Uratarina

Oikeustieteen osaamista työelämästä ja tradenomiopinnoista

Vuoden 2022 KLT-tentin toisen priimuksen, Jari Latokartanon, elämä on viime vuodet ollut pitkälti matkustamista kotikaupungin Kustavin, Turun ja Helsingin välillä.

”Perhe ja kaverit asuvat Kustavissa, joten vietän siellä paljon viikonloppuja. Työskentelen viikot Turussa ja käyn säännöllisesti myös yrityksemme Helsingin-toimistolla. Näiden paikkojen välillä on siis tullut matkustettua paljon. Lisäksi opiskelen etäopintoina tradenomin tutkintoa”, Jari Latokartano summaa.

Latokartano ei suinkaan aina tiennyt päätyvänsä taloushallintoalalle. Lukion jälkeen hänen oli tarkoitus viettää välivuosi. Silloin hänellä olisi aikaa pohtia, mitä haluaisi opiskella.

”Lukion jälkeisenä kesänä hain kuitenkin merkonomiksi täydennyshaussa. Tarkoitus oli opiskella merkonomin opintoja sen aikaa, kunnes keksisin, mitä haluan työkseni tehdä.”

Vuoden merkonomiopintojen jälkeen Latokartano päätyi harjoitteluun tilitoimistoon. Työtehtävät paljastuivat mielenkiintoisiksi, ja työ jatkui aluksi kesätyönä ja myöhemmin vakituisena työsopimuksena. Yhteensä Latokartano työskenteli yrityksessä 4,5 vuotta.

Viimeisen 1,5 vuoden ajan Latokartano on ollut töissä Emu Growth Partnersilla. Työtehtävät painottuvat sijoitusyhtiöiden kirjanpitoon.

”Sijoitusyhtiöihin liittyvät työtehtävät ovat aina olleet mielenkiintoisia ja vaihtelevia, joten olen päätynyt haalimaan niitä itselleni. Olen myös erikoistunut tradenomiopinnoissani rahoitus- ja sijoitustoimintaan. Minun on tarkoitus kirjoittaa myös opinnäytetyöni sijoitustoiminnasta.”

Korkeat pisteet yllättivät

Latokartano oli jo pitkään tiennyt, että aikoo suorittaa KLT-tutkinnon. Kun opinnot jäivät koronapandemian aikana vähemmälle huomiolle, hän päätti keskittyä KLT-tenttiin.

”Työnantaja mahdollisti tenttiin osallistumisen, joten ajattelin mennä kokeilemaan, pääsisinkö läpi. Korkeat pisteet tulivat yllätyksenä.”

Latokartanon valmistautuminen painottui verkkokoulutusmateriaalien katsomiseen ja muutamaan työnantajan pitämään preppaustuntiin, joilla käytiin läpi aikaisempia KLT-tenttejä ja vastaustekniikkaa. Latokartano kertookin, että oppii itse parhaiten kuulemalla. Lakikirjat hän sen sijaan avasi vasta loppumetreillä.

”Töiden ja opintojen ansiosta tiesin jo valmiiksi, mistä laista mikäkin tieto löytyy. Olen myös käynyt paljon oikeustieteen kursseja tradenomiopinnoissani, joten osasin tulkita lakeja melko hyvin jo valmiiksi.”

Latokartano kertoo myös, että hän tiesi moneen tentin kysymykseen vastauksen suoraan työkokemuksensa perusteella.

Seuraavaksi vuorossa rennosti ottamista

Viime vuosien yhtäaikainen työnteko ja opiskelu ovat tehneet arjesta melko hektistä. Latokartanon tradenomin tutkinto on kuitenkin jo opinnäytetyötä vaille valmis. Kun Latokartano valmistuu, hän aikoo keskittyä pelkästään töihin ainakin muutaman vuoden.

”Saatan lähteä tulevaisuudessa opiskelemaan kauppatieteiden maisteriksi tai taloushallinnon ylempää ammattikorkeatutkintoa, mutta ainakin toistaiseksi aion ottaa rennosti.”

Rentoutuminen onnistuukin Latokartanolta helposti: kun tietokone menee kiinni, unohtuvat työt ja opiskelu. Silloin KLT-tentin priimus keskittyy ystävien tapaamiseen, veneilyyn ja talviurheiluun.

Jari Latokartano

Ikä: 27 vuotta

Koulutus:
Merkonomi
KLT-tutkinto
Tradenomin opinnot loppuvaiheessa

Työpaikat taloushallinnossa:
Annan tilitoimisto 2016–2020
Emu Growth Partners Oy 2020–

Harrastukset:
Talviurheilu ja veneily

Uusimmat sisällöt: KLT