Palkkablogi

Palkkablogi: Henri Luomaranta ja palkkahallinnon tehostaminen excelin makroja hyödyntäen

Henri Luomaranta työskentelee Azetsilla Payroll & HR Analystin roolissa ja työuraa palkkahallinnossa on takana tällä hetkellä neljä ja puoli vuotta. Henriä palkkahallinnossa kiinnostaa erityisesti työnkuvan itsenäinen tehostaminen esimerkiksi excelin makroja hyödyntäen.

Kiinnostuksen alaan herätti hyvä työtilanne, sillä töitä osaajille on varmasti aina tarjolla. Hän on saanut myös houkuteltua alalle omia kavereitaan markkinoimalla alan työtarjontaa.

Alan haasteena Henri kuitenkin näkee, että työharjoittelupaikan saaminen saattaa olla hankalaa. Hän itse löysi paikan kolmannen opiskeluvuoden kesällä, jossa ura alkoi laskemalla palkkoja Suomen yliopistoille. Harjoittelun jälkeen aukesi mahdollisuus myös ensimmäiseen varsinaiseen työpaikkaan. Henri kokee, että kolmen kuukauden aika harjoittelussa opetti paljon enemmän itse työstä kuin opiskeluaika, sillä palkkahallinnon työt on helpoin oppia käytännön kautta.

Henri Luomaranta

Tällä hetkellä Henrin työnkuva sisältää palkanlaskennan monipuolisia työtehtäviä ja hänen tiimissä tehdään töitä paljon myös kansainvälisten asiakkaiden kanssa. Palkkahallinnon työ on siitä monipuolista, sillä ” koskaan ei täysin tiedä mitä seuraava työpäivä pitää sisällään”.

Henrin mielestä TOP 3 luonteenpiirteet, jotka palkkahallinnossa on tärkeää olla, ovat:

  1. Hyvät kommunikointitaidot
  1. Oma-aloitteisuus
  2. Osaa miettiä asioihin vaihtoehtoisia toimintatapoja kaavan ulkopuolelta

Excelin makrojen avulla palkkahallinnon työt nopeutuvat ja helpottuvat

Omaa työtään Henri pyrkii tehostamaan itse tekemillä excelin makroilla. Käytännössä makrolle kerrotaan mitä vaiheita excelissä täytyy tehdä ja missä järjestyksessä. Tämän jälkeen makro tekee työn automaattisesti. Henri käyttää työkalua muun muassa palkkamateriaalin tarkastuksissa ja palkka-aineiston muokkaamiseen oikeaan muotoon. Makrojen avulla työaikaa säästyy eikä näppäilyvirheitä tule palkka-aineiston käsittelyssä. Makrojen avulla pystytään myös huomaamaan virheitä suurista palkkamassoista.

Hän kokee, että myös itse työnkuva on paljon mielekkäämpää, kun saa käyttää omaa teknistä osaamista omiin automatisointeihin. Podcastissa muistellaan myös tapahtumaketjua, jossa hänen itse tekemänsä raporttityökalun avulla havaittiin iso virhe palkka-ajossa juuri ennen vuodenvaihteen palkka-ajoa. Tämäkin tilanne onneksi ratkaistiin nopeasti ja työntekijöille saatiin palkat oikein ja ajallaan.

Numeroiden näppäily jää historiaan automatisoinnin myötä

Tulevaisuudessa työ palkkahallinnossa on enimmäkseen erityiskysymysten ratkaisua yhdessä asiakkaiden kanssa. Numeroiden näppäilyt jäävät pitkälti pois automatisointien myötä.
Henri näkee, että ”tulevaisuudessa palkanlaskijan pitää tietää miten automatiikka toimii ja tarvittaessa osattava tehdä myös yksinkertaisia muutoksia robotteihin”.

Myös tulevaisuudessa Henri haluaa tehdä töitä automaation saralla muun muassa makrojen parissa. On aina hienoa, kun saa rakennettua makron, joka toimii luotettavasti! Haaveena on myös lähivuosina Taloushallintoliiton PHT-tutkinnon suorittaminen.

Henri kannustaa rohkeasti tulemaan palkkahallinnon alalle, sillä ala ei ole pelkkää numeroiden pyörittelyä, vaan omien mielenkiinnon kohteiden mukaan tässä työssä pääsee hyödyntämään myös monipuolisesti tietotekniikan taitoja.

Kirjoittajat:

Henri Luomaranta, Payroll & HR Analyst, Azets Insight Oy
Maria Koskenmaa, Payroll Specialist & Content Creator, EMU Growth Partners Oy