Kirjanpito ja tilinpäätös, Verotus, Henkilöstöhallinto

Läheisyhtiöiden ja pienkonsernien taloushallinto ja juridiikka

Yhtenä yhtiönä vai konsernina? Toiminnan tuloksellisuuden mittaamisen kannalta saattaa olla perusteltua eriyttää eri liiketoimintoja omiksi yhtiökseen.

Toisinaan myös omistusrakenteen eriyttäminen voi olla motiivina sille, että toimintaa harjoitetaan eri yhtiöissä yhden yrityksen sijaan. Voi olla myös niin, että työntekijät apuyhtiön avulla hankkivat itselleen työnantajayhtiön osakkeet, jolloin konsernirakenne syntyy tästä syystä.

Koulutus on hyödyllinen kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita yllä mainituista teemoista ja kaikille taloushallintoalan ammattilaisille, jotka työssään ovat tekemisissä pk-yritysten muodostaminen konsernien ja henkilökonsernien kanssa.

Päivän aikana ei käsitellä konsernitilinpäätöksen laatimista, josta on koulutustarjonnassamme oma koulutuksensa. Kurssilla ei käsitellä myöskään kansainvälisiä tilanteita vaan päähuomio on kotimaisissa pk-yrityksissä ja niiden muodostamissa konsernirakenteissa.

Osallistumismuoto

Lähitoteutus

Alkaa

21.11.2025 08:45

Päättyy

21.11.2025 16:00

Ilmoittaudu viimeistään

07.11.2025 16:45

Paikka

Solo Sokos Hotel Torni Tampere, Ratapihankatu 43, 33100, Tampere

KLT-ylläpito

1 pv, ydinosaamisalue

PHT-ylläpito

1 pv, muu osaamisalue

Talousosaaminen

Syväosaaja

Liiketoimintaosaaminen

Ammattilainen

Kirjaudu sisään, niin saat sinulle kuuluvat alennukset.

Hinta

Hinta Jäsenhinta Pätevyyshinta

685€ (+ alv)

500€ (+ alv)

610€ (+ alv)

Hinta sisältää:

Hinta sisältää koulutuspäivän lisäksi sähköisen luentoaineiston sekä lounaan ja aamu- ja iltapäiväkahvitarjoilut.

Yleiset peruutusehdot

Kuvaus

Yhtenä yhtiönä vai konsernina? Kysymykseen on siis monta vastausta, eli on moninaisia syitä sille, että toimintaa harjoitetaan yhden yhtiön sijaan konsernirakenteessa. Lisäksi voi olla tilanteita, että henkilöomistajalla on kaksi tai useampia osakeyhtiöitä (ns. henkilökonserni).

Tässä koulutuksessa paneudutaan konserni- ja henkilökonsernirakenteen tuomiin kysymyksiin kirjanpidon, verotuksen ja yhtiöoikeuden näkökulmista. Koulutuksessa käsitellään muun muassa sitä, miten laki ja hyvä kirjanpitotapa ohjaavat käsittelemään yhtiöiden välisiä keskinäisiä liiketapahtumia, saamisia ja velkoja.

Konserni- ja henkilökonsernirakenne tuovat omat kysymyksensä myös verotukseen. Esimerkiksi muiden kuin myyntisaamisten menetysten vähennyskelpoisuus voi olla täysin kiellettyä. On myös mietittävä palkanmaksutekniikkaa, kun omistajayrittäjä tai työntekijät työskentelevät useamman yhtiön hyväksi. Konsernirakenne tuo myös omat laskentasäännöt, kun tarkastellaan, mikä on tapaukseen sovellettava työeläkelaki. Yhtiölainsäädäntökin tuo täysin oman sääntelyn, kun liiketoimintaa ei harjoitetakaan yhdessä yhtiössä.

Ohjelma

Päivän puheenjohtajana toimii Markku Ojala, verotuksen johtava asiantuntija, Taloushallintoliitto

8:15 – 8:45 Ilmoittautuminen ja aamukahvi

8:45 – 9:30 Kirjanpito ja taloushallinto

  • Läheis- ja konserniyritysten väliset liiketapahtumat.

  • Kirjanpidon ja taloushallinnon käytännön järjestäminen – kenen y-tunnuksella ja kenen reskontraan

  • Keskinäiset saamiset ja velat sekä osakeomistus

  • Liitetiedot mm. ulkopuoliset vastuut ja vakuudet, lähipiiri/intressitaho

  • Yhteisen rahoituksen suunnittelu – konsernikassa yms.

