Ostajan opas

Ohjeita ja vinkkejä taloushallinnon palveluja ostavalle tai ostamista harkitsevalle.

Mikä vaikuttaa valintaani?

Yrityksesi koko ja kasvuvauhti vaikuttavat olennaisesti siihen, millaisista tilitoimistopalveluista hyödyt.  Pienen yrityksen ensimmäiset vuodet voi jakaa kolmeen vaiheeseen:  

1. Käynnistysvaiheen yritys

Alkuvaiheessa tarpeesi liittyvät yrityksen perustamistoimiin ja erilaisiin viranomaisilmoituksiin.  

Tilitoimistosi sinua esimerkiksi kaupparekisterin, verottajan ja pankin kanssa. Yrityksellesi riittävät todennäköisesti kirjanpidon peruspalvelut ainakin ensimmäisten kuukausien ajan. 

Jo alusta alkaen teet kuitenkin valintoja ja luot perustaa yrityksesi tulevaisuudelle. Valinnat liittyvät esimerkiksi laskutuksen järjestämiseen tai yrityksesi rahoituksen ja tavoitteiden suunnitteluun. Käy läpi liikeideaasi kirjanpitäjäsi kanssa säännöllisesti, jotta palvelusi kehittyvät samaa tahtia yrityksesi kanssa.  

2. Tukahtumisen vaihe

Jopa kuoleman laaksoksi kutsutaan tilannetta, johon useimmat yritykset törmäävät toisen toimintavuotensa aikana. Alkuvaiheen pääomat ja säästöt on käytetty, kiinteät kulut kasvavat, mutta liiketoiminta ei vielä tuota riittävää tulosta. Tilanteen voi välttää ennakoimalla. 

Pyydä apua kirjanpitäjältäsi, jotta opit seuraamaan liikevaihtosi ja kannattavuutesi kehitystä sekä tiettyjä tunnuslukuja. Näin ennakoit rahoitustarpeesi selkeämmin, eikä esimerkiksi kasvu tukahduta yritystäsi. Kirjanpitäjäsi voi auttaa sinua osoittamaan ulkopuolisille rahoittajille (pankit, pääomasijoittajat, julkiset tukijat), miksi yrityksessäsi on merkittävää potentiaalia ja miten liiketoimintasi kasvaa tulevina vuosina.  

3. Vakiintunut ja/tai kasvuhakuinen yritys

Toimintansa vakiinnuttanut yritys budjetoi, analysoi ja seuraa liiketoimintaansa aloittavaa yritystä tarkemmin. Tämä asettaa suuremmat vaatimukset myös tilitoimistolle. Budjetointi edellyttää selkeää näkemystä liiketoiminnan kehittämisestä. 

Analysointi puolestaan vaatii tiivistä yhteistyötä kirjanpitäjän ja yrityksesi välillä: analysointiin tarvitaan,  paitsi kirjanpidon numeroita, myös tietoa myynnin kehityksestä. Raportointi voi myös asettaa vaatimuksia tilitoimiston osaamiselle ja järjestelmille, kun tarvitset kuukausiraporttien lisäksi esimerkiksi yksityiskohtaisempia tuote- ja asiakaskannattavuuslukemia tai ennusteita.