Vahva järjestelmäosaaja tuli taloon

Janne Fredman on uusi kasvo Taloushallintoliiton tiimissä. Hän aloitti huhtikuussa liiton kolmantena johtavana asiantuntijana ja vastaa prosessien sekä järjestelmien kehittämisestä.

Janne Fredmanin aloitettua työnsä Taloushallintoliiton asiantuntijoiden osaaminen kattaa koko toimialan kentän. Apua on siis saatavissa kaikkiin tilitoimistoja askarruttaviin kysymyksiin ja haasteisiin.

– Minun keskeisintä asiantuntijaosaamistani ovat taloushallinnon infrastruktuuriin sekä järjestelmien hankintaan, kehittämiseen ja tehokkaaseen käyttöön liittyvät asiat. Hoidan myös liiton yleisiä edunvalvonta-, koulutus- ja jäsenpalvelutehtäviä. Kirjanpidon ja palkanlaskennan sisällön suhteen en ole asiantuntija, mutta tällä saralla aion kehittyä, Fredman kertoo. 

Fredmanilla on parinkymmenen vuoden kokemus taloushallinnon järjestelmien kehittämisestä ja myynnistä. Hän on työskennellyt kirjanpito- ja palkkahallinnon ohjelmistojen parissa Tiedolla sekä kehittänyt asiantuntijayritysten toiminnanohjaus­järjestelmiä ValueFramella. 

– Voin olla avuksi, kun tilitoimistoon ollaan hankkimassa uutta järjestelmää tai kehitetään työprosesseja tai digitaalisia palveluja. Tilitoimiston asiakkaiden tarpeet, toimiston oma näkemys mielekkäistä palveluista sekä järjestelmät ja prosessit tulee nähdä kokonaisuutena. Näitä olen miettinyt tilitoimistojen kanssa viimeiset 20 vuotta, Fredman sanoo.

Vaikka Fredman on uusi tekijä Taloushallintoliiton palkkalistoilla, hän on nähnyt liiton toimintaa läheltä pidempään. Fredman on kirjoittanut vuosituhannen alkupuolelta lähtien Tilisanomiin ja luennoinut satunnaisesti liiton koulutuksissa. Vuosi sitten hänet nimettiin Tilisanomien toimitus­neuvostoon. 

– Ensimmäinen kokemukseni Taloushallintoliitosta on, kun minulta pyydettiin vuonna 1998 liiton juhlanumeroon kirjoitusta aiheesta Euro ja kirjanpitojärjestelmät. Ensi vuonna 2018 on liiton juhlavuosi. Toivottavasti nyt ei tule tarvetta kirjoittaa aiheesta markka ja kirjanpitojärjestelmät.

Kun Fredmanilta kyseltiin kiinnostusta vakipestiin, päätös syntyi nopeasti.

– Harkitsin 10 sekuntia ja vastasin myöntävästi. Taloushallinnon ala ja sen kehittäminen ovat aina kiinnostaneet minua. On hienoa päästä keskustelemaan tilitoimistojen kanssa alan haasteista ja kehitystarpeista ja kehittää yritysten toimintaa eteenpäin, Fredman iloitsee.

Teknologia tehokäyttöön

Uudessa työssään Fredman toivoo pystyvänsä auttamaan tilitoimistoja taloushallinnon automaatioasteen nostamisessa. Hän uskoo teknologian tuovan ratkaisun erityisesti kasvukeskuksissa toimivien tilitoimistojen resurssipulaan. Fredmanin mielestä pienet toimistot voivat automatisoida prosessejaan siinä missä suuretkin. 

– Seuraavien viiden vuoden aikana teknologiset muutokset muovaavat taloushallinnon alaa enemmän kuin lainsäädännölliset muutokset. Kirjanpidon ja palkkojen kirjaukset automatisoituvat, ja taloushallinnon asiantuntijoiden työaikaa vapautuu asiakkaiden neuvontaan. 

Pidemmällä aikavälillä Fredman uskoo myös tekoälyn tulevan tilitoimistojen avuksi. Esimerkiksi asianajotoimistoissa tekoälyä on jo käytetty kahlaamaan lävitse valtavia sopimusaineistoja ja etsimään niistä ristiriitaisuuksia. Ohjelmistot ymmärtävät kieltä ja löytävät tekstissä olevia sisällöllisiä virheitä. 

Fredman aikoo tulevaisuudessa kartoittaa tarkemmin, millaisia ratkaisuja esimerkiksi asianajotoimistoissa ja pankeissa on keinoälyn avulla toteutettu. Jatkossa Taloushallintoliitto tiedottaakin jäsenyrityksiään tekoälyn mahdollisuuksista. 

