Lähde mukaan uuteen ainutlaatuiseen palkkahallinnon erikoistumisohjelmaan kansainvälisistä tilanteista. Luvassa on kattava tietopaketti kansainvälisistä työskentelytilanteista ja niihin liittyvistä työnantajavelvoitteista, unohtamatta alati kasvavaa kansainvälistä etätyötä ja sen problematiikkaa.
Erikoistumisohjelma on suunnattu niin palkkahallinnon ammattilaisille kuin myös muille henkilöstöhallinnon osaajille (HR manager, HR spesialisti), jotka kohtaavat työssään ulkomaantyöskentelytilanteita. Koulutus sisältää runsaasti erilaisia tehtäviä sekä esimerkkejä käytännön elämästä.
Koulutus alkaa orientaatio-osuudella 6.3.2024
Erikoistumisohjelmassa tutustutaan kansainvälisten työskentelytilanteiden eri osa-alueisiin lähi- ja etäkoulutuspäivien sekä videotallenteiden avulla.
Ohjelmassa käsitellään sekä Suomesta ulkomaille lähteviin työntekijöihin liittyviä kysymyksiä että ulkomailta Suomeen tulevia työntekijöitä. Koulutuskokonaisuus koostuu kuudesta itsenäisestä osasta. Näistä kaksi on koko päivän lähikoulutusta Helsingissä, yksi puolen päivän etäkoulutus ja kolme itsenäisesti opiskeltava videoluentoa. Jokaisen osan jälkeen pääset itsenäisesti testaamaan oppimistasi verkkotehtävillä.
Kouluttajat ovat kokeneita ja pidettyjä luennoitsijoita, joilla on hyvin pitkä kokemus kansainvälisistä tilanteista niin yritysmaailmasta että viranomaisena toimimisesta. Kehittymistäsi tukevat myös verkostoitumismahdollisuus sekä kokemusten ja tiedon jakaminen oman alan kollegoiden ja asiantuntijan kanssa.
Erikoistumisohjelma sisältää seuraavat tuotteet
- Orientaatio (Palkka- ja henkilöstöhallinto – Kansainvälisten tilanteiden erikoistumisohjelma)
Teams-koulutukset | 6.3.2024 klo 9–9.30 - Verovelvollisuusasema ja verosopimuksen mukainen asuminen
Verkkokoulutus - Suomesta ulkomaille lähtevät työntekijät
Lähikoulutus Helsingissä | 20.3.2024 klo 9 – 16 - Työluvat Suomeen tultaessa
Verkkokoulutus - Ulkomailta Suomeen tulevat työntekijät
Lähikoulutus Helsingissä | 11.4.2024 klo 9 – 16 - Etätyö kansainvälisissä tilanteissa
Teams-koulutus | 18.4.2024 klo 9 – 12 - Kansainvälisten työskentelytietojen ilmoittaminen tulorekisteriin ja muut työnantajamenettelyt
Verkkokoulutus