Palkkablogi

Palkkablogi: Minna-Maria Alestalo nauttii tiivistahtisesta työstä ja päällekkäisistä projekteista

Minna-Maria Alestalo työskentelee Rantalaisella palkkajärjestelmien kehitystehtävissä. Tässä palkkablogitekstissä ja -podcastin jaksossa Minna-Maria kertoo muun muassa harjoittelupaikkojen saamisesta, projektityön palkitsevuudesta ja palkka- ja henkilöstöhallinnon työnkuvien muutoksesta.

Palo palkanlaskentaan syntyi opinnoissa

Minna-Maria kuvailee tarinaansa palkkahallintoon päätymisestä “perinteiseksi”. Hän meni 15-vuotiaana kauppaan töihin, ja vaikka työ ei tuntunut heti omalta, kaupan alalla tuli silti työskenneltyä kymmenen vuotta.

Parikymppisenä Minna-Maria opiskeli merkonomiksi ja innostui koulutehtävien myötä palkanlaskennasta ja taloushallintoalasta. Kaupan ala kuitenkin veti vielä tuolloin pidemmän korren ja Minna-Maria loi uraa apulaismyymäläpäällikkönä.

Kun Minna-Maria alkoi myöhemmin opiskella työnsä ohella tradenomiksi ja opinnoissa oli taloushallinnon kursseja, kaipuu taloushallintoalalle palasi. Samoja aikoja myös merkonomiajoilta tuttu kaveri kertoi, että hänen työpaikkaansa Rantalaiselle haetaan palkanlaskijoita. Minna-Maria haki ja pääsi haastatteluun.

“Haastattelussa minulta kysyttiin, tiedänkö, mitä tarkoittaa KTA (keskituntiansio). En tiennyt, mutta sanoin, että olen valmis ottamaan selvää. Sain työn ja tilaisuuden ottaa selvää”, Minna-Maria kertoo.

Nyt Minna-Maria on itse työskennellyt Rantalaisella eri tehtävissä 4 vuotta.

“Kaupan alalta kokemuksesta on ollut hyötyä myös palkanlaskennassa. Erityisen tärkeää on ollut kokemusta asiakaspalvelusta, työvuorosuunnittelusta ja budjetoinnin suunnittelusta. Olen huomannut, että esimerkiksi työvuorosuunnittelun ymmärtäminen on hyödyksi asiakastyössä, kun ymmärtää sen vaikutuksen myös palkanlaskentaan”, Minna-Maria selittää.

Harjoittelut onnistuvat myös etänä, mutta palkallista paikkaa on vaikeaa saada

Minna-Maria haki palkanlaskennan töitä jo silloin, kun opiskeli parikymppisenä merkonomiksi. Palkattomia harjoitteluja olisi ollut tarjolla, mutta Minna-Marian elämäntilanne vaati palkkatyötä. Palkanlaskenta siis jäi silloin haaveeksi.

“En koe, että harjoittelupaikkojen löytäminen olisi ollut haastavaa, mutta palkkatyötä oli vaikeaa saada ilman alan kokemusta”, Minna-Maria tiivistää.

“Olen kuitenkin nähnyt tosi monia hyvin sujuneita harjoitteluja. Harjoittelijat on otettu hienosti vastaan ja lähes kaikki ovat myös työllistyneet harjoittelun jälkeen”, hän kertoo.

Minna-Maria myös korostaa, että harjoittelumahdollisuuksia on nykyään enemmän. Etätyömahdollisuudet ovat myös tehneet harjoittelun toteuttamisesta helpompia, kun perehdytykset ja koulutukset voi hoitaa tarvittaessa myös etänä.

“Tällä alalla ei tule valmiiksi”

Kun Minna-Maria aloitti työnsä Rantalaisella, hänellä ei ollut lainkaan kokemusta palkanlaskennasta. Niinpä hän kävi työn ohessa palkanlaskijan peruskoulutuksen ja opiskeli aihetta myös itsenäisesti. Vaikka perusteet oppi nopeasti, teorian opiskeleminen ei riitä palkkahallinnossa pärjäämiseen.

