Taloushallinnon ammattilaiselta vaaditaan monipuolista ja syvällistä osaamista osakeyhtiön omaan pääomaan liittyvissä neuvontatilanteissa.
Koulutuksen käytyäsi osaat tunnistaa keskeisiä svop-rahastoon liittyviä veroriskejä ja vaihtoehtoja näiden riskien välttämiseksi.
Sijoitusmuotoja ja varojenjakotapoja suunniteltaessa ja toteutettaessa tulee hallita samanaikaisesti kolmen erilaisen lainsäädännön yksityiskohdat, jotta voitaisiin löytää asiakkaan yksilölliseen tilanteeseen parhaiten soveltuvat ratkaisut – tarpeettomat veroriskit välttäen.
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahaston koulutuksella pyritään antamaan eväitä tätä tehtävää varten.
Koulutus sopii KLT-asiantuntijoille ja muille taloushallinnon kokeneille ammattilaisille.
Vehkakoski on kouluttanut laajasti erilaisista kirjanpitoon ja verotukseen liittyvistä aiheista. Hän on työskennellyt urallaan mm. tilintarkastajana, verotarkastajana sekä pörssiyhtiön vero-osastolla asiantuntijana. Nykyisin hän toimii osakkaana ja hallituksen jäsenenä taloushallinnon asiantuntijatoimisto Revisium Oy:ssä. Hänellä on yli 15 vuoden käytännön työkokemus vaativista taloushallinnon ja verotuksen asiantuntijatehtävistä. Vehkakoski laatii parhaillaan töiden ohella vero-oikeudellista väitöskirjaa Tampereen yliopistolla, jossa hän on työskennellyt aiemmin myös yliopisto opettajan tehtävissä. Väitöstutkimuksessaan hän käsittelee svop-rahastoon liittyviä erityiskysymyksiä kirjanpidon, yhtiöoikeuden ja tuloverotuksen näkökulmista.