Uutiset ja tiedotteet

Tilintarkastajilta ohjeistus sähköisestä tilinpäätösmerkinnästä

kynä hiiri käsi tietokone

Suomen Tilintarkastajien asiantuntija Riitta Laine on kirjoittanut tiiviin ohjeistuksen sähköisen tilinpäätösmerkinnän tekemisestä. Ohjeistus löytyy Tilintarkastajien sivuilta.

Ohjeessa on mainio ratkaisu tilinpäätösmerkinnän päiväämiseen:

Sähköisesti allekirjoitettaessa lause voi olla esimerkiksi muodossa ”Suoritetusta tilintarkastuksesta on (sähköisen) allekirjoituksen osoittamana päivänä annettu kertomus.” Mikäli on epäselvää, tapahtuuko allekirjoittaminen sähköisesti vai manuaalisesti, voi sulkeissa olevan sanan jättää pois. Tilinpäätösmerkinnän tekstistä on hyvä sopia tilintarkastajan kanssa.

Yleensähän tilinpäätöstä valmisteleva talousosasto tai tilitoimisto ei tiedä, milloin tilintarkastaja tulee antamaan tilintarkastuskertomuksen ja tekemään tilintarkastusmerkinnän. Jos päiväys on kirjoitettu tilinpäätökseen valmiiksi, sitä ei sähköisen allekirjoituksen ominaisuuksista johtuen voi enää muuttaa. Päiväyksen esittäminen Suomen Tilintarkastajien sivuilla esitetyllä mallilla ratkaisee tämän vaivalloisen päiväysongelman.

Lue koko ohjeistus Tilintarkastajien sivuilta.

Lue lisää Kanavalta

Digipaketin käyttäjien hallinta
Miten hallitset digipaketin käyttöoikeuksia? Yrityksen vastuuhenkilönä voit hallinnoida kenellä on oikeus käyttää digipakettia. Lisenssin aktivoitumiseen voi mennä noin tunti. Jos…