Miten tilitoimistoyrittäjä huolehtii työhyvinvoinnistaan?

Kolme tilitoimistoyrittäjää kertoo, mitkä asiat auttavat heitä jaksamaan työssä. Tärkeimmiksi tekijöiksi nousivat vapaus valita tavat työskennellä ja mahdollisuus toimia omien arvojen mukaisesti.

Eija Majuri, Tilipalvelu Profitas

Eija Majurin yrittäjyyspolku starttasi yksinyrittäjyyden merkeissä vuonna 2004. Viisi vuotta myöhemmin hän perusti Mari Liikasen kanssa Hyvinkäällä toimivan Tilipalvelu Profitaksen.

– Olen niin tottunut yrittäjän vapauteen ja vastuuseen, että tuskin enää osaisin työskennellä työsuhteessa. Isossa työyhteisössä yksilön vaikutusmahdollisuudet olivat vähäiset. Yrittäjänä voin elää omannäköistäni elämää, Majuri pohtii.

Majuri nauttii siitä, että hänellä on vapaus suunnitella työnkuvansa, rytmittää arkensa ja valita työtapansa. Hän innostuu päästessään ­auttamaan ­asiakkaita, ratkomaan kimurantteja työhaasteita ja luomaan uutta. Työn laaja-alaisuus on ­Majurin mielestä rikkaus, ja hän haluaa tehdä talous­hallinnon töitä monipuolisesti. Yrityksen IT-asiat ja ­toimiston siivouksen hän on ulkoistanut ammattilaisille.

Alan digitalisoituminen lisää Majurin mielestä yrittäjän mahdollisuuksia. Työajan ja -paikan merkitys katoaa, ja pienikin yritys voi tarjota palvelujaan valtakunnallisesti.

– Asiakkaamme ovat pieniä yrityksiä. Useimmat niistä ovat ottaneet sähköisen taloushallinnon käyttöönsä viimeisten parin vuoden aikana. Nyt minulla ei ole enää yhtään mappiasiakasta.

KLT-tutkinnon suorittanut Majuri ylläpitää ja kehittää osaamistaan osallistumalla säännöllisesti Taloushallintoliiton koulutuksiin. Tällä hetkellä hän suorittaa Business Advisor -koulutusta.

– Koulutukset auttavat jaksamaan siinä missä hyvä työporukkammekin. Koulutusten parasta antia on kollegoiden tapaaminen ja heiltä saamani uudet ideat. Kun KLT-risteilyt taas alkavat, lähdemme toimiston tiimillä heti mukaan. Silloin nutturaakin voi hieman löysätä!

Vaikka työ mukavaa onkin, vaalii Majuri myös vapaa-aikaansa. Jo Profitaksen perustamis­vaiheessa Majuri ja Liikanen päättivät, että vapaa-ajan ja työn välille vedetään selvä raja.

– Meidät tavoittaa arkisin toimistoaikana kello 9–17. Illat, lomat ja viikonloput olemme vapaalla, emmekä vastaa viesteihin tai puhelimeen. Vapaalla syntyy ideoita yrityksen kehittämiseenkin ihan eri tavalla.

Vapaalla Majuri rentoutuu kokkailemalla ja matkailemalla kotimaassa miehensä kanssa sekä ulkoilemalla Vihdin maalaismaisemissa saksanpaimenkoiriensa, 1-vuotiaan Vertin ja 8-vuotiaan Martin kera. Vertti vie emäntänsä myös tottelevaisuuskoulutuksen, metsäjäljestyksen ja rallitokon pariin.

– Vaikka olen toimistoaikana tavoitettavissa, tiettyä työaikaa minulla ei ole. Aamut aloitan usein pilateksella, koiralenkillä ja suihkulla. ­Työskentelyn saatan aloittaa kymmeneltä. Kun päivän vastuut on hoidettu, voin tehdä omia ­juttuja. Saatan lähteä metsälenkille tai uittamaan koiria lähi­järvelle, Majuri sanoo.

