Teknologia ja prosessit

Tekoäly taloushallinnon työtehtävissä

Tuntuuko, että tekoälyn hyödyntämisestä ja käytön aloituksesta on vaikeaa saada otetta? Siinä tapauksessa tämä koulutus on juuri sinulle!

Tekoäly ei vielä tällä hetkellä tee puolestasi kirjanpitoa tai palkanlaskentaa, mutta sitä voi hyödyntää monin eri tavoin esimerkiksi tilitoimiston tai yrityksen oman talousosaston erilaisissa tehtävissä!

Käymme tässä koulutusohjelmassa läpi kaiken, mitä tekoälystä taloushallintoalalla käytännön tasolla on tällä hetkellä tarpeellista tietää.

Koulutus koostuu viidestä osasta, joista jokainen keskittyy eri osa-alueisiin ja tarjoaa käytännönläheisiä taitoja, tietoa ja esimerkkejä tekoälyn mahdollisuuksista ja rajoitteista. Saat vahvan kokonaiskuvan sekä konkreettista osaamista AI-välineiden hyödyntämiseen taloushallinnon tehtävissä siten, kuin se tällä hetkellä käytettävissä olevilla välineillä on mahdollista kenelle tahansa ilman suuria aloitusinvestointeja. Lisäksi etenkin viimeisessä osiossa käsitellään myös ns. “kaikkea muuta”, johon ilmaisia tekoälytyökaluja voidaan liiketoiminnan kehittämisessä käyttää. Monet koulutuspäivien esimerkit ovat tilitoimistomaailmasta, mutta sovellettavissa myös muihin taloushallinto-/asiantuntijaorganisaatioihin.

Koulutukseen ei vaadita aiempaa laajaa kokemusta tekoälystä, mutta on hyödyllistä jos ymmärtää pääperiaatteita AI-välineiden mahdollisuuksista ja tämän hetkisestä tarjonnasta, ja on hieman jo kokeillut esimerkiksi GhatGPT:n käyttöä.

Ennen koulutuksen alkua kartoitamme lähtötasoasi sekä konkreettisia toiveita koulutuspäivissä käsiteltävistä esimerkeistä. Keskeisessä roolissa on aktiivinen osallistuminen koulutuspäiviin!

Koulutukseen on rajallinen määrä paikkoja.

HUOM! Jos olet osallistunut jo aikaisemmin Taloushallintoliiton Excel ja ChatGPT taloushallinnon ammattilaisille-koulutukseen, saat etukoodilla 160 € alennuksen tästä koulutuskokonaisuudesta!

Osallistumismuoto

Etätoteutus

Alkaa

30.01.2025 09:00

Päättyy

06.03.2025 15:00

Ilmoittaudu viimeistään

17.01.2025 12:00

KLT-ylläpito

2 pv, muu osaamisalue

PHT-ylläpito

2 pv, muu osaamisalue

TNT-ylläpito

2 pv, muu osaamisalue

Talousosaaminen

Perusosaaja

Liiketoimintaosaaminen

Perusosaaja

Henkilöstöhallinto-osaaminen

Perusosaaja

Kirjaudu sisään, niin saat sinulle kuuluvat alennukset.

Hinta

Hinta Jäsenhinta Pätevyyshinta

1095€ (+ alv)

950€ (+ alv)

995€ (+ alv)

Varastossa

Hinta sisältää:

Hinta sisältää sähköisen koulutusmateriaalin.

Yleiset peruutusehdot

Kuvaus

Kohderyhmä

  • Taloushallinnon ammattilaiset, jotka haluavat syventää osaamistaan tekoälyn käytössä
  • Liiketoiminnan ja/tai henkilöstön kehittämisestä vastaavat taloushallinnon alalla

Koulutuksen hyödyt

  • Laaja, ajantasainen ymmärrys tekoälyn mahdollisuuksista ja rajoituksista käytännön työssä
  • Käytännön taidot maksuttomien AI-työvälineiden käytössä päivittäisissä tehtävissä
  • Valmiudet edistää tekoälyn hyödyntämistä omassa työyhteisössä

Kaikkiin koulutuksessa esitettyihin ideoihin ja ratkaisuihin ei ole valmiina ratkaisuja ohjelmistokauppiaiden hyllyillä. Kuuntele ideoita avoimin mielin ja osallistua keskusteluun. Ohjelmistot kehittyvät nyt huimaa vauhtia ja oma näkemys soveltamista.

