Uutiset ja tiedotteet

Pienen osakeyhtiön esimerkkitilinpäätös on päivitetty

Pienen osakeyhtiön esimerkkitilinpäätös

Taloushallintoliiton verkkojulkaisu Pienen osakeyhtiön esimerkkitilinpäätös on päivitetty. Merkittävin yksittäinen lisäys on liitetietomalli SVOP-sijoituksen ja varojen jaon päätöksestä.

Pienen osakeyhtiön esimerkkitilinpäätökseen on tehty päivityksiä elokuussa 2024. Julkaisussa on seurattu KILA:n lausuntoja ja yleisohjeita 18. kesäkuuta 2024 asti.

Julkaisussa on esillä jonkin verran myös veronäkökohtia. Uusimpana verkkojulkaisuun on lisätty malli yksimielisten osakkeenomistajien päätöksestä ehdollisen SVOP-sijoituksen vastaanottamiseksi. Ehdollista SVOP-sijoitusta voi hyödyntää verotuksessa tilanteissa, joissa yksittäinen osakkeenomistaja on tehnyt SVOP-sijoituksen ja se on myöhemmin tarkoitus palauttaa sijoittajalle ilman veroseuraamuksia tuloverolain 45 a pykälän säännöksiä noudattaen.

Ehdollisesta SVOP-sijoituksesta on tiedossa myös koulutusta Yritysjuridiikan ja verotuksen teemapäivässä, joka järjestetään 5. marraskuuta etänä.

Miksi hankkia esimerkkitilinpäätös?

Pienen osakeyhtiön esimerkkitilinpäätös on hyvä tarkistuslista niin juoksevan kirjanpidon kuin tilinpäätöksen laatimisen yhteydessä.

  • Saat julkaisun avulla selkeän käsityksen siitä, miten Malliyritys Oy:n tilinpäätös on laadittu kirjanpitolain vaatimuksia noudattaen.
  • Tuloslaskelma ja tase on laadittu laajoina siten, että kaikista liitetietovaatimuksista on esimerkki.
  • Voit soveltaa mallia omassa työssäsi tilinpäätöksen laatijana. Malliyrityksen tilinpäätös toimii hyvänä esimerkkinä tilinpäätöksen laatimisesta oikein.

Pienen osakeyhtiön esimerkkitilinpäätös on saatavissa kätevänä verkkojulkaisuna.

Oikeus lukemiseen ostetaan verkkokaupasta. Taloushallintoliiton jäsenet ja tilitoimistokumppanit saavat julkaisun jäsenetuna käyttöönsä.

Pienen osakeyhtiön esimerkkitilinpäätös
Pienen osakeyhtiön esimerkkitilinpäätös
Haluatko olla varma, että teet tilinpäätöksen oikein? Taloushallintoliiton klassikkojulkaisu on päivitetty syksyllä 2024 ja se on siirtynyt verkkoon! Pienen osakeyhtiön esimerkkitilinpäätös on korvaamaton työkalu tilinpäätöksen laatijalle.
Jäsenen edut
Taloushallintoliiton jäsenyys tuo monia rahanarvoisia etuja.