Uutiset ja tiedotteet

Taloushallintoliiton jäsenmaksujen vähennyskelpoisuus vuoden 2026 verotuksessa on tulkinnanvarainen

Verovuodesta 2026 alkaen yritys ei voi vähentää verotuksessaan jäsenmaksuja järjestölle, jolla on sääntöjensä mukaan työmarkkinatoimintaan liittyviä tavoitteita tai jonka säännöt ovat niin yleisluonteiset, että ne kattavat tällaisten tavoitteiden edistämisen.

Taloushallintoliiton jäsenmaksun vähennyskelpoisuus on uusien säännösten valossa tulkinnanvarainen.

Asia koskee niin auktorisoitujen jäsenten kuin kumppaniyritysten vuosimaksuja.

Mihin vähennyskielto perustuu?

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (EVL) 16 §:ään lisättiin lailla 1145/2025 uudet 12–15 kohdat. Niiden mukaan vähennyskelvottomia ovat jäsenmaksut yhdistykselle tai muulle oikeushenkilölle, jolla on sääntöjensä tai yhtiöjärjestyksensä mukaan työmarkkinatoimintaan liittyviä tavoitteita tai jonka säännöt ovat niin yleisluonteiset, että ne kattavat myös tällaisten tavoitteiden edistämisen.

Kielto koskee myös jäsenmaksuja järjestöille, jotka ovat jäseninä tällaisessa järjestössä tai etuyhteydessä siihen, sekä jäsenmaksun sijaan perittäviä yksilöimättömiä palvelumaksuja. Samalla kumottiin EVL 8 §:n 1 momentin 9 kohta, jonka perusteella työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut olivat aiemmin vähennyskelpoisia. Uusia säännöksiä sovelletaan ensimmäisen kerran verovuodelta 2026 toimitettavassa verotuksessa.

Muutoksen tavoitteena on tiivistää veropohjaa ja rahoittaa hallituksen kasvutoimia. Vähennysoikeus poistettiin samanaikaisesti sekä työnantaja- että työntekijäjärjestöjen jäsenmaksuista. Rajoitus on säädetty tarkoituksella laajaksi: jäsenmaksu on kokonaan vähennyskelvoton, vaikka järjestö tarjoaisi jäsenilleen muitakin palveluja kuin työmarkkinatoimintaan liittyvää edunvalvontaa.

Säännöt ratkaisevat, eivät tosiasiallinen toiminta

Uusissa säännöksissä painotetaan järjestön sääntöjä ja niissä esitettyjä tavoitteita. Järjestön tosiasiallisen toiminnan luonteella ei ole arvioinnissa samaa merkitystä. Jäsenmaksu voi siis olla vähennyskelvoton, vaikka järjestö ei käytännössä harjoittaisi lainkaan työmarkkinatoimintaa.

Verohallinto on maaliskuussa 2026 julkaistussa kannanotossaan katsonut, että esimerkiksi yleisluonteinen viittaus toimialan tai ammattikunnan edunvalvontaan tai toimintaedellytysten turvaamiseen johtaa lähtökohtaisesti vähennyskelvottomuuteen. Lain perustelujen ja Verohallinnon kannanoton mukaan jäsenmaksu voi tällöinkin olla vähennyskelpoinen, jos säännöissä on nimenomaisesti suljettu pois työmarkkinatoimintaan liittyvien tavoitteiden edistäminen.

Yhdistysten säännöt on kuitenkin yleensä laadittu niin, ettei niissä ole tällaista poissulkevaa mainintaa. Säännöissä kuvataan yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot, ei sitä, mitä yhdistys ei tee.

Taloushallintoliiton tilanne

Taloushallintoliitto ei ole työehtosopimuksen osapuoli, eikä sillä ole työmarkkinatoimintaan liittyviä tavoitteita. Liitto erosi Suomen Yrittäjistä vuonna 2025, joten sillä ei ole muissa järjestöissä jäsenyyksiä, jotka estäisivät jäsenmaksun vähentämisen. Liitto osallistuu Opetushallituksen organisoimaan oppilaitosyhteistyöhön, mutta yhteistyö koskee pääosin koulutuksen sisältöjä eikä esimerkiksi aloituspaikkojen määriä.

Liiton sääntöjen mukaan sen tarkoituksena on muun muassa valvoa jäsenten yleisiä ja yhteisiä ammatinharjoittamiseen liittyviä etuja ja parantaa alan yleisiä toimintaedellytyksiä. Säännöissä ei ole nimenomaisesti suljettu pois työmarkkinatoimintaan liittyvien tavoitteiden edistämistä.

Vähennyskelpoisuus on tulkinnanvarainen

Koska arviointi perustuu sääntöihin eikä tosiasialliseen toimintaan, on tulkinnanvaraista, onko Taloushallintoliiton jäsenmaksu vähennyskelpoinen. Asiasta ei ole sitovaa ratkaisua. Vähennyskelpoisuus ratkaistaan kunkin jäsenyrityksen omassa verotuksessa, ja jäsenyritys voi halutessaan hakea asiaan ennakkoratkaisua. Seuraamme verotus- ja oikeuskäytäntöä ja tiedotamme, jos tulkintatilanne selkiytyy.