Koronan vaikutukset tänä keväänä laadittaviin tilinpäätöksiin

Käsissämme on tilinpäätöksiä tilikausilta, jotka ovat päättyneet vuoden 2019 puolella tai vuoden 2020 alussa. Nykytilanne on vaikuttanut voimakkaasti siihen, että yritysten taloudellinen tila on jo heikentynyt tai saattaa lähikuukausina heikentyä kohtalokkaasti. Taloushallintoliiton asiantuntijaryhmä on tuottanut kaksi työkalua kevään tilinpäätösten laadintaan toiminnnan jatkuvuutta ajatellen.