Auktorisointi on taloushallinnon laadun tae – 17 uutta auktorisoitua yritystä kaudella 2023–2024
Taloushallintoliitto auktorisoi 17 taloushallinnon yritystä viimeisen toimintakauden aikana. Auktorisointi on talous- ja palkkahallinnon palveluja tarjoavalle yritykselle merkittävä saavutus ja vahva todiste alan osaamisesta. Taloushallintoliiton myöntämä auktorisointi takaa, että asiakasyrityksen taloushallinnon palvelut hoitaa luotettava, vakavarainen ja osaava ammattilainen.
Auktorisoinnin saadakseen taloushallinnon palveluntarjoajan on läpäistävä Taloushallintoliiton tarkastus. Tarkastuksessa kiinnitetään huomiota muun muassa siihen, toimiiko yritys taloushallintopalvelualan hyvän tavan mukaan.
“Auktorisoinnin vaatimukset yritykselle ovat kasvaneet viime vuosina”, Taloushallintoliiton jäsenpalveluiden johtaja Ari Lahdenkauppi sanoo. “Uusia haasteita tilitoimistoille tuottavat esimerkiksi rahanpesulain noudattaminen sekä tietoturvan ja tietosuojan kysymykset. Näiden myötä myös auktorisoinnin kriteerit ovat tiukentuneet – uusissa viranomaisvaateissa on pysyttävä mukana, jotta palvelu on mahdollisimman turvattua ja luotettavaa.”
Lahdenkauppi toteaa, että uusilla Taloushallintoliiton auktorisointia hakevilla yrityksillä prosessit ovat jo hakemisvaiheessa keskimäärin paremmassa kunnossa kuin aiemmin. “Auktorisointiin kuuluvaan tarkastukseen on varauduttu ja nykyään tiedetään jo paremmin, miten pitää toimia.”
“Uusien jäsenyritystemme toiminta on korkeatasoista ja he ottavat taloushallintopalveluiden laatuvaatimukset tosissaan”, liiton jäsenvastaava Kati Stenman toteaa iloisena. “Onnittelut kaikille uusille auktorisoiduille!”
Tuoreille auktorisoiduille yrityksille nostetaan malja iltajuhlassa Taloushallintoliiton Kesäpäivien 2024 yhteydessä. Kesäpäivät järjestetään tänä vuonna Tampereella 5.–6. kesäkuuta. Vielä ehtii ilmoittautua mukaan – tutustu mielenkiintoiseen ohjelmaan ja virkistäviin oheistapahtumiin Kesäpäivien sivuilla.
Taloushallintoliiton toimikaudella 2023–2024 auktorisoidut palveluntarjoajat
- Aabalance Oy, Helsinki
- Flück Accounting Oy, Turku
- Kankaanpään Tilipalvelu Oy, Kankaanpää
- Kirjanpitotoimisto Kaleva Oy, Tampere
- Kota Accounting Oy, Helsinki
- Meidän IT ja talous Oy, Lappeenranta, Imatra, Joensuu ja Mikkeli
- Palkkatalo Oy, Tampere
- Papper & Hus Ab Oy, Tammisaari
- Retta Services Oy Talouspalvelut, Helsinki, Hämeenlinna, Tampere, Joensuu, Jyväskylä, Seinäjoki ja Kuusamo
- Talouspalvelu Arkki Oy, Riihimäki
- Talouspalvelut SarLotta Oy, Pieksämäki
- TaxWiller Oy, Turku
- Tili Johanna Oy, Turku
- Tilitoimisto Elma, Kankaanpää
- Tilitoimisto Äly Oy, Helsinki
- Uudenmaan Tilimix Oy, Nurmijärvi
- Wikara Oy, Porvoo