Kansainvälisyyden merkitys suomalaisten yritysten strategiassa on kasvanut viime vuosina. Rajalliset kotimarkkinat ja globaalin kilpailun paine ovat ajaneet yrityksiä etsimään uusia kasvumahdollisuuksia ulkomailta.
Parhaimmat pisteet vuoden 2024 PHT-tentissä pokkasivat Laurentia Raudaskoski ja Marko Salminen. Priimukset viihtyvät palkkahallinnon vastuullisissa ja monipuolisissa tehtävissä. PHT-tenttiin he kehottavat valmistautumaan suunnitelmallisen aikataulun puitteissa – työn ja arjen lomassa opiskelu voi muutoin olla haastavaa.
Tekoäly ei ole enää vaihtoehto vaan välttämättömyys. Kyky hyödyntää tekoälyä määrittää monien toimialojen voittajat ja häviäjät seuraavan viiden vuoden aikana – yhtenä toimialana kirjanpito ja talouspalvelut.
Alustataloudesta ilmoitusvelvollisia ovat yritykset, jotka tarjoavat sähköisen alustan tavaroiden ja palvelujen myyntiin tai kiinteän omaisuuden tai liikennevälineiden vuokraamiseen.
Haluatko vaikuttaa taloushallinnon toimialan kehitykseen, edistää jäsenten yhteisiä tavoitteita ja avartaa näkemyksiä toimialan tulevaisuudesta? Hae paikkaa Taloushallintoliiton hallituksessa.
EU on julkaissut suosituksen vapaaehtoisesta kestävyysraportointistandardista pienille ja keskisuurille yrityksille (VSME). Vaikka raportointi on vapaaehtoista, suurten yritysten raportointivaatimukset käytännössä pakottavat pitkissä tuotantoketjuissa mukana olevat pk-yritykset raportoimaan kestävyysratkaisuistaan.
Olemme julkaisseet koko taloushallintoalan käyttöön tarkoitetun maksuttoman verkkokoulutuksen, jonka aiheena ovat TAL-STA ja alan hyvät käytänteet. Löydät koulutuksen verkko-oppimisympäristöstämme.
Tilitoimistoilta on tullut kyselyjä, pitääkö asiakasta koskevat pakotelistatarkistukset ulottaa myös asiakkaan liikekumppaneihin. Lue tästä kirjoituksesta kiteytettynä, mitä AVI asiasta ohjeistaa.
Alan päätapahtuma Tili- ja veropäivät pidettiin viiden vuoden tauon jälkeen taas Finlandia-talolla. Perinteisesti joulukuussa pidetyt Palkka- ja henkilöstöhallinnon päivät siirrettiin nyt osaksi tapahtumaa. Suurtapahtuman yhteydessä jaettiin myös todistukset uusille KLT- ja PHT-asiantuntijoille sekä juhlittiin 45-vuotiasta Tilisanomat-lehteä.
Kalle Antila, yrittäjä ja KLT-kirjanpitäjä, on luonut itselleen jalansijan liiketoimintakentällä hyödyntämällä sosiaalista mediaa verkostoitumisen ja myynnin tukena. Tilitoimisto Älyn tarina kertoo, miten LinkedIn toimii Antilan kanavana ammatilliselle kasvulle ja yritystoiminnan laajentamiselle.
Jäsenneuvontaamme on tullut kysymyksiä asioinnista asiakkaiden puolesta OmaVerossa. Vaikka tilitoimistolla on Suomi.fi-valtuudet asioida asiakkaan puolesta, tunnistautuminen on välillä hidasta. Verohallinto on päivittänyt ohjettaan puhelinpalvelunsa tunnistautumisesta.
Palkkahallinnon PHT-tentin läpäisseitä oli vuonna 2024 jälleen ennätysmäärä – PHT-tutkinnon suoritti 140 palkkahallinnon asiantuntijaa. Tili-instituuttisäätiö ja Taloushallintoliitto onnittelevat lämpimästi uusia PHT-asiantuntijoita!