Tilipalvelu Profitas Oy

  • Perustettu 2009
  • Kotipaikka: Hyvinkää
  • Henkilöstö: 3
  • Mahdollisuus työskennellä omien arvojen mukaan

Annariina ”Miiska” Liljeström, Fantasy Accounts

Espoolainen Annariina ”Miiska” Liljeström jätti viime syksynä taakseen pitkän palkka­työuransa kirjanpitäjänä ja perusti tili­toimisto Fantasy Accounts Oy:n. Elämän­muutoksen taustalla oli halu omaksua uudenlainen, itselle armollisempi tapa tehdä työtä.

– Olen aina ollut suorittaja, joka paineistaa itseään ja tekee liian pitkää työpäivää. Yrittäjänä olen oppinut ottamaan rennommin. Ylipitkät ­työpäivät ovat historiaa ja viikonloput pidän vapaana. Jos aamulla ei ole palaveria, en laita herätyskelloa soimaan. Työn keventäminen on ollut ihana juttu.

KLT- ja PHT-tutkinnot suorittaneella ja Vuoden kirjanpitäjä -tittelillä palkitulla Liljeströmillä on substanssiosaamista vaikka muille jakaa. Silti yrittäjyyden tuomat uudet haasteet jännittivät.

– Minulla on ollut onnea, sillä monet vanhat ­asiakkaani ovat siirtyneet yritykseni asiakkaiksi ja toimeentuloni on turvattu. Päivissä on kuitenkin vielä sopivasti väljyyttä, joten aikaa jää myös lepohetkille. Mikä parasta, voin tehdä halutessani töitä mökiltä käsin.

Liljeström voi yrittäjänä rajata työtään omien vahvuuksiensa mukaan. Taloushallinnon tehtäviä hän tekee mielellään laaja-alaisesti ja nirsoilematta, mutta asiakastoimialojen suhteen hän on tarkempi.

– Olen keskittynyt pitkälti kulttuuri-, palvelu- ja kaupan alan asiakkuuksiin, sillä näillä aloilla pystyn auttamaan asiakkaita parhaiten. Yksinyrittäjänä toimin ketterästi ja luon jopa aiempaa syvempiä suhteita asiakkaisiin. Yrittäjänä minulla on mahdollisuus tehdä parasta laatua. Kun voin työskennellä arvojeni mukaan, voin paljon paremmin.

Yritystoimintaa aloittaessaan Liljeström pisti yritystoiminnan perusasiat kerralla kuntoon. Hän varusti kotitoimistonsa sähköpöydällä, satulatuolilla, laadukkaalla tietokoneella ja erillisnäytöillä. Yrittäjänä toimivan kirjanpitäjäystävänsä kanssa hän sopi molemminpuolisesta tuurausavusta. IT-asiat ja markkinoinnin Liljeström päätti ulkoistaa.

Liljeström on rutinoitunut opiskelija, sillä hän on suorittanut peräti kahdeksan tutkintoa omatoimisesti työn ohessa opiskellen.

– Koulutukset ovat tuoneet minulle laaja-alaista osaamista ja luottamusta omaan ammattitaitoon.

Nykyisin ylläpidän osaamistani osallistumalla Taloushallintoliiton koulutuksiin ja tapahtumiin. Lisäksi luen liiton julkaisuja, Finlexin sekä vero­hallinnon verkkosivuja ja alan kirjallisuutta.

Vastapainoa työlleen Liljeström saa lähiluonnossa liikkumisesta ja vajaan vuoden ikäisen chihuahuan kanssa puuhailemisesta. Liljeström tunnustautuu myös ahkeraksi lukutoukaksi sekä musiikin ja matkustelun ystäväksi.

– Jaamme mieheni kanssa innostuksen kaupunki­matkailuun. Kun korona hellittää, lähdemme käymään suosikkikohteessamme Pariisissa.

Fantasy Accounts Oy

  • Perustettu 2020
  • Kotipaikka: Espoo
  • Henkilöstö: 1
  • Töissä toimistolla, kotona vapaalla

Päivi Frantti, PF Talous

Päivi Frantti on pyörittänyt parin vuoden ajan omaa tilitoimistoa Rovaniemellä. Tilitoimistomaailmassa hän on kuitenkin operoinut jo 1990-luvun puolivälistä lähtien. Pitkän työuran aikana tutuksi ovat tulleet niin kirjanpitäjän, tiimiesimiehen kuin palvelujohtajankin tehtävät.

