Huolensa pahoittaja havaitsee kaikenlaisia alansa pikkuongelmia sekä noukkii sopivia keinoja niiden ratkaisemiseen. Vastuu näiden pohdintojen noudattamisesta jää aina lukijalle.
Kysyimme Taloushallintoliiton jäsentoimistoilta kokemuksia siitä, onko niiden asiakasyrityksillä ollut ongelmia pankkitilin saamisessa. 150 tilitoimistoa vastasi kyselyyn. 45% vastaajista kertoi asiakkaillaan olleen ongelmia.
Taloushallintoliiton tuoreen jäsentutkimuksen mukaan pienten yritysten arki on edelleen paperinen. Sähköistyminen etenee kuitenkin hitaasti, mutta varmasti.
Viranomaisilla on selkeä poliittinen mandaatti ja paine kehittää prosessejaan digitaalisiksi ja samalla myös digitalisoida sitä, miten yritysten taloushallinto asioi ja ilmoittelee julkishallinnon kanssa.
Kun puhutaan talouden ennustamisesta ja vieläpä sen tekemisestä rullaavasti, puhutaan ketterästä prosessista, josta hyötyvät yrityspäättäjät ja eri sidosryhmät.
Automatisoimalla asiakkaan tuntemisprosessi saadaan riskiluokituksien ja riskiasiakkaiden seurannan työtaakkaa ja kustannuksia merkittävästi kevennettyä.
Leinonen Group on kansainvälisesti toimiva kirjanpitotoimisto, joka tuottaa räätälöityjä asiantuntijapalveluja Baltiassa, Itä-Euroopassa sekä Pohjoismaissa.
Taloushallintoliiton tiloihin Helsingin Kamppiin, kattojen ylle, avautui uusi koulutustila, jota myös jäsenet ja yhteistyöjäsenet voivat vuokrata käyttöönsä.