KLT-risteily

KLT-asiantuntijoiden risteily Tukholmaan kokoaa kollegat yhteen aina syyskuussa.

KLT-risteilyn kouluttajat

Tuomas Honkamäki

KHT

Honkamäellä on yli 23 vuoden kokemus tilintarkastuksesta ja kirjanpidosta. Hän toimii alan aktiivisesti kouluttajana sekä kirjoittajana. Tuomas on toiminut kirjanpitolautakunnan jäsenenä ja varajäsenenä. Hän on keskittynyt erityisesti erilaisten yritysjärjestelyjen, konsernitilinpäätösten ja käynnistysvaiheen yritysten kirjanpidollisiin kysymyksiin. Nykyisin hän toimii myös Itä-Suomen yliopistossa laskentatoimen yliopisto-opettajana.

Karri Nieminen

LL.M., KTM, KLT, toimitusjohtaja

Karri Nieminen on vero- ja yhtiöoikeudelliseen neuvontaan erikoistuneen Fiscales Oy:n toimitusjohtaja ja perustaja. Hänen ydinosaamistaan ovat yritysten ja yksityishenkilöiden tuloverotukseen ja kansainväliseen verotukseen liittyvät kysymykset. Ennen täyspäiväisesti verotuksen pariin siirtymistä Nieminen toimi pitkään tilitoimistoyrittäjänä.

Leena Rekola-Nieminen

KLT, ekonomi

Leena Rekola-Nieminen on pitkänlinjan tilitoimistoammattilainen ja kokenut kouluttaja taloushallinnon alalta. Hän on KILAn jäsen ja toiminut liiton kirjanpitoasiantuntijana. Rekola-Nieminen on julkaissut kirjoja ja artikkeleita kirjanpidosta.

Tiina Ruohola

Veroasiantuntija

Tiina Ruohola on EK:n välillisen verotuksen asiantuntija. Hän on työskennellyt ALV:n parissa lähes 18 vuoden ajan ja ollut niin Verohallinnon kuin yksityisen sektorin palveluksessa. Tiina Ruohola on kokenut luennoitsija niin Suomessa kuin laajemminkin Euroopassa. Hän avustaa komissiota tulevan lainsäädännön valmistelussa VAT Expert Groupin sasiantuntijajäsenenä ja toimii kotimaisesti keskusverolautakunnan ja oikaisulautakunnan jäsenenä.

Petri Salomaa

Arvonlisäveroasiantuntija, OTK, KTM

Salomaalla on yli 25 vuoden kokemus kotimaisesta ja kansainvälisestä arvonlisäverotuksesta. Pääosan työurastaan hän on työskennellyt asiantuntijana ja erilaisissa johtotehtävissä kansainvälisissä tilintarkastusyhteisöissä, samalla toimien myös kouluttajana. Viimevuosina Salomaa on keskittynyt erityisesti toimimaan asiantuntijana arvonlisäverotuksen haastavissa erityiskysymyksissä ja mm. muutoksenhakuprosesseissa ja kouluttamaan alv-asioita käytännönläheisellä otteella. Salomaa on myös kirjoittanut lukemattomia artikkeleita arvonlisäverotusta koskevista aiheista.

Matti Urpilainen

OTT, vero-oikeuden dosentti

Matti Urpilainen on luennoinut ja kirjoittanut monista vero-oikeudellisista teemoista. Hänellä on monipuolinen kokemus myös yritysverotuksen käytännön kysymyksistä.

Johanna Vuorto-Honkala

KLT, KTM, CLO, Head of Accounting and Payroll Services

Johanna Vuorto-Honkala on taustaltaan tilitoimistoyrittäjä ja nykyään osakkaana EMU Growth Partners Oy:ssä. Johanna toimii EMUssa liiketoimintajohtajana ja CFO:na.