– Työskentelin alusta lähtien samassa tilitoimistossa. Yhtiön omistus muuttui 2007 isommalle toimijalle. Viimeisinä vuosina reissutyö lisääntyi kovasti. Jos urapolkua olisi halunnut vielä jatkaa, olisi vastassa voinut olla jopa muutto etelään päin. 23 vuoden jälkeen oli sopiva aika pohtia, mitä muuta voisi vielä tehdä. Yksi vaihtoehto oli siirtyä yrittäjäksi. Sen valinnan sitten teinkin.

Taloushallintoala ja tilitoimistotyö ovat aina olleet lähellä Frantin sydäntä, eikä alan vaihto ole käynyt mielessä. Palo työhön on vain vahvistunut alan sähköistymisen myötä.

– Kirjanpidon rutiineista en niin paljon pidä, joten sähköistymisen mahdollistama toimintojen automatisointi on ollut minulle mieleen. Haluan olla vuorovaikutuksessa ­asiakkaiden kanssa, hallita suurempia kokonaisuuksia ja käyttää aikaa haastavien ongelmien ratkaisemiseen.

Vaikka työ on lähellä sydäntä, se ei saa täyttää koko elämää. Yritystoimintaa aloittaessaan Frantti päätti tehdä selvän rajanvedon työn ja vapaa-ajan välille. Työt hän tekee aina toimistolla, kodin hän on pyhittänyt rentoutumiseen ja 10-vuotiaan lapsen kanssa touhuamiseen. Hyvinä rentoutumiskeinoina henkiselle työlle Frantti pitää myös lähiluonnossa liikkumista ja pilatesta.

– Olen aamuihminen ja lähden mielelläni aamulla toimistolle, vaikka voisin hoitaa sähköisiä asiakkuuksia missä tahansa. Toimistolla minulla on kunnolliset työvälineet ja sähköpöytä. Työskentelen pääsääntöisesti normaalina virka-aikana. Illat ja viikonloput pidän yleensä vapaata.

Frantin asiakkaina on useilla eri toimialoilla vaikuttavia pk-yrityksiä. Monipuoliset asiakkuudet ovat Frantin mielestä rikkaus. Ne pitävät yksinyrittäjän mielen virkeänä. Kirjanpidon ohella Frantti hoitaa mielellään myös asiakkaiden palkkahallinnon. Oman yrityksen markkinoinnin ja IT-hallinnon hän on päättänyt ulkoistaa.

Frantti on suorittanut KLT-tutkinnon sekä kauppa­kamarin hyväksymän hallituksen jäsenen tutkinnon ja hallituksen puheenjohtajan kurssin. Omaa osaamistaan hän pitää yllä suorittamalla täsmäkoulutuksia sekä paneutumalla alan kirjallisuuteen ja luotettaviin nettilähteisiin.

Arkeensa tyytyväinen yrittäjä haluaa rohkaista nuoria tilitoimistoalalle ja myös yrittäjiksi.

– Tämä on hyvä ala, jos vain tykkää työskennellä ­asiakkaiden kanssa. Mielikuva pölyisten kansioiden keskellä työskentelystä ei vastaa tätä päivää. Suurten tilitoimistojen kasvusta huolimatta alalla on hyvin tilaa myös pienille tilitoimistoille ja yksinyrittäjille.

PF Talous Oy

  • Perustettu 2019
  • Kotipaikka: Rovaniemi
  • Henkilöstö: 1

Artikkeli on julkaistu alun perin Tilitoimistossa-lehdessä nro 4/2021.

Yritysvastuu ja kestävyysraportointi
Vastuullisuusraportointi tarkoittaa sitä, että yritykset raportoivat omien toimiensa taloudellisista, sosiaalisista ja ekologisista vaikutuksista ihmisiin, ympäristöön ja yhteiskuntaan. Kestävyysraportointidirektiivi tulee muuttamaan yritysvastuuseen liittyviä velvoitteita myös Suomessa.