Tervetuloa mukaan syventämään osaamistasi ja hyödyntämään tekoälyä taloushallinnon työtehtävissä tehokkaammin!

Ohjelma

Moduuli 1: Johdatus tekoälyyn taloushallinnossa, To 30.1. klo 9-13

  • Tekoäly muuttaa kirjanpidon prosesseja ja työnkuvia
  • Tekoälyn hyödyntämismahdollisuudet
    • Prosessien tehostaminen
    • Tietojen analysointia ja parempia päätöksiä
    • Automaattinen tietojen syöttö ja laskentaprosessit
    • Tehtävien automatisointi
    • Taloudellisten ennusteiden ja analyysien tukeminen
    • Suurten tietomäärien analysointi
    • Riskien tunnistautuminen ja riskeihin perustuva analytiikka
    • Asiakaspalvelun parantaminen
  • Kuinka tehostaa tekoälyn käyttöönottoa omassa työyhteisössä?
  • Esimerkkejä: tekoälyn käyttötapaukset ja kaikkien saatavilla olevat työvälineet
  • Alkuvaiheen tekoälystrategian laatiminen taloushallinnon palveluyritykselle

Kouluttajana: Janne Fredman, Jarkko Koivuniemi & Juha Sihvonen

Moduuli 2:

Excel ja ChatGPT taloushallinnon ammattilaiselle, Ma 3.2. klo 13-15

Excel + ChatGPT/Copilot = Työpäiväsi muutos! Tässä ratkaisukeskeisessä koulutusosiossa opit käyttämään Microsoft Exceliä uudella, tehokkaammalla tavalla hyödyntämällä ChatGPT:tä ja Copilotia.

ChatGPT:lle eikä Copilotille voi toistaiseksi voi suoraan ladata omaa taulukkoa, mutta koulutuksen vinkeillä voit kertoa taulukkosi tarkan rakenteen ja parantaa siten vastauksia huomattavasti.

Koulutuksessa käytetään maksutonta ChatGPT-versiota sekä Copilotia (entinen Bing Chat).

Kouluttajana: Petri Manu

HUOM! Jos olet jo aikaisemmin osallistunut tähän Taloushallintoliiton järjestämään Excel ja ChatGPT-kurssiin, voit tulla kertaamaan taitojasi tai halutessasi jättää tämän koulutusosion väliin.

Moduuli 3:

Copilot for Microsoft 365 – tehokas hyödyntäminen, Ma 10.2. klo 12-16

Tämän koulutuksen tavoitteena on antaa osallistujille sekä tietoa että käytännön taitoja, joiden avulla he voivat hyödyntää maksullista Copilotia omassa työssään sekä oman työyhteisön toimintatapojen kehittämisessä yhdessä Microsoft 365:n eri ohjelmien kanssa.

Koulutus sopii kaikille käyttäjille, jotka haluavat hyödyntää tekoälyä työssään ja harkitsevat Copilot for Microsoft 365 käyttöönottoa.

  • Johdanto tekoälyyn ja Copilotiin: Mihin voi käyttää ja miten se toimii?
  • Copilotin käyttö web vs. Office
  • Copilotin peruskäyttö Microsoft 365:ssä
  • Keskeiset sovellukset ja niiden rooli työssä
  • Copilot käyttöönotto
  • Keskeiset Copilot toiminnot ja ominaisuudet
  • Copilot ja Outlook
  • Copilot ja Teams Copilot
  • Copilot ja Word
  • Copilot ja Powerpoint
  • Copilot ja Excel
  • Mikään kehote ei ole täydellinen: kokeile, toista ja kysy uudelleen
  • Keskustele, ideoi ja hae ymmärtämystä tekoälyn kanssa?
  • Esimerkkejä työpäivään

Kouluttajana: Jarkko Koivuniemi

Moduuli 4:

Tekoäly osana taloushallinnon ohjelmistoja, Ma 3.3. klo 12-15

Koulutus tarjoaa kattavan läpikäynnin siihen, miten tekoälyteknologiat muuttavat taloushallinnon käytäntöjä alan yleisimpien ohjelmistojen näkökulmasta. Kurssilla kerrataan tekoälyn peruskäsitteitä sekä sitä, miten koneoppimista ja automaatiota hyödynnetään taloushallinnon ohjelmistoissa tehokkuuden ja tarkkuuden parantamiseksi.

