Konkurssien määrä kasvanut – miten asiakasyrityksen kanssa tulisi toimia?
Vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä asetettiin konkurssiin yhteensä 687 yritystä. Vuonna 2022 vastaavana aikana luku oli 523, joten kasvua on tullut yli 30 prosenttia. Konkurssiasiamies Terhi Maijalan mukaan viime vuoden luku on kuitenkin tavallista alhaisempi. Konkurssien määrä on noussut syksystä lähtien.
“Koronapandemian perään tullut energiakriisi, sota Euroopassa, raaka-aineiden, komponenttien ja hyödykkeiden hintojen ja sittemmin myös korkojen nousu ovat olleet yhtälö, jossa yritysten kyky selviytyä velvoitteistaan ja menestyä liiketoiminnassaan joutuvat koetukselle.”, konkurssiasiamies tiedottaa.
Konkurssihakemuksia tehtiin Tilastokeskuksen tietojen perusteella vuonna 2022 yhteensä 2 656 kappaletta, mikä on 7,4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Miten asiakasyrityksen kanssa tulisi toimia?
Ajankohtainen webinaari
Tulorekisteri järjestää ajankohtaisen webinaarin tulorekisteri-ilmoituksista konkurssitilanteissa.
Maksuvaikeudet tai konkurssitílanteet tulevat asiakasyrityksen kirjanpitoa hoitavien tilitoimistojen syliin. Asiakasyritys voi joutua vaikeuksiin tai asiakasyritys toimii sellaisen yrityksen kanssa, joka joutuu vaikeuksiin.
Perintäritarin yrittäjä Juha Järvisen mukaan alkuvuoden aikana erilaisia maksusuunnitelmia on laadittu hieman aikaisempaa enemmän. Myös eräpäivien siirrot ovat olleet esillä hieman tavallista enemmän alkuvuoden aikana.
Järvinen muistuttaa, että tilitoimistoilla on hyvä olla konsultatiivinen ja proaktiivinen ote asiakkaan tilanteeseen. Ennakoinnin avulla pystytään myös usein minimoimaan konkurssista aiheutuvat vahingot. Järvinen muistuttaa muutamasta perusasiasta, jotka tilitoimiston on syytä ottaa huomioon.
“Jotta tilitoimisto pystyy minimoimaan omat luottotappionsa asiakasyrityksen kohdalla, on tärkeää jo sopimusta tehdessä kirjata ehtoihin seuravasti: ”jos palvelumaksun maksaminen viivästys eräpäivästä, työt menevät tauolle kirjanpidon osalta siihen saakka, kunnes maksut ovat ajan tasalla.” Tällä varmistetaan, että tilitoimiston henkilöstö pystyy keskittymään tuottaviin töihin”, Järvinen sanoo.
Jos konkurssi koputtelee jo asiakasyrityksen ovella, asiakasyrityksen kanssa on hyvä käydä lukuja tarkkaan läpi.
“Kannattaa miettiä mahdollisia rahoitusvaihtoehtoja, laittaa myyntisaatavia perintään, konkurssin sijaan kartoittaa saneerauksen mahdollisuus ja erityisesti käydä yksityiskohtaisesti kassavirtaennuste läpi”, Järvinen sanoo.
Luettavaa maksuvaikeuksien ja konkurssin varalle
Taloushallintoliitto on tuottanut useita oppaita ja tekstejä siitä, miten mahdolliseen asiakasyrityksen konkurssitilanteeseen tai maksuvaikeuksiin voi suhtautua. Toivottavasti tästä listasta on apua:
- Konkurssiasiamies Terhi Maijalan haastattelu Tilisanomissa 1/2023
- Jäsensisällöistä löydät oppaan Asiakkaan konkurssi, joka käy konkurssitilanteessa toimimisen kattavasti läpi
- Perintäritarin Jussi Saarijärvi kirjoitti vuonna 2021 Tilisanomiin artikkelin yrityksen maksukyvyttömyysmenettelyistä