eTasku kehittyy kirjanpitäjien tuella – uusi ominaisuus automatisoi rutiineja entisestään

Kuitti- ja matkalaskusovellus eTaskua käyttää kuukausittain jo 3600 kirjanpitäjää. Tilitoimistoista kiirivä palaute on näytellyt isoa roolia sovelluksen kehitystyössä koko sen seitsemänvuotisen historian ajan. Myös loppuvuodesta julkaistu automaattinen kuvantunnistus (OCR) syntyi kirjanpitäjien toiveiden pohjalta.

Tamperelaisen eTaskun tarina sai alkunsa syksyllä 2012, kun perustajajäseniin kuuluva Toni Leppänen jutteli ohimennen entisen työnantajansa kanssa monelle yrittäjälle tutusta ongelmasta. Kuukauden aikana kertyneitä kuitteja sai jatkuvasti etsiä eri paikoista, ja niiden toimittaminen kirjanpitäjälle haukkasi turhan paljon aikaa muilta töiltä.

Ravintolapöydän ääressä syntynyt ajatus sähköisestä kuittiarkistosta sai nopeasti tuulta alleen. Seitsemän vuotta myöhemmin jo noin 20 000 suomalaista yritysasiakasta toimittaa kuitteja, matkalaskuja ja muita dokumentteja kirjanpitäjälleen eTaskulla.

Tilitoimistoille eTasku on ilmainen palvelu, jonka avulla noin 3600 kirjanpitäjää vastaanottaa asiakkailtaan aineistoja joka kuukausi. eTaskun asiakaskokemuksesta vastaava Pekka Äijälä toteaa, että kirjanpitäjiltä kerätty palaute on ohjannut sovelluksen kehitystyötä koko sen elinkaaren ajan.

– Emme lähde väkisin keksimään kehityskohteita itse, vaan ennemmin kysymme kirjanpitäjiltä, mitkä ominaisuudet helpottaisivat sekä heidän että asiakkaidensa elämää.

Erityisesti alkuvuosina eTasku järjesti kirjanpitäjille säännöllisiä työpajoja, joissa etsittiin yhdessä suuntaa tulevien ominaisuuksien kehittämiseksi. Äijälä sanoo, että yksittäisiltä kirjanpitäjiltä ja muilta alan ihmisiltä saadut vinkit ovat olleet korvaamattomia matkalla kohti sovelluksen nykymuotoa. Nimeltä hän mainitsee tuolloin Joviaali Oy:ssä työskennelleen Jarmo Estaman, joka sparraili eTaskua ahkerasti yrityksen varhaisina vuosina.

– Yhä edelleen saamme myynti- ja asiakaspalvelutiimiemme kautta säännöllisesti kehitysehdotuksia kirjanpitäjiltä. Pienen softatalon resurssit ovat rajalliset, mutta toisaalta pienuus on myös etu. Sen ansiosta pystymme tarvittaessa reagoimaan hyvinkin nopeasti, Äijälä kertoo.

Kuvantunnistus helpottaa sekä kirjanpitäjän että yrittäjän työtä

Loppuvuodesta eTaskuun julkaistiin yksi viime vuosien isoimmista päivityksistä, kun automaattinen kuvantunnistus otettiin käyttöön. OCR-ominaisuuden ansiosta sovellus täydentää automaattisesti asiakkaan kuvaaman kuitin ostopaikan, päivämäärän, summan, maksutavan sekä arvonlisäveroerittelyn.

Aiemmin kirjanpitäjät kertoivat työnsä hidastuneen turhaan, jos asiakas ei ollut täydentänyt kuitin tietoja sovellukseen. Nyt yrittäjän tai työntekijän tehtäväksi jää enää lisätä kuitille luokitus ja mahdolliset lisätiedot. Näpertely vähenee molemmilta osapuolilta oleellisesti.

Jo yli puolessa Suomen tilitoimistoista vastaanotetaan kirjanpitoaineistoja eTaskun avulla, ja OCR on ensikokemusten perusteella saanut kirjanpitäjien keskuudessa erittäin positiivisen vastaanoton. Tilitoimisto Finansia Ky:n yrittäjä Riikka Lehtinen kuvailee, että ominaisuus on tuonut asiakkaille helpotusta ennestäänkin selkeän sovelluksen käyttöön.

– Samalla se nopeuttaa myös tilitoimiston rutiineja etenkin niiden asiakkaiden kohdalla, jotka usein vain kuvaavat tositteen viitsimättä merkitä tietoja. Nyt tiedot ovat lähes kaikki valmiina jokaisessa kuitissa.

