Käytettyä tavaraa
Aikanaan oli noloa, jos sai isosiskon vanhat farkut.
– Enkö ikinä saa uusia ja omia? Nolottaa koulussakin.
Nykyään uusi ei enää olekaan suosittua. Kaikkea freesataan ja korjataan ja vanhat ovat niin OOKOO.
Kaupankäynti on myös muuttunut. Iittalan myymälään on ostettu vanhoja kahvikuppeja ja Marimekko myy netissäkin käytettyjä vaatteita. Kyse ei siis ole hikisistä divareista, vaan käsittäisin, että kyseessä on kasvava markkina.
Kaikki tämä on hienoa, ja säästämme myös luontoa ja arvostamme samalla erilaisia asioita. Siis kaikkien muiden mielestä. Pienellä kirjanpitäjällä tulee kuitenkin suuri huoli. Yleensähän hän ei muuta pelkää kuin pientä tiliä ja valomerkkiä.
Huolensa pahoittaja havaitsee kaikenlaisia alansa pikkuongelmia sekä noukkii sopivia keinoja niiden ratkaisemiseen. Vastuu näiden pohdintojen noudattamisesta jää aina lukijalle.
Nyt huolena on arvonlisäveroa koskeva marginaaliverotus käytetyn tavaran kaupasta. Ei liene toista sellaista elävää maapallolla, jota tuo asia huolestuttaisi.
Divarit ovat suurimmalta osalta pieniä ja autokauppiaat jonkin verran huijareita. Ne kirjanpitäjät, jotka ovat puuhastelleet marginaaliverotuksen kanssa, ovat onnistuneet saamaan haltuunsa näitä. Nyt nuo tarkat kuittivaatimukset omasta käytöstä eivät olekaan ihan lillukanvarsia. Niillä on merkitystä, jos haluaa hoitaa työnsä oikein.
Kuinkahan moni lukijoista siis tuntee asian?
Vieritän tämän opin jakamisen arvoisalle lehden päätoimittajalle Janne Fredmanille, joka voisi suurella vaikutusvallallaan saada vaikka Salomaan Petrin suomentamaan käytännön toimia, joita voisi hyödyntää kun opastamme asiakasta. Verohallinnon yli 60 000 merkin ohje on hieman liian pitkä kenellekään annettavaksi.
Artikkeli on julkaistu alun perin Tilitoimistossa-lehdessä nro 4/2021.
