Taloushallinnon AI:n käyttö on laajentunut nyt kaikille Taloushallintoliiton jäsenyrityksille ja kumppaneille. Palvelu on kaikille käyttäjilleen maksuton kesäkuun loppuun, jonka jälkeen…
Pohjoismaiset taloushallintoliitot tapasivat tänä vuonna Tukholmassa. Nordic Accounting Federation (NAF) kokoontuu kerran vuodessa keskustelemaan taloushallintoalasta Pohjoismaissa. Tilaisuuden parhaimman huomion sai…
Velvoitteiden oikeanlainen täyttäminen stressaa monia kirjanpitäjiä. Pakotelistojen tarkistaminen voi kuitenkin hoitua helpommin kuin uskoisi. ilitoimistot jakautuvat kahteen leiriin: 45 prosenttia…
Automaatio, digitaaliset ratkaisut ja kasvavat vaatimukset ovat muuttaneet perinteisen kirjanpitäjän roolia merkittävästi. Pelkkä kirjaaminen ei enää riitä – tarvitaan asiantuntijoita, joilla on kyky hahmottaa asiakkaan talousprosessin kokonaisuus, kehittää sitä ja jakaa tietoa asiakkaalle.
Loppuvuoden 2024 ja kevään 2025 aikana Taloushallintoliitto on saanut jälleen uusia jäseniä ja yhteistyökumppaneita! Katso tästä listasta, mitkä yritykset ovat liittyneet osaksi alan tärkeintä yhteisöä.
Hanne Airaksinen ja Kirsi Haltia tapasivat vuonna 2023 Taloushallintoliiton jäsenpäivällisillä Joensuussa. Kohtaaminen oli onnenpotku ja alku hienolle yhteistyölle. Se on poikinut paljon hyvää kummankin johtamalle tilitoimistoille, ja nyt pystyssä on myös talousneuvontapalveluihin keskittynyt uusi yritys.
Tervetuloa TNT-tutkinnon infowebinaariin 5. toukokuuta klo 13–14! Vastaamme kysymyksiisi TNT:stä – esimerkiksi kuka voi suorittaa TNT-tutkinnon ja miten se tapahtuu käytännössä.
Osakeyhtiön tilinpäätöksiä on voinut vuosien ajan toimittaa kaupparekisteriin suoraan ohjelmistosta rakenteisessa iXBRL-tiedostomuodossa. Pörssiyhtiöille ja osalle suuryrityksiä rakenteinen tilinpäätös on pakollinen ja muille yhteisöille vapaaehtoinen.
Kirjanpito- ja tilinpäätöspalveluiden (TOL 69201) liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 3,0 prosenttia vuonna 2024. Taloushallintoliiton jäsenyritysten liikevaihdon kasvu oli hieman toimialaa kovempaa. Kasvua kertyi 3,6 prosenttia.
Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa alan ammattilaiset kohtaavat samat yhteiset haasteet: sääntelyn monimutkaisuus ja jatkuvat muutokset, osaajapula sekä teknologisen murroksen tuomat vaatimukset.
Verojen maksamista uudistetaan ja yksinkertaistetaan vuonna 2025. Verohallinto etsii nyt taloushallinnossa työskenteleviä asiantuntijoita testaamaan ja kommentoimaan OmaVeron käyttöä. Ilmoittaudu haastateltavaksi!
Taloushallinnon AI on talous- ja henkilöstöhallinnon asiantuntijoille kehitetty tekoälypalvelu. Palvelu auttaa asiantuntijaa löytämään tiedon lähteet ja luonnostelemaan vastauksen, muistion tai asiakasohjeen.