“Ei tällä alalla kyllä valmiiksi tule, vaan aina on uutta opittavaa”, Minna-Maria tiivistää.

Tänä syksynä Minna-Maria aikoo jatkaa kouluttautumistaan, sillä hänen on tarkoitus suorittaa palkka- ja henkilöstöhallinnon asiantuntijan PHT-tutkinto.

“Mielenkiinnolla odotan kesälukemista”, Minna-Maria hymyilee.

Järjestelmätyö vaatii ongelmanratkaisu- ja ihmistaitoja

Minna-Maria aloitti Rantalaisella 4 vuotta sitten palkanlaskennan tehtävistä. Hyvin pian hän alkoi tehdä myös pääkäyttäjän tehtäviä kahdessa palkkajärjestelmässä. Parin vuoden ajan Minna-Maria teki sekä palkanlaskentaa että järjestelmäpuolen tehtäviä, mutta järjestelmäpuoli houkutteli näistä kahdesta enemmän.

“Järjestelmäpuolen mahdollisuudet kehittää prosesseja paremmiksi sekä asiakkaille että palkanlaskijoille veivät sydäntäni koko ajan enemmän. Vuonna 2021 siirryin kokonaan järjestelmäpuolen töihin”, Minna-Maria kertoo.

Minna-Marian tehtäviin kuuluu niin järjestelmätukea ja erilaisia käynnistys- ja kehitysprojekteja kuin integraatioiden kehittämistä asiakkaillekin. Hän myös osallistuu Mepco-HR-järjestelmän rakentamiseen asiakkaille ja kartoittaa, miten järjestelmien osalta voi tukea mahdollisimman hyvin niin asiakasta kuin palkanlaskijaakin.

Koska Minna-Marian työ koostuu pitkälti projekteista, työpäivät poikkeavat toisistaan paljonkin. Se on myös Minna-Marian suosikkiasioita hänen työssään.

“Aina tulee uusia juttuja, kun järjestelmät kehittyvät ja asiakkaat vaihtuvat. Olen itse nopeatempoinen ja tykkään työskennellä samanaikaisesti monien asiakkaiden ja projektien parissa. Nautin, kun saan olla monessa mukana”, Minna-Maria kertoo.

Työ on myös palkitsevaa: viikoittain saa jotain toimimaan paremmin joko palkanlaskijan tai asiakkaan näkökulmasta ja pääsee itse näkemään, että homma toimii.

Minna-Maria uskoo, että tulevaisuudessa palkka- ja henkilöstöhallinnossa työntekijät pääsevät keskittymään yhä enemmän olennaiseen, kun järjestelmät ja niiden integraatiot kehittyvät.

“Tulevaisuudessa ehtii kiinnittää enemmän huomiota asiakkaan tarpeisiin ja käyttää aikaa erityistilanteisiin. Ei ole enää pelkästään sitä, että kirjataan tunnit järjestelmään ja laitetaan palkat maksuun”, Minna-Maria kuvailee.

Uusia työnkuvia syntyy koko ajan

Minna-Marian paras vinkki palkkahallinnon järjestelmäpuolesta kiinnostuneille on se, että tutustuu ensin järjestelmiin käyttäjän näkökulmasta.

Järjestelmäpuolella työskentely myös vaatii työntekijältä joitakin erityisiä ominaisuuksia.

“Tärkeää on ongelmanratkaisukyky, paineensietokyky, toimeen tuleminen erilaisten ihmisten kanssa, aktiivisuus ja sosiaalisuus”, Minna-Maria kiteyttää. Hänen mukaansa palkanlaskennan taustasta on myös hyötyä: kun tietää, kuinka asiat toimivat ja mistä työ koostuu, toimintatapoja pystyy myös kehittämään.

Minna-Maria haluaa kannustaa kaikkia alasta kiinnostuneita ja muistuttaa, että palkka- ja henkilöstöhallintoon syntyy koko ajan uusia tehtävänkuvia.

“Ei ole pelkästään palkanlaskijoita ja kirjanpitäjiä, vaan jokaiselle kiinnostuneelle löytyy varmasti paikka tältä alalta!” Minna-Maria rohkaisee.