Tilinpäätöksiä voi lähettää sähköpostilla PRH:lle 31.12.2022 asti
Suurin osa yrityksistä ja tilitoimistoista lähettää tilinpäätöstiedot Kaupparekisteriin veroilmoituksen liitteenä. Eräistä ohjelmistoista on myös jo mahdollista lähettää tilinpäätös rakenteisessa muodossa suoraan PRH:lle.
On kuitenkin myös tilanteita, joissa tilinpäätös pitää toimittaa Kaupparekisteriin, mutta sitä ei voi toimittaa Verohallinnon kautta veroilmoituksen liitteenä tai veroilmoituksen jättämisen jälkeen OmaVerossa. Näitä tilanteita ovat esimerkiksi:
- Yhtiömiehenä avoimessa yhtiössä tai vastuunalaisena yhtiömiehenä kommandiittiyhtiössä on osakeyhtiö
- Yhtiömiehenä tai vastuunalaisena yhtiömiehenä on avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö, jonka vastuunalainen yhtiömies osakeyhtiö
- Kun avoimella yhtiöllä, kommandiittiyhtiöllä tai toiminimellä on päättyneellä tai sitä välittömästi edeltäneellä tilikaudella ylittynyt vähintään kaksi seuraavista rajoista:
- liikevaihto 12 000 000 euroa
- taseen loppusumma 6 000 000 euroa
- palveluksessa keskimäärin 50 henkilöä.
Näissä tilanteissa yritys tai tilitoimisto on voinut lähettää tilinpäätöksen sähköpostin liitetiedostona Kaupparekisteriin. Sähköposti-ilmoittaminen loppuu 31.12.2022. Sen sijaan PRH on luonut ilmoituskanavan YTJ-palveluun.
Kirjanpitäjä voi tehdä tilinpäätösilmoituksen valmiiksi ilman valtuutusta ja pyytää tämän jälkeen allekirjoittajaa käymään YTJ-palvelussa allekirjoittamassa ilmoituksen.
Tilinpäätöksen ilmoittaminen on lakisääteistä. Yritys vastaa, että ilmoituksessa on kaikki lakisääteiset tilinpäätösasiakirjat.
Toinen vaihtoehto olisi se, että yritys valtuuttaisi ulkopuolisen henkilön esim. kirjanpitäjän tekemään ja allekirjoittamaan ilmoituksia yrityksen puolesta YTJ-palvelussa. Tätä toimintamallia hyödynnetään kuitenkin varsin vähän. Syynä on, että valtuutus on henkilökohtainen eikä sitä voi rajata yksinomaan esim. tilinpäätösilmoituksiin vaan se oikeuttaa kaikenlaisten muutosilmoitusten tekemiseen.
Taloushallintoliitto on painottanut, että tilinpäätösilmoittamisessakin tulisi voida hyödyntää Suomi.fi-valtuuksia. Valitettavasti tämä ei ole nykyisellään mahdollista lainsäädännöllisistä syistä eikä valmisteilla olevan kaupparekisterilain uudistuksen jälkeenkään.
PS. Tulevaisuuden ratkaisu on PRH:lle toimitettava rakenteinen tilinpäätösilmoitus! Lue Tilisanomista Janne Fredmanin ja Mikko Kalliovaaran kirjoitukset aiheesta:
Rakenteinen tilinpäätös on jo arkea
Osakeyhtiön tilinpäätöksen laatiminen, allekirjoittaminen ja julkaiseminen digitaalisesti