Uutiset ja tiedotteet

Oy-veroilmoitusten määräpäivä 2.5. – lisäaikaa perustellusti

Veroilmoituksen määräpäivä on osakeyhtiöillä ja muilla yhteisöillä 2. toukokuuta, jos tilikausi on päättynyt 31.12.2021. Verohallinto muistuttaa, että veroilmoituksen jättämiseen voi hakea lisäaikaa perustellusta syystä. Lisäaikahakemuksen pitää olla Verohallinnossa viimeistään veroilmoituksen palautuspäivänä.

Kaikkiaan noin 80 prosentilla yhteisöveron maksajista tilikausi on kalenterivuoden mittainen. “Odotamme tänäkin keväänä yli 210 000 veroilmoitusta yhteisöiltä. Perinteisesti veroilmoituksia annetaan eniten määräpäivää edeltävien kahden viikon aikana”, kertoo asiakkuusjohtaja Kirsi Piiskoppel Verohallinnosta.

Vero.fi

Lue lisää yhteisöjen veroilmoituksen antamisesta.

Lisäaikaa voi hakea perustellusta syystä

Tarvittaessa Verohallinnosta voi hakea lisäaikaa yhteisön veroilmoituksen jättämiseen. Lisäaikaa voidaan myöntää perustellusta syystä, esimerkiksi sairastumisen vuoksi.

Lisäaikaa voi hakea joko OmaVerossa tai paperilomakkeella (3105). Lisäaikahakemuksen pitää olla Verohallinnossa viimeistään veroilmoituksen palautuspäivänä.  “Lisäaikaa kannattaa ilman muuta hakea, jos yrityksen veroilmoituksen valmistuminen uhkaa myöhästyä vaikkapa siksi, että veroilmoituksesta vastaava sairastuu koronaan. Esimerkiksi kirjanpitäjän sairastuminen on hyväksytty ja perusteltu syy saada lisäaikaa”, Piiskoppel sanoo.

Osakeyhtiön vuoden 2021 veroilmoittaminen – ota vinkit talteen

Ei riitä, että taloushallinnon ammattilainen tuntee säännökset ja osaa niiden soveltamisen. Lisäksi hänen on hallittava veroilmoittamisen tekniikka. Taloushallinnon ammattilaisen pitää tietää, mitä lomakkeita on täytettävä ja mitä tietoja eri kenttiin merkitään. Verolomakkeille on oma ohjeistuksensa ja välillä niissäkin on tulkinnanvaraisuuksia.

 Lue Markku Ojalan vinkit Tilisanomissa