– Tietokone voisi hyvin analysoida esimerkiksi sitä, millä todennäköisyydellä ja aikataululla tilitoimiston asiakasyrityksen tarjoukset aktivoituvat tilauksiksi ja tuloutuvat laskutukseen. Tällainen informaatio auttaa ennustamaan tulevaa kassavirtaa ja resurssitarvetta.

Tiedolla työskennellessään Fredman oli kehittämässä TEAPPSXML-verkkolasku­formaattia. Taustansa ja osaamisensa vuoksi hän osallistuu jatkossa myös Taloushallintoliiton vetämään TALTIO-hankkeeseen, jonka tavoitteena on muuttaa taloushallinnon informaatio täysin rakenteiseen ja digitaaliseen muotoon.

Toistaiseksi Fredman ei ole kuitenkaan ennättänyt TALTIOon ja sen taustoihin riittävästi paneutua. Siksi hän ei tässä vaiheessa ota tarkemmin kantaa rakenteiseen tietoon liittyviin kysymyksiin. Fredmanin mielestä olisi kuitenkin tärkeää, että käyttöön saataisiin yksi sähköinen standardi, jota kaikki hyödyntäisivät.

–Nyt käytössä on kymmeniä kirjanpitojärjestelmiä ja satoja laskutusjärjestelmiä, joiden välille rakennetaan yksilöllisiä liittymiä. Tämä on kallista ja nostaa kustannukset pienille yrityksille aivan liian suuriksi. TALTIOssa pitäisi saada luotua yksi liityntä, jota voidaan hyödyntää kaikissa järjestelmäintegraatioissa. Tämä helpottaisi tiedon siirtoa kirjanpitojärjestelmästä toiseen ja joustavoittaisi tiedon siirtoa yritysten sekä tilintarkastajien ja Verohallinnon välillä, Fredman pohtii.

Meloen luonnon rauhaan

Työllä on Fredmanille suuri merkitys, mutta elämään mahtuu myös perhe ja monia harrastuksia. Lähtiessään viemään 12-vuotiasta poikaansa jääkiekkoharjoituksiin Fredman nostaa kanoottinsa auton kattotelineelle, heittää retkiluistimet takakonttiin tai vetää lenkkikengät jalkaansa. 

Kun poika hikoilee hallilla, isä kuntoilee meloen, luistellen tai juosten.

– Muutaman kilometrin lenkkejä tulee kanootilla tehtyä. Hienointa lajissa on se, että pääsee lipumaan hiljaa vesilintujen vierellä ja voi seuranta niiden elämää, Fredman pohtii.
Isä ja poika lenkkeilevät silloin tällöin yhdessäkin. Silloin otetaan miehestä mittaa. Toistaiseksi isä on vetänyt pidemmän korren. Fredman on kuitenkin valmistautunut henkisesti siihen, että tilanne muuttuu lähivuosina.

Liikunnan ohella Fredmanilla on myös toinen harrastus, historia. Menneestä elämästä kertovien kirjojen suhteen mies on kaikkiruokainen, mutta Bysantin valtakunta kiehtoo häntä erityisesti.

– Historia tuo perspektiiviä maailmanmenoon. Opiskeluaikana kauppakorkeassa laiminlöin opintoja, mutta luin varmasti enemmän historiaa kuin yleisen historian opiskelijat, Fredman nauraa. 

Janne Fredman

  • Ura
    • 1995: KTM, Turun yliopisto sekä talousrikostutkintakurssi, Poliisiopisto
    • 1995–1997: Talousrikostutkija, Tullihallinto
    • 1997–2007: Tuote­päällikkö, Tieto OYJ
    • 2010–2011: Manager, PwC Suomi
    • 2007–2017: Tuote­päällikkö, Value­Frame Oy
  • Perhe: vaimo ja 12-vuotias poika
  • Harrastukset: melonta, lenkkeily, retkiluistelu, historia
  • Luottamustoimet: Kirjanpitolautakunnan kirjanpidon menetelmäyleisohjeita suunnitelleen työryhmän sihteeri 2000 ja 2011

Artikkelin on kirjoittanut Tuomas Lehtonen.

Artikkeli on julkaistu alun perin Tilitoimistossa-lehdessä nro 3/2017.

Yritysvastuu ja kestävyysraportointi
Vastuullisuusraportointi tarkoittaa sitä, että yritykset raportoivat omien toimiensa taloudellisista, sosiaalisista ja ekologisista vaikutuksista ihmisiin, ympäristöön ja yhteiskuntaan. Kestävyysraportointidirektiivi tulee muuttamaan yritysvastuuseen liittyviä velvoitteita myös Suomessa.