Yrittäjyys

Uusi sähköinen osakeyhtiön perustamisilmoitus käyttöön 3. toukokuuta – Oy-rajapintaa selvitetään

YTJ-palvelussa otetaan 3. toukokuuta käyttöön uusi osakeyhtiön perustamisilmoitus. Uudella perustamisilmoituksella voi jatkossa perustaa osakeyhtiön sähköisesti tilanteissa, joissa tällä hetkellä täytyy ilmoittaa paperilomakkeilla.

Tällaisia tilanteita tähän asti olleet:

  • Yhtiöllä on osakepääomaa.
  • Osakkeenomistajina on yrityksiä tai muita yhteisöjä.
  • Kaikilla kaupparekisteriin ilmoitettavilla henkilöillä ei ole suomalaista henkilötunnusta.
  • YTJ-palvelun ohjatun perustamisen luoma vakiomuotoinen yhtiöjärjestys ei riitä.
  • Perustettava yhtiö on julkinen osakeyhtiö (Oyj).

Patentti- ja rekisterihallitus muistuttaa, että sähköinen ilmoitus käsitellään nopeammin ja on edullisempi kuin paperilomakkeilla tehty ilmoitus. Osakeyhtiön perustaminen uudella perustamisilmoituksella 3. toukokuuta alkaen maksaa 320 euroa.

Oy-rajapinta osa YD-hanketta

Toiminimen on voinut perustaa PRH:n rakentaman rajapintaratkaisun kautta jo parin vuoden ajan. Tätä yritystoiminnan perustamisen palvelua käyttävät tällä hetkellä muun muassa useat niin sanotut kevytyrittäjäpalvelut. Yrityksen voi perustaa myös Verohallinnon OmaVerossa, josta perustamisilmoitus menee suoraan PRH:lle.

Vastaavaa rajapintaratkaisua on haaveiltu myös osakeyhtiöiden perustamiseen. PRH on mukana virastojen välisessä Yrityksen digitalous -hankeessa, jossa selvitetään parhaillaan, onko oy-rajapinnan rakentamiseen kaupallista kiinnostusta. Jos kiinnostusta löytyy, myös osakeyhtiön voisi parin vuoden päästä perustaa rajanpintaratkaisun kautta.

Myös Taloushallintoliitto on mukana YD-hankkeessa.