Kirjoituksessa käsitellään TAL2018-toimeksiantosopimuksen soveltamista asiakkaan kriisitilanteessa ja tilitoimiston omien toimintaedellytystensä varmistamiseksi.
Taloushallintoliiton hallituksen päätöksen mukaan kaikilla liiton jäsenillä tulee olla kaikkien talous- ja palkkapalveluasiakkaiden kanssa hyvän tilitoimistotavan mukainen voimassa oleva kirjallinen toimeksiantosopimus.
Huolensa pahoittaja havaitsee kaikenlaisia alansa pikkuongelmia sekä noukkii sopivia keinoja niiden ratkaisemiseen. Vastuu näiden pohdintojen noudattamisesta jää aina lukijalle.
Linda Paasikallio, Mirka Marttunen ja Miisa Vierikko ovat Suomen Taloushallintoliiton uusimpia työntekijöitä. Mitä heidän työnkuvaansa kuuluu ja kuinka he voivat auttaa liiton jäseniä?
Taloushallintoliiton yhteistyöjäsenet ovat tavalla tai toisella taloushallintoalaan liittyviä palvelutuottajia, kuten ohjelmisto- tai vakuutusalan toimijoita. Kutsumme jäseniksi myös alan oppilaitoksia ja talousosastoja.
Korhonen Oy Tili- ja kiinteistötoimisto on ollut Suomen Taloushallintoliiton jäsen jo 1970-luvun alkupuolelta. Perheyritykselle liitto luo selkärangan toimimalla alan edunvalvojana ja kouluttajana.