiivisissa työtehtävissä. Tutkinto järjestetiin ensimmäistä kertaa viime vuonna. Alan työtehtävien muuttuessa myös alan osaamisen on muututtava – uusi tutkinto vastaa tähän muutokseen!

Tutkinnon suorittaminen on kolmivaiheinen ja se pitää läpäistä riittävän hyvin arvosanoin. Tutkinnon vaiheet ovat työnäytteiden raportointi, kirjatentti ja kirjallinen, todellista toimeksiantoa käsittelevä lopputyö.

TNT-tutkintoa suorittamaan voi hakeutua henkilö, jolla on riittävä peruskoulutus ja usean vuoden työkokemus taloussuunnittelun ja yritysneuvonnan tehtävistä. Tili-instituuttisäätiö järjestää taloushallinnon kolmea eri taloushallintoalan asiantuntijatutkintoa: taloushallinnon KLT-tutkintoa, palkkahallinnon PHT-tutkintoa ja yritysneuvojan TNT-tutkintoa.

Todistukset jaettiin Syysseminaarissa 26. lokakuuta

Vuoden 2023 uusia TNT-asiantuntijoita juhlistettiin 26. lokakuuta Taloushallintoliiton Syysseminaarissa Helsingissä Scandic Grand Centralissa. Tilaisuutta pääsi seuraamaan myös etänä.

Syysseminaarissa keskusteltiin useista ajankohtaisista teemoista. Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus alusti maamme talouden tilasta, Sarasen toimitusjohtaja Janne Lindfors luennoi työelämän muutoksesta.

Kestävyysraportoinnin ja vastuullisuuden teemoista keskusteltiin Leonard Breukersin johdolla, Ari Lahdenkauppi sen sijaan nosti esiin konsultoivien palvelujen myymisen mahdollisuudet tilitoimistoille. Ulla Soikkeli jatkoi Lahdenkaupin kanssa samoilla teemoilla. Juha Koskinen ja Juha Leviäkangas sen sijaan keskittyivät työelämätaitoihin ja niiden kehittämiseen sekä taitojen merkitykseen nykyajan työelämässä.

Tili-instituuttisäätiö ja Taloushallintoliitto onnittelevat lämpimästi uusia TNT-asiantuntijoita!

Vuonna 2023 TNT-tutkinnon suorittaneet henkilöt (jotka ovat antaneet luvan tietojen julkaisemiseen):

SukunimiEtunimiPaikkakunta
ForsellKajEspoo
HaapalaSamuVantaa
HakalaHarriPori
HeikkiläTeroHelsinki
HeiskariTuomasHelsinki
IlvesAnne-MariLahti
JuotasniemiJanneRovaniemi
KaarnaLindaTampere
KarppinenAkiLahti
KeisaJariVantaa
KoskinenJaanaHelsinki
KoskinenSariMänttä-Vilppula
LindbergHeidiKaarina
ManninenPirjoKiuruvesi
MäntymaaPaulaSaarijärvi
PielaJarkkoAskola
PärhäNinaOrimattila
RantalaHannaYlöjärvi
RoininenOonaTurku
SilvonenMarittaKurikka
SuutariJohannaMikkeli
TeittinenHeidiEspoo
TuomivirtaMiaKerava