Tilitoimistoalalla on valinnanvaraa hyvistä ohjelmistoista

Taloushallintoliitto kysyi tilitoimistoissa työskenteleviltä tämän päivän taloushallinnon ohjelmistoista. Tulokset ovat nyt valmiit.

Suomessa taloushallintoammattilaisilla on hyvä tilanne, sillä valinnanvaraa ohjelmistoista löytyy paljon. Muissa Pohjoismaissa taloushallintoala kipuilee, kun tilitoimisto-ohjelmistomarkkinat ovat vain muutaman toimijan käsissä.

Taloushallintoliiton joulukuussa 2019 tekemään kyselyyn valikoitui 15 ohjelmistoa yhteistyöjäsenyyden myötä. Ohjelmistot olivat Asteri, Balanssi, Briox, Emce, Fennoa, Heeros, Lemonsoft, Maestro, Netbaron, Netvisor, Oscar, Procountor, Sonet, Tikon ja Visma Fivaldi. Kyselyyn vastasi 2 066 tilitoimistoammattilaista ympäri Suomen.

Vertailun ohjelmistokohtaiset tulokset

Kyselyssä kysyttiin mitä ohjelmistoja vastaaja käytti kirjanpitojärjestelmänään ja pyydettiin arvioimaan niitä. Noin puolet vastaajista käytti vain yhtä ohjelmaa ja kolmannes kahta eri ohjelmaa. Lisäksi vastaajilta kysyttiin, monelleko asiakkaalle ohjelmaa käytti. Yhdistämällä käytettyjen ohjelmistojen osuus niillä tehtävien asiakkuuksien osuuksiin saadaan kyselyn osoittama ohjelmistojen markkinaosuus vastaajien kirjanpitoasiakkaista.

Tilitoimistoilla on hyvä tilanne, kun markkinoilla on valinnanvaraa sekä uusista että vakiintuneista ohjelmistoista. Vastaajilta kysyttäessä selvisi, että neljännes on käyttänyt käyttämäänsä ohjelmaa alle kaksi vuotta. Tämä kertoo paitsi pysyvyydestä valitun ohjelmiston käyttäjinä, mutta myös siitä, että liikehdintää ohjelmistojen asiakaskunnassa on. Tämä liikehdintä kasvaa seuraavina vuosina, kun Tikonissa olevat asiakkuudet siirtyvät muille alan ohjelmistoille.

Ohjelmistojen markkinaosuus niillä tehtävistä asiakasmääristä

Puolet ohjelmistoista sai yli 3,7 yleisarvosanan

Ohjelmistojen käyttäjiä pyydettiin antamaan ohjelmalle yleisarvosana (1–5).

Kolmen parhaan yleisarvosanan saaneen joukosta Fennoa oli kaikissa tarkastelluissa kokoluokissa (1–2, 3–4, 5–9, 9–25 ja yli 25 henkilön tilitoimistoissa työskentelevät) kahden parhaimman yleisarvosanan saaneen joukossa. Asteri oli alle neljän hengen toimistoissa kolmen parhaan joukossa, ja Tikon kaikissa kokoluokissa neljän parhaimman yleisarvosanan saaneen joukossa.

Yleisarvosanoihin tutustuttaessa kannattaa huomata, että joidenkin ohjelmien kohdalla vastaajamäärät olivat pieniä. Lajiteltaessa vastaajia pienempiin ryhmiin, ei kaikkien ohjelmien kohdalla ollut kuuttakaan vastausta, mikä esti ohjelmiston esiintymisen näissä pienemmissä ryhmissä.

Ohjelmistojen yleisarvosanat

Suomalaiset kirjanpito-ohjelmat ovat helppokäyttöisiä

Helppokäyttöisyys on yleisesti arvostettu ominaisuus, mutta sen yksiselitteinen määritteleminen tilitoimisto-ohjelmistoissa ei ole mahdollista. Ohjelmistoja käytetään ja ne on suunniteltu eri tarkoituksiin, ja ne toimivat eri toimintamalleilla. Sähköiseen taloushallintoon tai mappiasiakkaille suunnitellun ohjelmiston keskinäinen vertailu on hyvin vaikeaa.

Kyselyyn vastanneille esitettiin väite ohjelmiston helppokäyttöisyydestä ja siihen pyydettiin ottamaan kantaa asteikolla 1 täysin eri mieltä – 5 täysin samaa mieltä.

Helppokäyttöisinä voidaan pitää tietysti aidosti helppokäyttöisiä ohjelmia. Sitoutuneisuus ja halu oppia käyttämään ohjelmaa voi myös vaikuttaa helppokäyttöisyyden kokemukseen. Ohjelman käyttö koetaan myös helpommaksi, kun sitä on pitkään käytetty ja tekeminen on tuttua. Myös se, käytetäänkö ohjelmaa siihen, mihin se on suunniteltu, tai onko saatu koulutusta tai ohjausta ohjelmiston ominaisuuksien hyödyntämiseen, vaikuttaa arvioon.
Kyselyssä esitetystä viidestä väitteestä tästä oltiin keskiarvoisesti kaikkien ohjelmistojen kohdalla eniten samaa mieltä. Kaikkien ohjelmistojen keskiarvo oli 3,9.

Ohjelmistokohtaiset keskiarvot käyttäjien mielipiteestä väitteeseen: ”Ohjelmisto on helppokäyttöinen”.

Työskentelyn tehokkuus – kannattavan tilitoimistoliiketoiminnan kivijalkoja

Helppokäyttöisyyden lisäksi työvälineiden mahdollistama työskentelyn tehokkuus on tilitoimistotyön perusoletuksia ja koskee kaikkia tilitoimistoja toimintamallieroista riippumatta.

