Alueellista kipinää ja klubitoimintaa alan ammattilaisille
Taloushallinnon ammattilaisverkosto on uusi yhteisö, joka edistää alan ammattilaisten valtakunnallista ja paikallista yhteisöllisyyttä, oppimista ja keskustelua. Tarjolla on tapahtumia ja toimintaa sekä verkossa että kasvokkain.
Taloushallintoalalla tehdään vastuullista ja ajoittain kuormittavaa työtä, joka edellyttää rautaista ammattitaitoa ja itsensä kehittämistä. Taloushallintoliiton koulutukset ovat erinomainen tapa edistää omaa ammatillista osaamista, mutta sen rinnalle on kaivattu vapaamuotoisempaa yhteydenpitoa kollegoiden kesken. Tähän tarpeeseen vastaa taloushallinnon ammattilaisverkosto, jonka tarkoituksena on lisätä alalla työskentelevien ammattilaisten verkostoitumista, ajatustenvaihtoa ja yhdessäoloa.
– Alkuvaiheessa verkoston toiminta on suunnattu KLT- ja PHT-pätevyyden suorittaneille ammattilaisille, mutta tulevaisuudessa mukaan kutsutaan myös muita taloushallintoalan osaajia, kertoo Taloushallintoliiton Juha Sihvonen.
Toimintaa on pilotoitu kevään 2022 aikana, ja ammattilaisverkoston puitteissa on järjestetty muutamia lähitapaamisia sekä webinaareja. Syyskaudella käynnistyvät paikalliset tapahtumat. Alueellinen klubitoiminta onkin keskeisessä roolissa, ja sen kehittämistä ja organisoimista vauhdittavat tehtävään koulutetut alueaktiivit.
Astetta rennompaa verkostoitumista
Taloushallintoalan ammattilaisverkoston toimintaan pääsee mukaan täyttämällä sähköisen hakulomakkeen. Vuosimaksu on 35 euroa. Paikalliselta alueaktiivilta saa tietoa jo sovituista tapaamisista ja tapahtumista. Liity taloushallinnon ammattilaisverkostoon!
Tavoitteena on, että ammattilaisverkosto organisoi osallistujien toivomuksiin ja tarpeisiin sopivaa ohjelmaa sekä helpottaa kokemusten vapaamuotoista vaihtamista. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi yritysvierailuja, opintomatkoja sekä pikkujoulujen, afterworkien tai vaikkapa lajikokeilujen kaltaisia viihdyttäviä verkostotapaamisia.
– Verkoston jäsenet tekevät sen toiminnan. Taloushallintoliitto fasilitoi, auttaa ja tukee tapahtumien toteuttamisessa, sanoo Sihvonen.
Ammattilaisverkoston tiedottamista ja yhteydenpitoa tehostetaan syyskaudella 2022 rakennettavilla somekanavilla. Vaikka niiden aktiiviseen sisällöntuotantoon aiotaan panostaa, ei ammattilaisverkostosta ole tarkoitus tehdä ”pelkästään yhtä uutta Facebook-ryhmää”. Ideana on aktivoida alueellisten ammattilaisten muodostamien yhteisöjen voima ja tuottaa verkoston jäsenille etuja ja sisältöä, jota muualta ei saa.
– Taloushallintoliitto on panostanut ammattilaisverkostoon kouluttamalla alueaktiivit toiminnan järjestämiseen. Kaiken kaikkiaan taloushallintoalan ammattilaisille on nyt tarjolla hyödyllistä ja mielekästä sisältöä ja tekemistä varsin pienellä vuosittaisella hinnalla. Toivomme, että saamme mahdollisimman monet innostumaan ja lähtemään mukaan.
Teksti Ari Rytsy
Alueaktiivit Johanna Turusta ja Nina Mäntsälästä esittäytyvät
Turkulainen Johanna Muurinen on yksi ammattilaisverkoston alueaktiiveista, joka odottaa innolla yhteisiä rientoja ja niiden suunnittelemista. Ei ihme, sillä Muurinen on alkuperäiseltä koulutukseltaan elämyksiä tuottava matkailurestonomi. Taloushallintoalalla on vierähtänyt kuitenkin jo yli kymmenen vuotta. Tällä hetkellä PHT-tutkinnon suorittanut Muurinen työskentelee Tilikunta Oy:ssä, joka on kaupunkien ja kuntien omistama talous- sekä palkkahallintoon erikoistunut osakeyhtiö.
Vuodesta 1996 lähtien taloushallintoalalla viihtynyt Nina Kiuru kertoo ulkoisen laskentatoimen olevan edelleen lähellä sydäntä. Kiinnostus ammattilaisverkostoon heräsi puolestaan Taloushallintoliiton webinaarissa.
Kohtaamisia etätyöputken vastapainoksi
– Onhan tämä ihan oma maailmansa esimerkiksi perinteiseen tilitoimistoon verrattuna. Saimme pari kuukautta sitten hankittua Taloushallintoliiton auktorisoinnin, jonka toteuttamisen yhteydessä kuulin ensimmäisen kerran ammattilaisverkostosta. Kiinnostuin siitä ja halusin lähteä mukaan viemään asiaa eteenpäin täällä Turun seudulla, kertoo Muurinen.
Alustavana tavoitteena on saada paikallinen porukka kasaan viimeistään syksyllä mahdollisesti parin kokoontumisen voimin. Pitkän koronaputken aikana moni on tehnyt paljon etätöitä, joten tilaisuus tavata oman alueen ja alan ammattilaisia livenä on tervetullut hengähdystauko. Siihen tarkoitukseen sopivat esimerkiksi afterworkit Aurajoen rannassa tai entisessä VR:n konepajassa toimivassa tapahtumakeskus Logomossa.
– Perheellä ja puolisolla ei välttämättä ole hirveästi mielenkiintoa kuunnella esimerkiksi verotuspäätöksiä koskevia vuodatuksia. Ammattilaisverkosto tarjoaa mahdollisuuden avautua ja keskustella niistä sekä monista muista asioista samanhenkisten ihmisten kanssa, tuumaa Muurinen.
Ponnahduslauta substanssiosaamisen kehittämiselle
– Olen todella iloinen tästä verkostosta ja siitä otteesta, millä Taloushallintoliitto on ryhtynyt sitä edistämään. Meitä on töissä sekä yrityksissä että tilitoimistoissa eli osa ostaa ja osa myy taloushallintoalan palveluja. Loppujen lopuksi teemme samoja töitä hieman eri suunnista. Yhteisestä ajatustenvaihdosta on varmasti hyötyä, pohtii Kiuru.
Rento ja vapaamuotoinen yhdessäolo on tärkeää, sillä se toimii hyvänä ponnahduslautana substanssiosaamisen kehittämiselle ja keskusteluille muun muassa työn tekemisen malleista, järjestelmistä ja prosesseista. Vapaalla foorumilla tällaisia keskusteluja on helpompi viritellä kuin esimerkiksi aikataulutetun koulutuspäivän puitteissa.
– Itse lähden mukaan ammattilaisverkostoon avoimin mielin ja hakemaan uusia näkökulmia omaan arkeen. Näillä näkymin pyrimme kokoontumaan kesän jälkeen todennäköisesti Lahdessa. Toivon, että saamme paikalle hyvän porukan lähialueiden taloushallinnon ammattilaisia, sanoo mäntsäläläinen Kiuru.