Ennen uudistusta eTasku muodosti automaattisen tiliöintiehdotuksen noin 40 prosentille kuvatuista kuiteista – nyt lukeman uskotaan nousevan reilusti. Asiakkaan kuvaamat kuitit kirjanpitäjä voi siirtää helposti omaan kirjanpito-ohjelmistoon. Tällä hetkellä eTasku toimii noin 20 muun ohjelmiston kanssa.

Ensisteppi kohti nykyaikaisempaa taloushallintoa

Kuvantunnistus on luonteva jatkumo ­eTaskun kehitykselle, jossa yhtenä olennaisimpana tavoitteena on vähentää tositeralliin kuluvaa aikaa ja työmäärää. Toinen tärkeä ohjenuora on, että sovelluksen käyttö on helppo omaksua: eTasku onkin vuosien saatossa ollut monelle kokonaan paperikirjanpitoon luottaneelle yritykselle helppo ensiaskel kohti nykyaikaisempaa taloushallintoa.

KT Kirjanpito Oy:n Outi Haapamäki toteaa, että yrittäjät arvostavat nimenomaan eTaskun helppoutta.

– Sovelluksella yrittäjät voivat tehdä oman osuutensa kirjanpitorutiineista mistä ja milloin tahansa. Myös takuukuitit löytyvät näppärästi samasta paikasta, eikä niiden etsimisen takia tarvitse olla yhteydessä kirjanpitäjään.

Varsin moni uusi asiakas löytää eTaskun oman kirjanpitäjänsä suosituksesta. Finansia Ky:n Lehtinen kertoo aloittaneensa sovelluksen käytön ensin niiden asiakkaiden kanssa, joilla oli taipumusta tositteiden hukkaamiseen. Nykyään hän ehdottaa eTaskua kaikille asiakkailleen, joilta tulee kirjanpitoon käteisellä tai pankkikortilla maksettuja maksuja.

– Tilitoimiston näkökulmasta on mukava suositella sovellusta, jonka käytön asiakkaat kokevat helpoksi ja miellyttäväksi. Jokainen tilitoimistoihminen tietää, että hyvät kokemukset tilitoimiston suosittelemista ohjelmistoista ja sovelluksista siirtyvät positiivisiksi kokemuksiksi myös itse tilitoimistosta ja sen palveluista.

Automaattinen kuvantunnistus (OCR)

  • Täydentää käyttäjän kuvaamasta kuitista automaattisesti päivämäärän, ostopaikan, summan, alv-erittelyn ja maksutavan.
  • Karsii sekä loppukäyttäjän että kirjanpitäjän manuaalista työtä. Asiakkailta tulevien kuittien tiedot löytyvät yhä useammin automaattisesti tositteilta.
  • OCR on tähän mennessä tunnistanut esimerkiksi kuitin kokonaishinnan oikein 97,5 prosentin tarkkuudella. Tarkkuuteen vaikuttavat kuitin kunto sekä kuvanlaatu.
  • eTasku on kirjanpitäjille ilmainen palvelu, joka toimii yhteen kaikkien yleisimpien kirjanpito-ohjelmistojen kanssa. Tositteet voi siirtää eTaskusta suoraan omaan ohjelmaan.
  • Käyttäjän eTaskuun kuvaamat kuitit säilyvät automaattisesti varmuuskopioituina kirjanpitolain vaatiman ajan.

Artikkelin on kirjoittanut Pekka Äijälä, eTasku Solutions Oy.

Artikkeli on julkaistu alun perin Tilitoimistossa-lehdessä nro 1/2020.

Valtio ottaa vaiheittain käyttöön Peppol-tilausprosessin – tärkeää tietoa tilitoimistojen asiakasyrityksille
Valtio ottaa 1. huhtikuuta 2024 alkaen vaiheittain käyttöön Peppol-hankintasanomat. Harva tilitoimisto tuottaa palvelua valtionhallinnon yksiköille, mutta sitäkin useammalle tilitoimiston asiakasyritykselle yksi tai useampi valtionhallinnon yksikkö voi olla tärkeä asiakas. Lue tästä artikkelista, mitä uudistuksesta on hyvä tietää.

Tilaa Taloushallintoliiton uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme saat taloushallintoalaa koskevan uusimman tiedon ensimmäisten joukossa suoraan sähköpostiisi. Lisäksi saat tiedon esimerkiksi uusimmista koulutuksistamme ja tapahtumistamme. Lähetämme uutiskirjeen sinulle noin joka toinen viikko.