Ohjelmistokohtaiset keskiarvot käyttäjien mielipiteestä väitteeseen: ”Ohjelmisto mahdollistaa tehokkaan työskentelyn” ohjelmistoittain.

Joustavasti raportteja – toimialakohtaisiin, asiakohtaisiin tai tilannekohtaisiin tarpeisiin

Asiakkaalle pitäisi tuottaa sellaista raportointia, joka vastaa mahdollisimman hyvin asiakkaan tarpeita. Usein asiakkaalle on tarpeen laatia myös ohjelmiston hyvien valmisraporttien ohella asiakastarpeen mukaan tehtyjä raportteja. Asiakasraportointiin on käytettävissä myös siihen tarkoitettuja erillisiä sovelluksia. Väitteellä Saan tuotettua joustavasti asiakastarpeen mukaisia raportteja selvitettiin sitä, miten hyvin kirjanpito-ohjelma auttaa asiakasraportoinnissa ilman erillisten raportointisovellusten käyttöä.

Tämän väitteen kohdalla ero pienimmän ja suurimman pistearvon saaneiden ohjelmistojen väillä oli pienin kaikista viidestä esitetystä väitteestä.

Ohjelmistokohtaiset keskiarvot väitteeseen: ”Saan tuotettua joustavasti asiakastarpeen mukaisia raportteja”.

Ohjelmiston yhteiskäyttö – tilitoimisto ja asiakas hyödyntävät samaa järjestelmää

Kyselyssä esitettiin neljäntenä väitteenä Myös asiakkaani pystyy hyödyntämään ohjelmistoa haluamallaan tavalla. Tämä on tärkeä asia silloin, kun asiakas haluaa käyttää tilitoimiston tarjoaman järjestelmän toimintoja esimerkiksi myyntilaskujen tekoon, ostolaskujen hyväksyntään tai raporttien lukemiseen. Kaikille asiakkaille tämä ei ole merkityksellinen kysymys – on edelleen perinteisiä mappiasiakkaita tai asiakkaita, jotka hoitavat asioita omilla järjestelmillään, ja niistä on liittymät tilitoimiston järjestelmiin.

Keskiarvoisesti kaikkien ohjelmistojen arvio oli sama 3,4 kuin edellisen väitteen kohdalla asiakastarpeen mukaisten raporttien tuottamisesta, mutta ero ohjelmistojen välillä oli suurempi.

Ohjelmistokohtaiset keskiarvot väitteeseen: ”Myös asiakkaani pystyy hyödyntämään ohjelmistoa haluamallaan tavalla.”

Ei pelkkä ohjelmisto, vaan tukipalvelu

Oli kyse pilvipalvelusta tai mappiasiakkaasta, uudesta tai vanhasta ohjelmistosta, hyvä tukipalvelu on tarpeen pienemmissä ja isommissa ongelmissa sekä myös ohjelmiston sujuvien käyttötapojen löytämisessä.

Isoimmissa, yli 25 hengen tilitoimistoissa tämän väitteen osalta arviot laskivat huomattavasti muita kokoluokkia alemmas. Isossa toimipisteessä sisäinen toimintamalli voinee estää sen, että ongelmien esiintyessä ei ole sovittu käytettävän suoraa yhteydenpitokanavaa ohjelmiston tarjoamaan tukeen, vaan ongelmia pyritään ratkaisemaan ensin niin sanotun pääkäyttäjien toimesta. Tämä voi laskea arvioita.

Tämän kysymyksen kohdalla suurimman ja pienimmän ohjelmistokohtaisen keskiarvoisen pistearvon ero oli suurin.

Ohjelmistokohtaiset keskiarvot väitteeseen: ”Ohjelmistoon liittyvä tuki on riittävää”.

Automaatiomittaristo käytössänne

Moni tilitoimisto suunnittelee uuden taloushallintojärjestelmän käyttöönottoa. Tämän kyselyn tarkoituksena oli tuottaa valinnan tueksi muiden tilitoimistoammattilaisten näkemyksiä markkinoilla olevista ohjelmistoista vahvuuksineen ja heikkouksineen.

Kauneus on kuitenkin kunkin katsojan omassa silmässä. Suosittelemme, että käytätte hankintapäätöksen tukena Aalto-yliopiston, Taloushallintoliiton, Accountorin ja KPMG:n muodostaman työryhmän laatimaa ohjelmistojen automaatiomittaristoa, joka löytyy taloushallintoliiton sivuilta.

Varaa aikaa, mieti mikä omalle toimistollesi ja asiakkaillesi on tärkeintä ja vertaile muutamaa ohjelmistoa. Saat objektiivisen kuvan omista tarpeistasi ja eri ohjelmistojen sopivuudesta juuri sinun toimistollesi.

Artikkeli on julkaistu alun perin Tilitoimistossa-lehdessä nro 2/2020.

Valtio ottaa vaiheittain käyttöön Peppol-tilausprosessin – tärkeää tietoa tilitoimistojen asiakasyrityksille
Valtio ottaa 1. huhtikuuta 2024 alkaen vaiheittain käyttöön Peppol-hankintasanomat. Harva tilitoimisto tuottaa palvelua valtionhallinnon yksiköille, mutta sitäkin useammalle tilitoimiston asiakasyritykselle yksi tai useampi valtionhallinnon yksikkö voi olla tärkeä asiakas. Lue tästä artikkelista, mitä uudistuksesta on hyvä tietää.

Tilaa Taloushallintoliiton uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme saat taloushallintoalaa koskevan uusimman tiedon ensimmäisten joukossa suoraan sähköpostiisi. Lisäksi saat tiedon esimerkiksi uusimmista koulutuksistamme ja tapahtumistamme. Lähetämme uutiskirjeen sinulle noin joka toinen viikko.