Sairasvakuutuslain väliaikainen muutos mahdollistaa tartuntatautipäivärahan saamisen muidenkin lääkäreiden kuin tartuntatautilääkärin antamalla todistuksella.
Finn Recycling Oy:n talousjohtaja Maarit Nissisen ydintiimiin kuuluu toimitusjohtaja, kaksi ”pellepelotonta” ja kaksi kansainvälisen liiketoiminnan osaajaa.
Toukokuussa muuttuivat sekä pysyvä perintälaki, että yrityssaneerauslain ja yksityishenkilön velkajärjestelystä annettu laki. Mitä yrittäjän on hyvä niistä tietää?
Palkansaajan pitää heinäkuussa tai loppuvuoden aikana itse hakea muutosta verokorttiinsa OmaVerossa, jos matkakuluvähennykset omavastuun jälkeen ylittävät kuluvalta vuodelta 7 000 euroa.
Viestintäyrityksen toimitusjohtaja: "Kun pk-yritys haluaa kehittää henkilöstön hyvinvointia ja järjestelmällistä henkilöstöhallintaa, kannattaa vakavasti pohtia ulkoistettua palvelua."
Pankkien täytyy varmistua siitä, että ne eivät välitä maksuja pakotteiden piirissä olevien henkilöiden pankkitileille. Tämä aiheuttaa viiveitä maksuliikenteeseen.
Tilitoimistosta saa apua niin liiketoiminnan aloittamiseen, talouden suunnitteluun kuin yrityksen kehittämiseen. Näin on kokenut myös imatralainen Viljami Mehiläinen.
Yritys, jolla on hyvä työnantajakuva, houkuttelee alan parhaimmat työntekijät. Pelkkä mielikuva yrityksestä ei kuitenkaan riitä, vaan työnantajakuvan tulee aina pohjautua totuuteen.