Suomessa on jo yli 600 auktorisoitua Taloushallintoliiton jäsenyritystä. Meillä on ilo toivottaa tervetulleeksi uusia auktorisoituja jäseniä ja myös uusia oppilaitos- ja talouosasto -yhteistyöjäseniä!
Hallitus on päättänyt olla edistämättä kymmentä suunniteltua lakihanketta, mm. tutkimus- ja kehitystoiminnan verovähennys, taloudellinen työnantaja, arvonnousuvero ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan euroistaminen.
Suuri ohjelmistokyselymme selvittää, mitä palkkaohjelmistoja Suomessa juuri nyt käytetään. Vastaa kyselyyn marraskuun loppuun mennessä, voit voittaa Palkkahallinnon tehopäivä -etäkoulutuksen!
Uudet työryhmät täydentävät entisestään liiton laajaa asiantuntijatyöryhmäverkostoa. Uudet ryhmät pohtivat esimerkiksi taloushallintoalan sekä liiton myöntämien pätevyyksien relevanssia ja kehittämistä. Vastuullisuusryhmän pöydällä ovat luonnollisesti vastuullisuuteen liittyvät teemat.
Tili-instituuttisäätiön hallitus on muuttanut KLT- ja PHT-pätevyyksien ylläpitokoulutusvaatimuksia. Pätevyyksien ylläpitokoulutuksen vaatimusten muuttamisella pyritään vastaamaan ennen kaikkea alan osaamisvaatimusten muutoksiin.
Polttonesteiden hinnannousua kompensoiva polttoainetuki tulee haettavaksi marraskuun ajaksi. Polttoainetukea haetaan Yritysrahoituksen hakeminen-valtuudella eli samalla kuin aiemmin haettavissa ollutta kustannustukea.
Työelämälähtöisiä, käytännön kysymyksiä sisältävä tasotesti antaa hyvät askelmerkit ammattilaisuralle ja tasoittaa polkua käytännön työtehtäviin. Joulukuun tasotestiin ilmoittaudutaan marraskuun aikana.