Uutiset ja tiedotteet

Isoja muutoksia työnantajan Kela-asiointiin

Työnantajan asiointipalvelu uudistuu 1. joulukuuta 2024. Toinen muutos koskee työnantajia, jotka hakevat päivärahoja eSARA-tiedostoina. Näiden tiedostojen käyttö päättyy syksyllä 2025. Jo nyt kannattaa laittaa palkkaohjelma uudistuksen vaatimaan kuntoon, jotta etuuksia pystyy jatkossa hakemaan tulorekisterissä.

Työnantajan asiointipalvelu uudistuu 1. joulukuuta 2024 ja samalla palvelun nimi muuttuu Työnantajan päiväraha- ja korvauspalveluksi. Uudistunut palvelu on Kelan mukaan aiempaa selkeämpi ja ohjaavampi, mikä helpottaa ilmoitusten tekemistä ja päivärahojen ja perhe-etuuksiin liittyvien korvausten hakemista. Palvelussa voi myös hakea useampaa etuutta kerralla.

Työnantajan päiväraha- ja korvauspalveluun on tulossa myös mahdollisuus lähettää liitteitä. Liitteiden lähettäminen saattaa olla mahdollista jo joulukuussa tai uudistuksen toisessa vaiheessa keväällä.

Kelan mukaan työnantajan päiväraha- ja korvauspalvelua on kehitetty yhdessä käyttäjien kanssa. Palvelun kehittäminen jatkuu ensi vuonna.

Kelan asiantuntijat kertovat marraskuun verkkoseminaarissa, miten päivärahoja, kuntoutusrahaa ja perhe-etuuksiin liittyviä korvauksia haetaan uudistuneessa palvelussa. Verkkoseminaari järjestetään tiistaina 19. marraskuuta kello 9.30–11.00. Ilmoittaudu mukaan verkkoseminaariin!

Tulorekisteriä varten palkkaohjelma ajoissa kuntoon

Työnantajien, jotka hakevat Kelan etuuksia eSARA-tiedostoina kannattaa jo nyt valmistautua hakemaan niitä tulorekisterissä. Ilmoitin.fi-palvelussa lähetettävien eSARA-tiedostojen käyttö päättyy vanhenevan tekniikan vuoksi 30. syyskuuta 2025.

Nyt viimeistään kannattaa keskustella palkkaohjelman toimittajan kanssa palkkajärjestelmään mahdollisesti tarvittavasta muutoksesta. Tulorekisterissä hakeminen on helppoa, mutta se vaatii palkkaohjelman, josta voi lähettää myös työntekijän poissaolotietoja.

Kelan asiantuntijat ovat kehittäneet etuuksien hakemista tulorekisterissä yhdessä Verohallinnon tulorekisteriyksikön kanssa. Kela on koonnut ohjeet, miten siirtyä hakemaan tukia tulorekisterissä.

Tulorekisterissä voi jo nyt hakea sairauspäivärahaa, vanhempainpäivärahoja, kuntoutusrahaa ja perhevapaakorvausta. Vuoden 2025 alusta alkaen tulorekisterissä voi hakea myös osasairauspäivärahaa ja vuosilomakustannuskorvausta, ja näihin liittyviä hakemuksia voi toimittaa tulorekisterin kautta 1. tammikuuta 2025 alkaen. Tätä ennen lähetetyt hakemukset eivät välity Kelaan.