Taloushallinnon palveluyritys viestittää omille asiakkailleen muun muassa olennaisista taloushallinnon lainsäädäntömuutoksista ja aikatauluista. Tarjoamme jäsenillemme tätä varten helpon työkalun ja palvelun. Asiakasviestintäapu kuuluu jäsenyyteen.
Keräämme uutiskirjeeseen uusimpia jäsenten asiakasviestintään sopivia uutisia. Lähetämme uutiskirjeen jäsenillemme muokattavaksi ja lähetettäväksi edelleen omille asiakkailleen. Uutiskirje sisältää osion, jota jäsen voi muokata itse ja lisätä muun muassa omia terveisiään ja uutisiaan. Uutiskirje ilmestyy vähintään kolmen kuukauden välein.
Julkaisemiamme uutisia voi vapaasti jakaa myös omissa uutiskirjepohjissa ja muussa viestinnässä.
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona 8. toukokuuta työtaisteluoikeuden rajoittamista koskevat lakiesitykset. Lakimuutosten tavoitteena on vähentää työmarkkinahäiriöitä. Kokosimme tähän uutiseen pääkohdat muutoksista.
Vuonna 2023 asetettiin konkurssiin lähes neljännes enemmän yrityksiä kuin vuotta aiemmin. Tammi–joulukuussa 2023 asetettiin konkurssiin 2 715 yritystä. Vuonna 2022 vastaava luku oli 2 189, joten konkurssien määrä kasvoi 23,90 prosenttia viime vuoteen verrattuna.
Taloushallintoliitto järjestää webinaarin maaseudun yritystuista ja niiden hakemisesta 16. toukokuuta. Webinaari tähtää taloushallinnon ammattilaisen perustietojen lisäämiseen maaseudun yritysrahoituksesta. Tavoitteena on, että webinaarin myötä tilintoimisto pystyy tuottamaan parantuneella talousneuvonnalla ja ohjaamisella lisäarvoa asiakkaalle osana tilitoimiston palveluja
Tilaamalla uutiskirjeemme saat taloushallintoalaa koskevan uusimman tiedon ensimmäisten joukossa suoraan sähköpostiisi. Lisäksi saat tiedon esimerkiksi uusimmista koulutuksistamme ja tapahtumistamme. Tutustu uutiskirjevalikoimaamme!