Tuomas Honkamäki, KTT, KHT, laskentatoimen yliopisto-opettaja, Itä-Suomen yliopisto

9:30 – 10:45 Arvonlisäverokysymykset pienkonsernissa

  • Arvonlisäverotuksen perusperiaatteet konserneissa
  • Konserniveloitusten arvonlisäverotus
  • Arvonlisäverovähennykset emoyhtiössä
  • Oikeuskäytäntöä ja verotarkastuskokemuksia

Marko Ojala, KTM, veroasiantuntija, KPMG Oy Ab

10:45 – 11:00 Tauko

11:00 – 12:15 Palkanmaksu ja muut edut – johto ja työntekijät

  • Palkan maksaminen konsernissa
  • Toimitusjohtajan tai hallituksen jäsenen palkkion verotus läheisyhtiössä
  • Luontoisedut ja verovapaat henkilökuntaedut konsernissa
  • Työmatkasta aiheutuneiden kustannusten korvaaminen konsernissa
  • Työnanatajan kustantama koulutus konsernissa

Janne Myllymäki, KTT, KTO, puheenjohtaja, verotuksen oikaisulautakunta, Helsingin yliopisto

12:15 – 13:15 Lounastauko

13:15 – 14:30 Tuloverokysymykset

  • Siirtohinnoittelukysymykset kotimaisten yhtiöiden kesken

  • Velka- ja saamissuhteet sekä menetysten käsittely

  • Jakokelpoisten varojen ”vyörytys” konsernissa ja osakkeenomistajille

  • Erilaisten yritysrakenteiden vaikutukset verokysymyksiin

Kari Alhola, Toimitusjohtaja, yrittäjä ja veroasiantuntija

14:30 – 15:00 Tauko

15:00 – 16:00 Yhtiöoikeus

  • Osakeyhtiölain tarkoittamaa lähipiiri, mahdolliset rajoitukset 

  • Varojen käytön liiketaloudellinen peruste sekä siitä poikkeaminen, erityisesti lähipiirilainat "henkilökonsernissa"

  • Vähemmistön suoja konsernitilanteissa – mm. konserniavustuksen hyväksyttävyys  

  • Vastuun samastus eli mistä vastuista ja vahingoista emoyhtiö voi joutua vastuuseen

Seppo Villa, OTT, professori, Helsingin yliopisto

Kysy lisää

”Kaikilla luennoitsijoilla rautainen ammattitaito, siitä ehdottomasti plussaa!”

”Useampi aihe ja kouluttaja, mielenkiinto säilyi läpi päivän.”

”Koulutus oli mielenkiintoinen ja asioista on hyötyä käytännön työssä.”

Kouluttajat:

Marko Ojala

Marko Ojala

KTM, veroasiantuntija, KPMG Oy Ab

Ojalalla on mittava yli 25-vuoden käytännön kokemus kotimaan ja ulkomaiden arvonlisäverotuksesta. Hän on kirjoittajana useissa arvonlisäverotusta käsittelevissä teoksissa. Ojala on kokenut kouluttaja, joka on arvostettu selkeästä ja käytännönläheisestä koulutustavastaan.

Tuomas Honkamäki

Tuomas Honkamäki

KTT, KHT, laskentatoimen yliopisto-opettaja, Itä-Suomen yliopisto

Honkamäellä on pitkä kokemus tilintarkastuksesta ja kirjanpidosta. Hän toimii kouluttajana ja kirjoittajana, sekä on toiminut kirjanpitolautakunnan jäsenenä. Hän on keskittynyt erityisesti yritysjärjestelyjen, konsernitilinpäätösten, rahoituksen ja käynnistysvaiheen yritysten kirjanpidollisiin kysymyksiin.

Seppo Villa

Seppo Villa

OTT, professori, Helsingin yliopisto

Villa on Helsingin yliopiston kauppaoikeuden professori. Hän on kirjoittanut yli 30 yhtiöoikeutta käsittelevää teosta yksin tai yhdessä muiden kanssa.

Janne Myllymäki

Janne Myllymäki

KTT, KTO, puheenjohtaja, verotuksen oikaisulautakunta, Helsingin yliopisto

Myllymäellä on pitkä ja monipuolinen kokemus verotuksen asiantuntija- ja koulutustehtävistä. Myllymäen erityisosaamiseen kuuluvat muun ohessa ennakkoperintään liittyvät kysymykset.

Kari Alhola

Kari Alhola

Toimitusjohtaja, yrittäjä ja veroasiantuntija

Alholalla on laaja ja monipuolinen kokemus yritysten ja yrittäjien veroneuvonnasta ja muista talouden hallinnan asiantuntijatehtävistä. Hän on kirjoittanut lukuisia taloushallinnon, johtamisen ja verotuksen tietokirjoja. Lisäksi hän on toiminut erilaisten yhteisöjen johtotehtävissä useita vuosia.

Saatat myös pitää...

  • Konsernilaskenta

    Koulutukset | Kirjanpito ja tilinpäätös
    Talousosaaminen: Syväosaaja
    Liiketoimintaosaaminen: Ammattilainen
    HelsinkiAloitus:
    15.12.2025 09:00
    Lähitoteutus695-995 € (+ alv)Useita kouluttajia