Verotus

Kuljetusvastuun ja toimituslausekkeiden vaikutus EU-tavarakaupan ALV-käsittelyyn

Yritysten välisen EU-tavarakaupan eli yhteisökaupan ALV-säännökset muuttuivat vuoden 2020 alussa. Uudet yksinkertaistussäännöt koskevat mm. ALV-tunnistetta yhteisömyynnin verottomuuden edellytyksenä, tavaran kuljetusta koskevaa näyttöä ja ns. call off -varastoja.

Käytännössä erityisen merkittävä uusi säännös on ns. väliportaan toimija -sääntö, joka pyrkii yhdenmukaistamaan EU-tasolla tulkintaa siitä, mikä myynti katsotaan verottomaksi yhteisömyynniksi ja mikä verolliseksi kotimaan myynniksi joko tavaroiden lähtö- tai määränpäävaltiossa.

Tässä verkkokoulutuksessa käydään esimerkkien avulla kattavasti läpi kyseisen uuden säännöksen sisältöä ja sen välittömiä ja välillisiä vaikutuksia ALV-käsittelyyn suomalaisten yritysten erilaisissa EU-kauppatilanteissa. Tarkastelussa ovat erityisesti kaupan osapuolten käyttämät toimituslausekkeet tai muuten sovitut tavaran kuljetusvastuut ja niiden vaikutus ALV-käsittelyyn tyypillisissä esimerkkitilanteissa. Kunkin tilanteen osalta käydään läpi myös oikea ALV-käsittely ja tilanteisiin mahdollisesti liittyvät ALV-riskit.

Call off -varastoja koskevaa yksinkertaistusta ei käsitellä.

Koulutus sopii KLT-asiantuntijalle ja muille kokeneille taloushallinnon ammattilaisille.

KLT-ylläpito

5 h, ydinosaamisalue

PHT-ylläpito

5 h, muu osaamisalue

Talousosaaminen

Erityisosaamisen syventäjä

Liiketoimintaosaaminen

Ammattilainen

Kirjaudu sisään, niin saat sinulle kuuluvat alennukset.

Hinta

Hinta Jäsenhinta Pätevyyshinta

270€ (+ alv)

230€ (+ alv)

230€ (+ alv)

Hinta sisältää:

Hinta sisältää videoluennot, ladattavan kurssimateriaalin sekä harjoitustehtäviä mallivastauksineen.

Yleiset peruutusehdot

Kuvaus

Opiskeluun kannattaa varata noin 5 tuntia. Koko koulutusta ei tarvitse käydä läpi kerralla, vaan voit helposti jaksottaa opiskelun lyhyempiin osiin. Koulutus koostuu neljästä videosta, joista kukin sisältää oman selkeän kokonaisuuden. Oppimistasi tukevat monivalintatehtävät malliratkaisuineen.

Kouluttajaksi olemme valinneet arvonlisäverotuksen huippuasiantuntijan.

  • Verkkokoulutuksessa voit opiskella omassa tahdissasi silloin kun sinulle parhaiten sopii
  • Saat tunnukset verkkokoulutusympäristöön heti ostettuasi verkkokoulutuksen
  • Pääset aloittamaan opiskelun heti
  • Verkkokoulutus on käytössäsi 32 päivää
  • Voit katsoa videot useita kertoja oppimisesi varmistamiseksi
  • Jos olet opiskellut verkkokoulutuksillamme jo aikaisemmin, pääset kirjautumaan aikaisemmilla tunnuksillasi
  • Jos olet unohtanut tunnuksesi, voit pyytää uuden salasanan kirjautumissivuilta
  • Verkkokoulutusympäristön kirjautumissivu: https://my.priimalms.com/ns/taloushallintoliitto

Sisältö

  • Yhteisökaupan säännösmuutokset ja sovellettavat toimituslausekkeet
  • Yhteisökaupan perustilanteet
  • Ketjukauppatilanteet – Suomesta tehtävät myynnit
  • Ketjukauppatilanteet – muut tilanteet

Lue lisää verkkokoulutuksista Kysy lisää

Kouluttajat:

Petri Salomaa

Petri Salomaa

arvonlisäveroasiantuntija, OTK, KTM

Salomaalla on yli 25 vuoden kokemus kotimaisesta ja kansainvälisestä arvonlisäverotuksesta. Pääosan työurastaan hän on työskennellyt asiantuntijana ja erilaisissa johtotehtävissä kansainvälisissä tilintarkastusyhteisöissä, minkä lisäksi hän on koko ajan toiminut säännöllisesti myös kouluttajana. Viimevuosina Salomaa on keskittynyt erityisesti toimimaan asiantuntijana arvonlisäverotuksen haastavissa erityiskysymyksissä ja mm. muutoksenhakuprosesseissa ja kouluttamaan alv-asioita käytännönläheisellä otteella. Salomaa on myös kirjoittanut lukemattomia artikkeleita arvonlisäverotusta koskevista aiheista.

Saatat myös pitää...