Työvaatteiden verotus – maalaisjärki ja verojuridiikka

Yrityksiä ja tilitoimistoja on puhuttanut kysymys siitä, ovatko työnantajan kustantamat työvaatteet veronalaista tuloa työntekijälle. Eli pitääkö työnantajan suorittaa ennakonpidätys ja maksaa työnantajamaksut työntekijöille hankkimistaan työvaatteista? Itä-Suomen Hallinto-oikeus käsitteli asiaa ratkaisussaan vuodelta 2016.

Autoliikkeen työntekijöille oli pitänyt autovalmistajan vaatimuksesta hankkia yhtenäinen työasu, johon oli sisältynyt muun muassa puvuntakki ja -housut, kauluspaita, casual-housut, toppaliivit, pikee-paita ja pienempää tilpehööriä. Asun käyttö oli pakollista automyyjille. Vaatesetin hinta oli noin 650 euroa. Vaatteisiin piti ommella automerkin logo. Vaatteiden käyttöä oli rajoitettu monin tavoin. Vaatteet olivat työnantajan omaisuutta ja ne piti palauttaa työsuhteen päättyessä. Vaatteita ei myöskään saanut käyttää vapaa-ajalla.

Hallinto-oikeus katsoi, että vaatesetti on työnantajan korvaamaa työntekijän elantokustannusta. Se oli siis työntekijän veronalaista tuloa, joskin verotettavaksi arvoksi alennettiin 450 euroa.

Hallinto-oikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että verottomuus on mahdollista, jos kyse on suojavaatteista tai työvaatteet ovat normaaleista vaatteista poikkeavia vaatteita tai vaatteiden kulumisesta johtuen kustannukset ovat normaalia suuremmat. Tässä tapauksessa asian laita ei ollut näin, mutta verotettavaa arvoa kuitenkin kohtuullistettiin muun muassa vaatteiden käyttörajoitusten vuoksi ja sen vuoksi, että vaatteiden hinta oli keskimääräisiä miesten vaatteita korkeampi.

Tässä verotuskysymyksessä maalaisjärjen käyttö saa ihmettelemään verojuridiikan koukeroita. Kuka lähtisi veljen häihin tai kummipojan rippijuhliin Skodan tai Bemarin logolla varustetussa vaatekerrassa, vaikka se olisi työnantajan puolesta sallittukin? Tai kellä automyyjällä ei muutoinkin olisi jo itse maksettuna garderoobissaan paria siistiä pikkutakkia työkäyttöön? Mitä elantokustannuksia tässä siis korvattiin?

Työvaatekauppiaat väittävät mielellään asiakasyrityksilleen, että työvaatteet eivät ole veronalaista tuloa työntekijälle. Tässäkin asiassa osaava tilitoimisto on hankalassa puristuksessa halutessaan toimia lain ja oikeuskäytännön mukaan oikein. Asiakasyrityksen kannattaa kuitenkin muistaa, että tilitoimisto joka osaa ja jaksaa niuhottaa tällaisissa asioissa, osaa myös hoitaa olennaisemmat veroasiat asiakkaan kannalta oikein ja turvallisesti – ja asiakkaan eduksi.

Uusimmat artikkelit: Verotus

Helsinki satama yö
Veronkannon uudistus on toteutettava säästövaateista huolimatta
Verojen maksujen ja palautusten käyttösäännöt ovat epäselviä ja epäyhtenäisiä, ja ne aiheuttavat täysin turhaa työtä ja maksuliikennettä niin yrityksissä kuin Verohallinnossa. Muutostarve on ollut selvillä jo pitkään, ja sitä kannattavat sekä elinkeinoelämän järjestöt että Verohallinto. Muutos on tehtävä nyt, eikä se saa jäädä valtionhallinnon säästötoimenpiteiden jalkoihin. Muutoksen arvioitu hintalappu on alle miljoona euroa, kun taas vuosittain arvioitu säästö on jopa 15 miljoonaa euroa.
Asiantuntijaryhmät kuva
Kaiken takana on asiantuntija – katsaus Taloushallintoliiton asiantuntijaryhmien toimintaan
Taloushallintoliiton toiminnan ytimessä ovat alan eri teemoihin erikoistuneet asiantuntijaryhmät. Niiden kokoontumisista ja työpajoista lähtevät liikkeelle monet liiton toimenpiteet taloushallintoalan hyväksi. Valitettavan usein nämä yleisen hyvän eteen toimivat ”primus motorit” jäävät vaille niiden ansaitsemaa huomiota. Kurkistetaan siis konepellin alle – mitä Taloushallintoliiton asiantuntijaryhmät tekevät? Entä mitä ovat ohjelmistofoorumit?
SVOP rahasto
Verohallinto päivitti ohjeistusta SVOP-rahaston varojenjaon verokohtelusta
Verohallinto julkaisi 24. marraskuuta ohjepäivityksen, jossa se on linjannut sijoitetun vapaan oman pääoman rahaston (SVOP) varojenjaon verokohtelusta. Sen mukaan yhtiöjärjestyksestä voidaan poiketa ja varoja voidaan jakaa verotuksessa hyväksyttävällä tavalla sille, joka on tehnyt vastikkeettoman SVOP-sijoituksen. Taloushallintoliitto on tehnyt työtä sen eteen, että aiheesta on saatu ensin KILA:n lausunto ja sen kanssa yhtenäiset ohjeet.

Tilaa Taloushallintoliiton uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme saat taloushallintoalaa koskevan uusimman tiedon ensimmäisten joukossa suoraan sähköpostiisi. Lisäksi saat tiedon esimerkiksi uusimmista koulutuksistamme ja tapahtumistamme. Lähetämme uutiskirjeen sinulle noin joka toinen viikko.