Perheyrityksen on hyvä tukeutua Taloushallintoliittoon

Korhonen Oy Tili- ja kiinteistötoimisto on ollut Suomen Taloushallintoliiton jäsen jo 1970-luvun alkupuolelta. Perheyritykselle liitto luo selkärangan toimimalla alan edunvalvojana ja kouluttajana.

Kajaanissa toimiva Korhonen Oy Tili- ja kiinteistötoimisto on perheyritys, jossa työskentelee reilut 30 henkilöä.

– Äitini Mirjam Korhonen perusti yrityksen vuonna 1968 ja siitä lähtien olemme tuottaneet taloushallinnon palveluita, taustoittaa yrittäjä Marjut Mäki.

Yrityksen toiminta rakentuu kolmen toimialan varaan asiakkainaan sekä yrityksiä että yksityishenkilöitä.

– Tilitoimistomme tarjoaa laaja-alaisesti taloushallinnon palveluita. Kirjanpitopalveluiden lisäksi asiakkaat voivat etänä käyttää yrityksen ohjelmia esimerkiksi laskutuksessa, reskontrassa ja palkanlaskennassa. Lisäksi henkilökuntamme tekee usein töitä asiakkaiden järjestelmissä, Mäki esittelee.

Muut toimialat ovat isännöinti ja kiinteistönvälitys. Ne tulivat mukaan kuvioihin 1970-luvun alkupuolella, kun myös Marjut Mäen isä Heimo Korhonen aloitti työskentelyn yrityksessä.

Laskukone ja siistit numerot aloittivat uran

Tänä päivänä Mäki vetää yritystä yhdessä toimitusjohtajana työskentelevän veljensä Kari Korhosen kanssa.

– Aloitin työt äitini ohjauksessa heti, kun osasin tehdä siistejä numeroita ja käyttää laskukonetta. Ihan ensimmäiseksi minut laitettiin laskemaan yhteen päivä- ja pääkirjojen sivuja.

– Sittemmin toimin juoksutyttönä ja kesäapulaisena ennen kuin aloitin vakituisena työntekijänä. Muutamaa opiskeluajan kesää lukuun ottamatta olen aina työskennellyt yrityksessämme, Mäki toteaa.

Mäellä onkin laaja-alainen kokemus kaikista tilitoimiston tehtävistä – ja edelleen vahva halu kehittyä taloushallinnon ammattilaisena.

Taloushallinnossa Mäkeä motivoi sen vaativuus. Lakiuudistusten vuoksi alalla työskentelevät joutuvat jatkuvasti pysyttelemään aallonharjalla, opiskelemaan uutta ja kehittymään. Toiminta asiakkaiden talou­dellisena neuvonantajana – Mäen sanoin asiakkaan talousosastona – kasvaa koko ajan.

Hyvää vastinetta jäsenmaksulle

Suomen Taloushallintoliitto (entinen Kirjanpitotoimistojen liitto) on ollut Korhonen Oy:n tukena lähes viisi vuosikymmentä. Mäen molemmat vanhemmat suorittivat ensimmäisten joukossa KLT-tutkinnon ja ensimmäinen tilitoimistotarkastus yrityksessä tehtiin 1970-luvun alussa.

Mäen mielestä Taloushallintoliiton jäsenmaksulle saa hyvän vastineen. Hän arvostaa liittoa sekä alan edunvalvojana että tilitoimistojen kouluttajana.

– Pidän Taloushallintoliittoa vakaana ja virkeänä toimijana, joka on noussut vahvaan asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa.

– Alamme toimijat otetaan tänä päivänä huomioon esimerkiksi eduskunnassa ja liiton tietämystä hyödynnetään muun muassa lainvalmisteluissa. Samalla Taloushallintoliiton laaja tuotepaketti tarjoaa meille tilitoimistoille mainiot mahdollisuudet kouluttaa henkilökuntaamme.

Marjut Mäen mielestä Taloushallintoliitto tarjoaa laadukkaita koulutuksia. Hän toivoo lisää verkkokoulutuksia ja livestriimauksia koulutustapahtumista.

Ala vaatii jatkuvaa kouluttautumista

Taloushallintoala vaatii Mäen mukaan jatkuvaa kouluttautumista. Täytyy haistella tulevia tuulia ja koettaa kiriä kärjessä.

– Onneksi jo opiskeluaikoina totuin hankkimaan liitosta tarvitsemaani tietoa. Silloin erityisen hyödyllisiä olivat kesäpäivillä järjestetyt veroklinikat.

Taloushallintoliiton nykyistä kattavaa koulutustarjontaa Korhonen Oy hyödyntää aktiivisesti. Ammattikoulutusta täydentää KLT-tutkinto, jonka osa henkilökunnasta on suorittanut.

– Taloushallintoliiton koulutustilaisuudet ovat laadukkaita. Keskeistä koulutuksen ja ajankohtaisten asioiden läpikäynnin lisäksi on kollegoiden tapaaminen ja mielipiteiden vaihto. Mahdollisuuksien mukaan hyödynnämme myös verkkokoulutuksia, Mäki mainitsee.

Toiveena Taloushallintoliitolle onkin lisätä verkkokoulutuksia ja livestriimauksia isoimmista koulutustapahtumista. Se säästäisi matkakustannuksia.

Laadukkaasti ja hyvän tavan mukaisesti

Korhonen Oy otti jo varhaisessa vaiheessa käyttöön tilitoimistojen laatujärjestelmän, jota yritys on johdonmukaisesti käyttänyt oman toimintansa kehittämisen välineenä.

Myös Taloushallintoliiton toimialastandardi TAL-STA on osoittautunut oivalliseksi laadukkaan palvelun ja alan hyvien tapojen työkaluksi.

Auktorisointi antaa Mäen mielestä hyvän pohjan pyörittää päivittäistä toimintaa. Valvonta varmistaa toiminnan sujumisen lain ja hyvän tilitoimistotavan mukaisesti.

– Tilitoimistotarkastuksessa ulkopuoliset asiantuntijat selvittävät tilitoimiston nykytilanteen sekä sparraavat ja opastavat eteenpäin. Meille äskettäin tehdyssä tilitoimistotarkastuksessa parasta olivat keskustelut kollegoiden kanssa.

Alan haasteet kainuulaisittain

Korhonen oli yksi ensimmäisistä pohjoissuomalaisista tilitoimistoista, joka lähetti veroilmoitukset sähköisesti. Silti yhä edelleen eteen saattaa tulla käsin kirjoitettuja laskuja.

Digitaalisuuden etenemisen lisäksi toimivat ohjelmat ja hyvä henkilökunta ovat Mäen mielestä taloushallintoalan nykyisiä haasteita – mutta myös sen suola. Oman mausteensa kokonaisuuteen tuo toimiminen muuttotappioalueella.

– Koko Kainuussa on eri toimialoilla pulaa monenlaisesta osaavasta henkilöstöstä.

Artikkelin on kirjoittanut Vesa Ville Mattila.

Artikkeli on julkaistu alun perin Tilitoimistossa-lehdessä nro 1/2020.

Yritysvastuu ja kestävyysraportointi
Vastuullisuusraportointi tarkoittaa sitä, että yritykset raportoivat omien toimiensa taloudellisista, sosiaalisista ja ekologisista vaikutuksista ihmisiin, ympäristöön ja yhteiskuntaan. Kestävyysraportointidirektiivi tulee muuttamaan yritysvastuuseen liittyviä velvoitteita myös Suomessa.