Uutiset ja tiedotteet

Taloushallinnon työ ja tulevaisuus veti pitkälle toista tuhatta osallistujaa

Keskiviikkona 19. huhtikuuta järjestetty Taloushallinnon työ ja tulevaisuus -virtuaalitapahtuma veti lähes 2 000 ilmoittautunutta tilaisuuteen mukaan. Tilaisuus koostui paneelikeskusteluista, keynote-puheenvuoroista ja yhteistyökumppanien “huoneista”, joihin sai pistäytyä keskustelemaan.

Tapahtuman kärkenä on ollut jo parin vuoden ajan alan muutos, alan työvoiman ja osaamisen tilanne sekä digitalisaatio. Tapahtuma on suunnattu sekä alan opiskelijoille että alan vaihtajille. Näitä molempia olikin kuulijakunnassa todella paljon. Tänä vuonna tapahtumassa oli ensimmäistä kertaa mukana myös Uratori, jossa yhteistyökumppanimme saivat esitellä alan työmahdollisuuksia. Ennen tapahtumaa ja tapahtuman aikana auki ollut Uratori otettiin hyvin vastaan ja konsepti jatkuu myös ensi vuonna.

Tietoakseli Groupin operatiivinen johtaja Tero Anttila ja accounting advisor Marja-Liisa Lohtander Vismalta keskustelijat Janne Fredmanin johdolla tietoturva- ja tietosuojateemoista. Samat esiintyvät jatkavat aiheesta myös Kesäpäivillä Seinäjoella 7. kesäkuuta.

Taloushallintoalan osaamisesta ja erilaisista työtehtävistä keskustelivat paneelikeskustelussa Rantalaisen strategiajohtaja Jaakko Kauppi, Balancon toimitusjohtaja Mikko Marttunen sekä Taloushallintoliitosta Mira Merikanto ja Jari Seppä. Yhteenvetona paneelissa todettiin, että taloushallintoalalla on todella paljon erilaisia työtehtäviä ja uralle voi päätyä todella montaa kautta.

Päivän päätteeksi kuuntelijoita herätteli myös Sointu Borg. Borgin aiheena oli ennen kaikkea henkilön oman osaamisen esiin tuominen ja terve röyhkeys. Borgin esitys sai kaikista päivän puheenvuoroista eniten kommentteja ja tykkäyksiä.