Teknologinen suvereniteetti koskee myös taloushallintoalaa
Taloushallintoalalla keskustellaan tällä hetkellä paljon tekoälystä, automaatiosta ja digitalisaatiosta. Harvemmin keskustelun kohteena on ollut se, kenen hallinnassa alan keskeiset teknologiat ja data lopulta ovat.
Samalla kun keskustelu keskittyy tekoälyyn ja sen nopeaan kehitykseen, toinen ilmiö on noussut nopeasti esiin. Teknologinen suvereniteetti (technological sovereignty). Yksinkertaistettuna kyse on siitä, kuinka paljon organisaatio hallitsee itse käyttämiään teknologioita, dataa ja digitaalista infrastruktuuria, ja kuinka riippuvainen organisaatio on muiden omistamista järjestelmistä, palveluista ja ekosysteemeistä. Huomio on viime vuosina siirtynyt laajempaan kysymykseen siitä, kuka hallitsee yhteiskunnan ja yritysten toiminnan kannalta kriittisiä digitaalisia palveluita?
Kuka hallitsee järjestelmiä?
Teknologisen suvereniteetin käsite kuulostaa helposti poliittiselta tai yksittäiselle yritykselle kaukaiselta, mutta kyse on lopulta hyvin käytännönläheisestä asiasta. Kuka hallitsee niitä järjestelmiä, joiden varassa yrityksen raportointi, dokumentit ja viestintä toimivat? Entä mitä tapahtuu, jos näiden palveluiden saatavuus, käyttöehdot tai tietojen käsittely muuttuvat syistä, joihin suomalainen yritys ei voi itse vaikuttaa?
“Yksinkertaistettuna kyse on siitä, kuinka paljon organisaatio hallitsee itse käyttämiään teknologioita, dataa ja digitaalista infrastruktuuria, ja kuinka riippuvainen organisaatio on muiden omistamista järjestelmistä, palveluista ja ekosysteemeistä.”
Keskustelu aiheesta ei ole noussut esiin tyhjästä. Jo vuonna 2013 Edward Snowden paljasti Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisten PRISM-ohjelman, jonka kautta viranomaiset pystyivät keräämään tietoja useiden suurten teknologiayhtiöiden palveluista. Tapaus nosti ensimmäistä kertaa laajasti esiin sen, että data ei ole pelkästään tekninen kysymys. Sen sijaintiin, hallintaan ja käyttöön liittyy myös oikeudellisia ja geopoliittisia ulottuvuuksia.
Keskustelu on sittemmin laajentunut tietosuojasta digitaaliseen riippuvuuteen. Oleellista ei ole pelkästään se, missä esimerkiksi palvelin sijaitsee, vaan myös kuka hallitsee teknologiaa, minkä lainsäädännön piirissä palvelut toimivat ja kuinka riippuvaisia organisaatiot ovat yksittäisistä teknologiatoimittajista. Viime vuosien geopoliittiset jännitteet ovat vahvistaneet tätä keskustelua entisestään. Samalla Euroopassa on alettu pohtia aiempaa vakavammin digitaalisen omavaraisuuden merkitystä.
Taloushallintoalan näkökulma teknologiseen suvereniteettiin
Kesäkuussa 2026 Euroopan komissio julkaisi tiedonannon* eurooppalaisesta teknologisesta suvereniteetista sekä siihen liittyvän avoimen lähdekoodin strategian. Viesti oli selkeä: Euroopan on vahvistettava kykyään hallita omaa digitaalista infrastruktuuriaan. Kyse on Euroopan maiden kilpailu- ja toimintakyvystä, turvallisuudesta ja kriisinsietokyvystä.
Taloushallintoalan näkökulmasta kysymys on tärkeä ja oleellinen, koska ala muodostaa osan yhteiskunnan taloudellisesta perusinfrastruktuurista. Palkat on maksettava ajallaan, viranomaisraportoinnin on toimittava ja yritysten taloustiedon on oltava käytettävissä myös häiriötilanteissa. Kun suuri osa työstä perustuu digitaalisiin palveluihin, kasvaa samalla riippuvuus niiden toimivuudesta.
Suomessa tällainen keskustelu voi taloushallintoalalla tuntua etäiseltä, koska useimmat tilitoimistot käyttävät kotimaisia taloushallintojärjestelmiä. Teknologinen riippuvuus ei kuitenkaan synny pelkästään kirjanpito- tai palkanlaskentaohjelmistosta. Käytännössä yrityksen päivittäinen toiminta perustuu kokonaisen digitaalisen ekosysteemin varaan. Sen osia ovat esimerkiksi käyttöjärjestelmät, pilvipalvelut, sähköposti, dokumenttien hallinta, videokokoukset, tiedostojen tallennus, käyttäjähallinta, tietoturvaratkaisut sekä yhä useammin myös tekoälypalvelut.