Osallistujat saavat runsaasti käytännön esimerkkejä ohjelmistoissa jo tällä hetkellä käytössä olevista ominaisuuksista, ja oppivat tunnistamaan miten tekoäly tulevaisuudessa entistä enemmän tukee taloushallinnon prosesseja.

Kouluttajana: Janne Fredman, Jarkko Tolvanen, Jarmo Annala, Joakim Kyllönen, Jonas Lemberg & Marko Heininen

Moduuli 5:

Tekoäly osaksi taloushallinnon palveluliiketoimintaa, To 6.3. klo 12-15

Tämä koulutus keskittyy siihen, miten tekoälyteknologiat voivat tehostaa ja uudistaa taloushallinnon palveluliiketoimintaa. Kurssilla tarkastellaan erityisesti tekoälyn soveltamista asiakaspalvelun kehittämiseen ja neuvontapalveluiden parantamiseen, tarjoten konkreettisia esimerkkejä ja työkaluja.

Osallistujat oppivat, miten tekoäly voi auttaa parantamaan asiakaskokemusta, tehostamaan prosesseja ja tarjoamaan asiakkaille räätälöityjä ratkaisuja nopeasti ja tehokkaasti.

Kouluttajana: Janne Fredman & Jarkko Koivuniemi

Kysy lisää

Kouluttajat:

Jarmo Annala

Jarmo Annala

Tuotepäällikkö, Netvisor, Visma Solutions Oy

Jarmo Annalalla on pitkä kokemus toiminnanohjaus- ja taloushallintojärjestelmien kehittämisestä.

Juha Sihvonen

Juha Sihvonen

Johtaja, asiakkuudet ja kehitys

KTM, HK

Jarkko Tolvanen

Jarkko Tolvanen

DI, Commercial Director

Jarkko on Taloushallinnon tekoälyä kehittävän FabricAI Oy:n perustaja ja entinen toimitusjohtaja. Hän on ollut mukana johtamassa ja seuraamassa aitiopaikalta taloushallinnon tekoälyautomaation kehittymistä ja käytön laajentumista Pohjoismaissa.

Jarkko Koivuniemi

Jarkko Koivuniemi

Tieto- ja teknologia-asiantuntija

Jarkon tausta on vahvasti teknologiassa ja koulutuksessa. Hän on kouluttanut, sparrannut ja konsultoinut erikokoisissa yrityksissä ja organisaatioissa sekä on monialaosaaja mm. tekoälyratkaisuissa, yritysarkkitehtuurin puolella, tietoturva ja -suoja-asiantuntijuudessa. Jarkolla on yli 20 vuoden kokemus tiedosta ja teknologiasta, kumppaneinaan mm. Microsoft ja Adobe. Yritysjohtajana ja kouluttajana/sparraajana monipuolinen kokemus. Tieto- ja teknologia-asiantuntija Jarkko Koivuniemi on kouluttanut, sparrannut ja konsultoinut yrityksiä ja organisaatioita yli 20 vuotta eri aiheista eri tulokulmilla. Tällä hetkellä fokus on tekoälyssä, tiedonhallinnassa ja sähköisessä arkistoinnissa, liiketoiminnan kehittämisessä ja teknologiassa.

Jonas Lemberg

Jonas Lemberg

DI, Head of Product (AI & Data)

Jonas Lemberg vastaa Procountorilla tekoäly- ja datatuotteista. Hänellä on yli kymmenen vuoden kokemus IT-alalta, pääosin yrityksille suunnattujen pilvipalveluiden tuotehallinnasta ja kehittämisestä.

Petri Manu

Petri Manu

Luennoija

Kouluttajana, valmentajana ja yrittäjänä vuodesta 1997. Koulutuskokemus yli 2500 pidettyä yksityis- ja ryhmäkoulutusta, luentoa, webinaaria ja etäkoulutusta.

Janne Fredman

Janne Fredman

Taloushallinnon johtava asiantuntija

Fredman työskentelee taloushallinnon johtavana asiantuntijana Taloushallintoliitossa. Aikaisemmin hän on toiminut taloushallintoprosessien asiantuntijana tietojärjestelmien kehityshankkeissa. Lisäksi hän on toiminut Kirjanpitolautakunnan menetelmäohjeen valmistelleen työryhmän sihteerinä.