Miten toimin, jos tilitoimiston kanssa on ongelmia?
Jos ostat talous- ja palkkahallinnon palvelut tilitoimistolta, se on toimeksiantajan päätös ja palvelun ostosta syntyy liikesopimus. Asiakkaana vastaat aina viime kädessä omasta liiketoiminnastasi, veroistasi ja rahoistasi. Tilitoimisto tuottaa palvelun niiden tietojen perusteella, joita sen käyttöön toimitat.
Tee palvelusta aina kirjallinen sopimus ja muista käydä sopimuksessa kuvattu vastuunrajaus tarkasti läpi jo ennen palvelun käynnistämistä.
Selvitä ajoissa ja avoimesti palveluntuottajan kanssa
Mikäli havaitset virheen tai epäselvyyden tilitoimiston palvelussa, ilmoita siitä viipymättä tilitoimistolle.
Huomioi, että:
- Toimeksiantosuhteessa noudatetaan sitä, mitä sopimuksella on sovittu.
- Alan yleisten sopimusehtojen ollessa osa sopimusta tilitoimistolla on tällöin oikeus ja velvollisuus korjata aiheuttamansa virhe veloituksetta niin pian kuin olosuhteet sallivat.
- Mikäli asiakas laiminlyö ilmoittaa virheestä, jonka tämä on havainnut tai tämän olisi pitänyt kohtuudella havaita, asiakkaalla ei ole oikeutta esittää virheen perusteella vaatimuksia alan yleisten sopimusehtojen mukaan.
Jos tilitoimisto ja asiakas eivät pääse sopuun kiistatilanteessa, on käräjäoikeus se taho, joka riidat voi ratkaista.
Taloushallintoliitto valvoo jäsenyrityksiään
Ilmoita väärinkäytöksistä tai virheistä
Taloushallintoliitto ottaa mielellään vastaan kaikkea asiakaspalautetta sisäisen valvonnan ja alan kehittämistehtävän tueksi.
Taloushallintopalvelualan hyvä toimintatapa, ns. toimialastandardi, kuvataan sivuillamme. Myös jokin muu toimintapa voi olla alan hyvän tavan mukainen, kunhan se vastaa taloushallintopalvelualan hyvän tavan tarkoitusta.
Jos liiton jäsenyritys toimii taloushallintopalvelualan hyvän tavan vastaisesti, voit tehdä siitä valituksen Taloushallintoliittoon. Huomaa kuitenkin, että Taloushallintoliitto ei voi:
- toimia riidanratkaisijana
- antaa toimintasuosituksia
- ottaa kantaa vahingonkorvauskysymyksiin tai muihin vaatimuksiin tai
- ottaa kantaa alan hintatasoon tai yksittäisen tilitoimiston hinnoitteluun.
Liitto toimittaa saamansa valitukset tiedoksi tilitoimistolle, jolta pyydetään vastine. Vastineen saannin jälkeen tarkastuslautakunta käsittelee asian saamiensa tietojen perusteella. Mikäli lautakunta katsoo, että tilitoimisto on jättänyt noudattamatta hyvää alan tapaa, siitä ilmoitetaan myös valituksen tehneelle asiakkaalle.
Miten tarkastuslautakunta käsittelee valitukset?
Tarkastuslautakunta kokoontuu noin 9-10 kertaa vuodessa ja käsittelee asiakasvalituksia kokouksissaan. Tarkastuslautakunta tutustuu sille toimitettuun aineistoon tarkoituksenaan selvittää, onko tilitoimisto toiminut taloushallintopalvelualan hyvän tavan mukaan, mutta se ei lähde tutkimaan asioita enempää. Tarkastuslautakunta selvittää asiaa sille toimitetun aineiston ja oman asiantuntemuksensa valossa.
Tarkastuslautakunta toteuttaa alan sisäistä auktorisointivalvontaa. Se ei anna päätöksiä eikä ota kantaa riitatapauksiin. Lautakunnan rooli on valvoa alan hyvien toimintatapojen toteutumista. Tarvittaessa se ryhtyy sisäisiin toimenpiteisiin asiassa.
Tarvittaessa tarkastuslautakunta antaa jäsenelle ohjausta taloushallintopalvelualan hyvän tavan noudattamisesta ja tarpeen mukaan toteuttaa muita sisäisen valvonnan toimia, joita voivat olla huomautus, varoitus tai esitys Taloushallintoliiton hallitukselle jäsenen erottamisesta jäsenyydestä.
Asiakas saa tiedoksiannon, kun asia on käsitelty. Valitukset ja niiden käsittelyn tulokset eivät ole julkisia, eikä niihin voi hakea muutosta.
Ohje: Näin teet Taloushallintoliittoon valituksen jäsenyrityksen toiminnasta
Ennen valituksen tekemistä reklamaatio on aina ensin käsiteltävä asiakasyhteisön ja taloushallintopalveluita tuottavan yrityksen välillä.
Tarkastuslautakunnan käsittelyä varten kirjaa valitukseen:
- Valituksen jättäjän nimi ja rooli asiakasyhteisössä sekä yhteystiedot
- Tilitoimiston nimi, paikkakunta ja yhteyshenkilön / -henkilöiden nimet
- Asiakassuhteen kesto, alkamisaika ja mahdollinen päättymisaika
- Kopio kirjallisesta sopimuksesta sekä mahdollisia muita liitteitä
- Lyhyt yleinen kuvaus tilanteesta.
- Asia, johon tarkastuslautakunnan toivotaan ottavan kantaa (yksilöity valitus). Kuvaus tapahtumista ja (jokaista) väitettä kuvaava todiste, esimerkiksi käydyt sähköpostikeskustelut. Väitteet taloushallintopalvelualan hyvän tavan vastaisesta toiminnasta ja asiaa todistavat liitteet merkitään valitukseen yksilöiden ne esim. luetellen suuraakkosin
Toimita valitus liitteineen kootusti yhdessä viestissä Taloushallintoliittoon osoitteeseen: kati.stenman@taloushallintoliitto.fi
Taloushallintoliitto jäsentensä auktorisoijana
Taloushallintoliitto on valtakunnallinen toimialaliitto, joka kehittää toimialaa yhdessä jäsenyritystensä kanssa. Taloushallintoliiton auktorisointi on alan itsesääntelyjärjestelmä. Auktorisointiin liittyy vaatimuksia, jotka koskevat kirjanpitäjien ammattitaitoa ja tilitoimiston toimintatapoja. Valvontaelimenä toimii tarkastuslautakunta.
Tilitoimistotoiminnan harjoittaminen ja ulkoistettujen taloushallintopalvelujen tarjoaminen ei ole Suomessa luvanvaraista toimintaa.