Huolensa pahoittaja

Suomen Talousrikolliset ry:n seminaari – Keynote speaker Keino Ketkulainen

Huolensa pahoittaja ylpeänä esittelee: Yhdistyksemme on saanut seminaariesiintyjäkseen järjestömme keskuudessa tunnetun ja erinomaisen alustajan, Keino Ketkulaisen. Keinon käytännön kokemukset ovat jo vuosikymmenten aikaan olleet hyvin merkittäviä ja hänelle on vuonna 2020 myönnetty ansioistaan Konnasäätiö sr:n kultainen ansiomerkki. Toki tuon ansiomerkin nouto sen saantivaiheessa ei onnistunut viranomaisten pakotteiden vuoksi. 

Keinon aikaisemmat opit ovat kertyneet monissa eri paikoissa, joko toistaiseksi voimassa olevissa tai käsitteellä ehdoton -luokitelluissa paikoissa. Parhaat opit ovat tulleet viispiippusesta, puolentoista vuoden istumisella sekä Eukonkannosta kuuluisan Pohjois-savolaisen paikkakunnan yksiössä opiskelussa. Likviditeettiongelma, joka on aina ollut tilapäistä merkittävästi laajempi (vrt. Aku Ankka), on auttanut jokapäiväisessä elämässä hakemaan omaan talouteen uusia ratkaisuja. 

Keino Ketkulaisen keinovalikoima

Keino Ketkulainen työskentelee autojen varaosaliikkeessä. Keino on viimeisen päälle myyntimies ja on saanut työnantajansa vakuuttumaan omista myynti- ja taloushallintotaidoistaan. Työnantaja luottaa tähän sulavakäytöksiseen mieheen, jolla on kertomansa mukaan kaikki hallussa. Niinpä yrittäjä on uskonut Keinon tehtäviksi myös tietyt laskutukseen liittyvät tehtävät.  

Keinon työpaikan nimi on Autojelppi Oy. Sattumoisin Keino on perustanut toiminimiyrityksen nimeltään Auto Jelppaustalon. Yritystä ei ole rekisteröity verohallinnon järjestelmiin, se on pöytälaatikossa. Tutun pankinjohtajan kanssa on avattu tuolle yritykselle tili pankkiin. 

Huolensa pahoittaja havaitsee kaikenlaisia alansa pikkuongelmia sekä noukkii sopivia keinoja niiden ratkaisemiseen. Vastuu näiden pohdintojen noudattamisesta jää aina lukijalle.

Taloushallintoon liittyvää terminologiaa on selvästi luettu “opintoaikoina” ja Hyvä tilinpäätöstapa kirja on tullut hyvinkin tutuksi. Kokemattomimmat ovat haltioissaan tuota hienoa terminologiaa kuullessaan. Puheessa vilahtelee kapitalisaatiosopimuksia, diffuusiota, audit trail -kannanottoja sekä toivomuksia carry back -järjestelmän siirtymisestä Suomen verolainsäädännön osaksi.  

Keino on tämän alustuksen pohjaksi kerännyt muutamia ratkaisuja pulmiinsa nimenomaan tämänhetkisen työnantajan käytännöistä:

Pankki- ja luottokorttimaksut 
  • Keino on hankkinut itselleen maksupäätteet. Hän on saanut ohjelmoitua päätteen luottokorttiyhtiöllä omalle pankkitililleen. Maksupäätteeseen saa helposti haluamansa vastaanottajan nimen. Silloin kun kukaan ei huomaa, hän kaivaa oman maksupäätteensä ja käsittelee asiakkaan maksun tällä laitteella. Merkittävimmät varasto-otot hän poistaa tuhoutumisilla ja omaan käyttöön otolla.  
Laskutusmyynnit 
  • Keinon tehdessä kauppoja, hän tekee laskun yrityksen ohjelmalla. Onneksi on yrittäjiä, jotka haluavat laskunsa sähköpostiinsa, luullen tätä verkkolaskutukseksi. Keino ottaa laskun tiedot järjestelmästä, muuttaa tilinumeroksi tuon oman toiminimensä tilinumeron, siirtää sen pdf:ksi ja lähettää asiakkaalle sähköpostin liitteenä. Keinon käytössä on ohjelmisto, jolla laskun voi vielä hylätä tässä vaiheessa. Hän tekee sen. Edellisessä työpaikassaan laskua ei ole enää pystynyt tuhoamaan, mutta Keino on näppärästi tehnyt järjestelmään hyvityslaskun.
Työkaluvarasto yrityksen tiloissa 
  • Yrityksen tiloihin siirretään työkaluja omina ottoina. Ihmeen paljon noita akkulatureita kyllä meneekin. Miksihän ne ovat aina paketeissa odottamassa käyttöä. Joku välillä ihmettelee, minne ne häviävät. Keino jää iltaisin ylitöihin järjestämään yrityksen varastoa. Lähden heti kun saan nämä asiat hoidettua. Tykkään siitä, että työt ovat sitten aamulla tehtyinä. 
Kuittien kerääminen 
  • Asiantuntijaorganisaatioissa Keinon tutut kollegat ovat vitsailleet ”kuittien kerääjärohmusta”: Kuinka paljon saakaan kerättyä kuitteja, joko Alkon kassalta (nykyään heittävät roskiin heti, jos asiakas ei ota) tai sitten muuten vaan jostakin, mistä kuitin löytää. Keinolla on sovittu tietynlaiset edustamisoikeudet yrityksen asioita hoitaessaan. Viinipulloja parhaille asiakkaille, lounaita ja illallisia. Keinon suurin vinkki on se, että muista aina laittaa niin monta nimeä, kuin ruokakuitissa on ruokia. Toinen neuvo: kun ostat palautuskelpoisen tavaran, niin käytä ostokuitti, palautuskuitilla ei niin väliä.  

Osanottajat kirjoittavat vinkkejä ahkerasti ylös. Hei, nythän kokouspaikan pihaan kaartaa valkoinen pakettiauto, sinisillä teksteillä. Kuskeilla siniset haalarit. Ja kyydissä yhtiön tilintarkastaja… 

Huolensa pahoittajan aiempia kirjoituksia

30.01.2023 Huolensa pahoittaja
Uupuminen – onko se aina pahasta?
Onko uupuminen sitä, että heittäytyy maahan reporankaksi. Vai onko tuo ilmaisu vain nautintoa. Ja oliko meistä joku, joka uupui Tili- ja veropäivien ihanaa raskasta tietomäärää kantaessaan. Enemmän viihdelinjalla oleva tuttavani uupui aamuyöllä baarissa ja taksijonossa, kun oli juopotellut koko yön.
28.11.2022 Huolensa pahoittaja
Miten saat salattua verotietosi
Joskus käy niin onnellisesti, että yrittäjä saa myytyä yrityksensä ja saa siitä jopa rahaa. Lopullinen raha on usein varattu yrittäjän eläkepäivien tueksi. Meistä jokainen tietää, että eläkevakuutusmaksut on maksettu ehkä hieman niukkoina ja eläkettä ei juurikaan ole. Tuon verotiedon ilmitulo seuraavan syksyn loppukuukausina onkin sitten joillekin yllätys. Jos haluttaisiin keksiä keinoja, joilla tuota ilmiötä estettäisiin, on kekseliäs kirjanpitäjä hahmotellut vaihtoehtoja.