Taloushallinnon asiantuntijoiden ei pidä kätkeä kynttiläänsä vakan alle. Sosiaalisessa mediassa voi helposti rakentaa sekä omaa että yrityksen brändiä.
Hyvä tilitoimistotapa on alan itsensä kehittämä ja vakiinnuttama kuvaus menetelmistä, jota noudattamalla tilitoimisto voi tuottaa asiakkailleen ja näiden sidosryhmille luotettavaa ja oikeaa tietoa ja palvelua.
Oululainen Tilitervo Oy haluaa palvella asiakkaitaan parhaalla mahdollisella tavalla. Siihen heidän tärkein välineensä on reaaliajassa toimivat taloushallinnon sovellukset – ja asiakkaan parhaan ajatteleminen.
Hyvinkääläisen Profitaksen esimerkki kertoo, että pienen tilitoimiston kannattaa korostaa henkilökohtaista palvelua ja tehdä siitä kilpailuvaltti. Asiakkaiden valinta ja työtapojen tehostaminen jättävät aikaa myös vapaa-aikaan.
Kunnat ulkoistavat vähitellen talous- ja palkkahallinnon toimintojaan. Voisiko kunta olla potentiaalinen ja kannattava asiakas yksityiselle tilitoimistolle?
Tietokirjailija, blogisti ja viestintäkouluttaja Katleena Kortesuo käy läpi kolme vinkkiä, joiden avulla verkko muutetaan tilitoimiston uhkasta ystäväksi.