TyEL-vakuutuksen suuret asiakashyvitykset

Eläkevakuutusyhtiöt maksavat alkuvuoden aikana TyEL-asiakashyvityksiä asiakkailleen. TyEL-asiakashyvitys on ollut tänä keväänä usealla yrityksellä merkittävästi suurempi kuin edellisen vuoden hyvitys. Tämä johtuu eläkevakuutusyhtiöltä saamaamme selvityksen mukaan siitä, että vuonna 2021 hyvitys on maksettu alennettuna väliaikaisten koronamuutosten vuoksi.

Vaikka vakuutusyhtiö viestii hyvityksistä kuin kyseessä olisi maksuperusteinen tapahtuma (siis se päivä, kun hyvitys annetaan asiakkaalle), on kyseessä kuitenkin edellisen vuoden/vuosien palkkojen perusteella tulevasta hyvityksestä ja siten suoriteperusteisesti edellisen vuoden tuotosta. Esimerkiksi:

  • Yritys voi saada asiakashyvitystä, vaikka yrityksellä ei ole maksettu TyEL:n alaisia palkkoja alkuvuonna, tai niitä voi olla vähemmän kuin saatava palautus on. Tällaisissa tilanteissa vakuutusyhtiö ei voi kohdistaa hyvitystä kuluvan vuoden maksuihin vaan vakuutusyhtiöltä saadaan hyvitys rahana yrityksen pankkitilille.

Asiakashyvitys huomioidaan pääsääntöisesti kevään (maalis-huhtikuun) vakuutusmaksujen hyvityksenä eläkevakuutusyhtiöstä tulevalla laskulla, tai joissain tilanteissa vakuutusyhtiö on ilmoittanut, että se on jäänyt hyvitettäväksi myöhemmin. Hyvityksen määrät näkyvät kevään TyEL-vakuutuslaskusta tai yrityksen eläkevakuutusyhtiön verkkopalvelusta.

TyEL-hyvityksen kirjaaminen kirjanpidossa

Usean yrityksen tilinpäätökset on jo tehty tässä vaiheessa kevättä. Mikäli kyseessä ei ole merkittävä summa, on järkevää tulouttaa se nyt kuluvalle vuodelle. On myös mahdollista kirjata tuloutus vuodelle 2021 tilinpäätöstä korjaamalla. Onpa yrityksen sosiaalikulujen yms. laskenta tapahtunut automaattisesti järjestelmän kautta tai sitten manuaalisesti, on nämä jälkikäteen tulleet muutokset kuitenkin syytä päivittää joko tilinpäätökseen tai tällä hetkellä käsittelyssä olevaan kirjanpitoon.

Tommi Colliander, KLT, HT

Eija Männistö, palkka- ja henkilöstöhallinnon johtava asiantuntija