Vaikka esimerkiksi tilitoimiston peruspalvelu tuotetaan suomalaisella taloushallinto-ohjelmistolla, sähköposti voi olla Microsoft 365, dokumentit SharePointissa, työasemat Windows-ympäristössä ja tekoälynä käytetään Copilotia tai ChatGPT:tä.
Lisäksi taustalla toimii usein myös laaja joukko muita kansainvälisiä pilvipalveluita, identiteetin hallintaratkaisuja ja tietoturvapalveluita, joita käyttäjä ei välttämättä edes tiedosta käyttävänsä. Tällöin merkittävä osa organisaation päivittäisestä toiminnasta on yhden tai muutaman kansainvälisen teknologiayhtiön palveluiden varassa.
Kyse ei ole siitä, että nykyisistä ratkaisuista pitäisi luopua. Sen sijaan organisaatioiden kannattaa arvioida omaa teknologista riippuvuuttaan samalla tavalla kuin ne arvioivat muitakin liiketoimintariskejä. Onko kriittisille palveluille vaihtoehtoja? Missä data sijaitsee? Kuinka helposti järjestelmiä voidaan vaihtaa? Kuinka riippuvaisia olemme yksittäisestä toimittajasta?
Onko kriittisille palveluille vaihtoehtoja?
Yksi kiinnostava esimerkki aiheeseen liittyvästä kehityksestä on saksalainen Nextcloud, joka tarjoaa vaihtoehdon palveluille, joiden markkinoita hallitsevat tällä hetkellä suuret yhdysvaltalaiset teknologiayhtiöt.
Saatujen tietojen ja tehtyjen havaintojen perusteella Nextcloud on merkittävin eurooppalainen toimija, joka pystyy kilpailemaan Microsoftin ja Googlen kaltaisten suurten alustojen kanssa kokonaisratkaisun tasolla. Nextcloudin ratkaisut vaikuttavat olevan laadullisesti kilpailukykyisiä. Eurooppalainen vaihtoehto ei saa olla pelkkä ideologinen kompromissi, vaan sen on toimittava käytännössä yhtä hyvin kuin markkinajohtajien tuotteet.
Silti yksi asia kaipaa kiireellistä korjausta. Jos organisaatio haluaa ottaa järjestelmän käyttöön, tarvitaan osaavia kumppaneita toteutukseen, migraatioon ja ylläpitoon. Ilman tätä käyttöönotto jää liian monelle ajatuksen tasolle. Siksi Suomen markkinoille tarvitaan pikaisesti uskottavia toimijoita, jotka voivat tarjota Nextcloudin ympärille kokonaisratkaisun.
Nextcloudin ja muiden vastaavien toimijoiden kiinnostavuus ei kuitenkaan liity ensisijaisesti järjestelmien teknisiin ominaisuuksiin, vaan ajattelutapaan. Lähtökohtana on, että käyttäjäorganisaation pitäisi voida itse päättää, missä data sijaitsee, kuka sitä hallitsee ja millä ehdoilla palveluita käytetään. Samalla ne edustavat laajempaa pyrkimystä rakentaa digitaalisia ratkaisuja, joiden hallinta säilyy Euroopassa, ja tarjoavat konkreettisen esimerkin siitä, millaisia vaihtoehtoja nykyisille teknologiaekosysteemeille voi käytännössä olla.
Teknologinen suvereniteetti on nousemassa osaksi yritysten riskienhallintaa, jatkuvuussuunnittelua ja strategista johtamista. Tulevaisuudessa kysymys ei ehkä ole vain siitä, mikä ratkaisu on halvin tai ominaisuuksiltaan kattavin, vaan myös siitä, kuinka riippuvaiseksi organisaatio haluaa tulla yksittäisestä teknologiaympäristöstä. Riippuvuus ei välttämättä ole ongelma, mutta se on hyvä tunnistaa ja arvioida samalla tavalla kuin muutkin liiketoiminnan jatkuvuuteen liittyvät riskit.
Vaikka keskustelu on vasta alussa, teknologinen suvereniteetti on vähitellen muuttumassa myös taloushallinnon palvelualalla käytännön liiketoimintakysymykseksi. Siksi omaa riippuvuutta ja vaihtoehtoja kannattaa kartoittaa jo silloin, kun kaikki toimii hyvin. Ei vasta silloin, kun niitä nopeasti tarvittaisiin.
Kirjoittajat: Juha Sihvonen ja Ari Lahdenkauppi
